Inki

29.6.2014

Trimmissä taas

Käytin pojat trimmissä. Edellisestä kerrasta oli kulunut 4 viikkoa, ja molempien karva alkoi olla aika pitkää.

Lyhyessä karvassa oleva villakoira on kyllä helppo. Eilen pesin molemmat parissakymmenessä minuutissa. Pesun jälkeen kuivattelin niitä hetken aikaa pyyhkeen sisällä ja voilà, valmis. Ei irtokarvaa eikä puolta metsää lattialla lenkin jälkeen. Eikä haittaa vesisade. Eilenkin kastuttiin sadekuurossa läpimäriksi. Näyttelytrimmissä se olisi tarkoittanut vähintään turkin kuivaamista föönillä tai mieluiten tietysti pesua ja kuivausta lenkin jälkeen. Ajallisesti siihen olisi mennyt vähintään puolitoista tuntia. Nyt kastunutta turkkia tarvitsi vain hieman valella lisää vedellä, lyödä shampoot turkkiin ja vaahdottaa. Wash and go.

Kyllähän näyttelyturkissa oleva villakoira on upea, ei sitä käy kieltäminen, mutta nysäturkilla mennään nyt.

Koksin päähän ja korviin ei tällä kertaa koskettu, sillä minusta se on nätimpi hieman pidemmässä päätukassa.

Koksi trimmin jälkeen.


 
Oliver ja vaivoin auki pysyvät silmät.

28.6.2014

Lomakuvia osa 2

Oliver ovenraossa.
 
Koksi 28.6.2014.
 
Täältä tullaan!
 

16.6.2014

Lomakuvia


Koksi lomafiiliksissä.

Oliver ei erityisemmin pidä kuvattavana olemisesta.


Oliver tulla humpsuttelee kutsusta.

Oliver.

3.6.2014

Trimmauspöytä pyörillä - myyty

Myyn tarpeettomana Dogman-trimmauspöydän pyörillä. 92,5 x 61,5 x 76,5 cm. Ehjä, mutta käytön jälkiä. Vetoaisa hitsattu. Kulkeutuu Mikkeliin. Hinta 90 e (ovh 159 e).

PÖYTÄ ON MYYTY.