Inki

31.12.2013

Yhteenvedon aika

Monien muiden bloggareiden lailla on aika tehdä yhteenveto kuluneesta vuodesta.

Vuosi sitten tein yhden ainokaisen uudenvuodenlupauksen, sen, että harjaan Koksin hampaat päivittäin. Lupaus piti kesään saakka, jolloin alkoi suksi lipsua. Tällä hetkellä hampaat harjataan useamman kerran viikossa, mutta ei päivittäin. Pitääkin uusia tämä lupaus, sillä Koksi on kova pusuttelemaan ja tuoksahtava hengitys ei ole mukava juttu.

Vuosi alkoi kurjasti Inkin poismenolla kuukausi jouluaatosta. Jos tästä pitää väkisin jotain positiivista etsiä, niin Koksi reipastui todella paljon, kun Inki ei ole enää ollut laittamassa sitä ruotuun. Ikinä koskaan milloinkaan en olisi uskonut, että Inki ei tule toimeen toisen koiran kanssa. Olin naivisti kuvitellut, että se ottaa Koksin pennukseen ja ne elävät symbioosissa onnellisina elämänsä loppuun asti. Toisin kävi. Tämä on merkittävä syy siihen, miksi mietin todella tarkkaan ennen kuin otan toisen koiran. Vaikka Koksikin rakastaa kaikkia koiria, niin on hyvin mahdollista, että sekin kehittäisi jonkinlaisen lievää vakavamman antipatian perheen toista koiraa kohtaan. Mistä näistä tietää, elikoista.

Vuoteen mahtui monta eläinlääkärikäyntiä. Maalis-toukokuussa koira oksenteli runsaasti ja toukokuussa sillä oli lievä kennelyskä. Kesästä tähän päivään saakka on mennyt paremmin.

Fysioterapeutti Hannele Kerkelällä käytiin kaksi kertaa, koska huolestuin siitä, että Koksi ei venyttele takaosaansa. Ohjeeksi saatiin venyttely- ja jumppaohjeita, mitä noudatin useita kuukausia ilman sen kummempia tuloksia. Kaksi kertaa Koksi on takaosaansa venyttänyt käyntien jälkeen, mutta en ole enää kolmatta kertaa Jyväskylään ajanut, kun vastaanottoajat ovat minulle todella hankalat. Kolme kertaa olemme käyneet koirahieroja Krista Korppisella, viimeksi joulukuussa, jolloin Krista sanoi koiran olevan hyvässä kunnossa eikä jumeja löytynyt mistään. Jatkamme käyntejä Kristalla heti tammikuussa.

Huhtikuussa käytiin terveystarkissa Lahdessa ns. Pärnäsen korjaamolla. Sieltä olikin kotiintuomisina hyviä uutisia: terveet silmät, polvet nollaa, kyynärät 0/0, lonkat B/B. Kuvautin epävirallisesti myös selän ja olkanivelet eikä niissä ollut huomauttamista.

Syömisen kanssa taisteltiin kevääseen saakka, jolloin jätin kuivamuonan kokonaan pois. Nyt Koksi saa nappuloita ainoastaan nameina silloin kun itse syön herkkuja sohvalla. Koksi tulee vaatimaan oman osansa, jolloin haen sille kourallisen nappuloita ja syötän ne sille yksitellen siten, että Koksin etutassut ovat sohvalla. Tämä on ainoa hetki milloin se kuolaa.

Koira syö nyt pääosin sian kurkkutorvea ja muita lihoja. Maksaa ja mahaa se syö satunnaisesti, mutta ei koskaan peräkkäisinä päivinä. Mene ja tiedä miksi, ei vain syö. Lohi on yök. Tonnikala uppoaa joskus. Kasvismössöjä se ei ole koskaan suostunut syömään. Raaoista kasviksista sen herkkua on paprika. Porkkana menee joinakin päivinä. Hedelmistä se syö joskus pienen palan banaania. Lisäksi annan päivittäin monivitamiinitabletin ja öljyjä. Sen paino on vakiintunut 5,2 kiloon, mikä ei ole hääppöisesti, mutta kun ei ruoka tartu, niin se ei vaan tartu. Paino saattaa nousta 5,5 kiloon, mutta ei se niin korkealla yleensä kauaa kestä. En jaksa enää stressata koiran syömisestä. Ihmeellisintä on se, että hoidossa se syö aina paljon enemmän kuin kotona.

Koiranäyttelyissä käytiin 6 kertaa, joista tuloksena oli himoitsemani 2 sertiä. Tässä saavutimme tavoitteemme. Sertit tulivat perättäisistä näyttelyistä elokuussa; eka Joensuussa ja toka Kouvolassa. Aiemmin kesällä saimme kolme varasertiä. Voiko olla harmittavampaa tulosta kuin VASERT? Ei voi.

Nyt vain odotellaan tammikuisia kaksivuotissynttäreitä, jotta voidaan lähteä metsästämään valioitumissertiä. Kotkan kv-näyttelystä saatiin muuten myös varacacib. Olen ymmärtänyt, että se vahvistetaan automaattisesti cacibiksi meidän tapauksessamme (cacibin saanut koira oli vahvistettu kansainvälinen muotovalio), mutta taidan kuitenkin tehdä anomuksen, ettei homma jää roikkumaan.

Agilitya harrastettiin sekä ryhmässä että omatoimisesti. Merkittävää edistymistä ei tapahtunut eikä koira ole lajiin syttynyt. Koksi saavutti kisaiän heinäkuussa, mutta koska kontaktit, kepit ja keinu eivät olleet kunnossa, en halunnut lähteä kisaamaan keskeneräisellä koiralla. Nyt on motivaatiokin niin lopussa, että agiambitiot on nyt unohdettu täysin.

Tokon treenaamista ollaan jatkettu läpi koko vuoden. Paljon vaatii vielä töitä kokeisiin meno, mutta tavoitteena olisi lähteä ainakin möllitokoihin vuonna 2014, kenties jopa virallisiin kokeisiin.

Muita harrastuksia ovat olleet doboilu ja sulan maan aikoihin juoksu. Kärsin valitettavasti valkovarpaisuudesta tai Raynaud'in oireyhtymästä, mikä rajoittaa juoksemista todella tehokkaasti. Jo +5 asteen lämmössä alkavat päkiät kipeytyä ja mennä tunnottomiksi, mistä vaiva siirtyy ensin pikkuvarpaaseen ja siitä muihin varpaisiin. Lopulta kävely ei tahdo onnistua enää lainkaan. Inha vaiva, mihin ei ole muuta apua kuin riittävän lämpimät jalkineet. Back on Trackin sukat olen todennut loistaviksi myös.

Harrastuksiin voinee lukea myös turkin kunnostuksen. Aikaa se vie useita tunteja viikossa.

En halua asettaa varsinaisia tavoitteita ensi vuodelle, mutta takaraivossa takoo tokouran edistäminen jonkinlaisissa kokeissa. Ja tietenkin se viimeinen serti näyttelyistä. Katsotaan miten käy.

Viimeisiä hetkiä Inkin kanssa 24.1.2013.
 
 
Uudella treenikentällä Raviksella. Kuva: Eeva Pitkänen.
Helsingin näyttelyssä 12.5.2013.
Kuva: Katja Oinonen.
Takuttava asennepanta.
Jouluaattona 2013.


Eka SERT Joensuussa 9.8.2013.



Viimeiset aksatreenit

Ajelin aamulla hallille treenaamaan pitkästä aikaa. Kuvittelin olevani ainoa hurahtanut ollessani perillä ennen kahdeksaa, mutta sekä toko- että agihalleissa oli jo porukkaa harjoittelemassa. Odottelusta ei onneksi tullut pitkä vaan heti kasin jälkeen pääsin agihalliin.

Päivän teemana agissa oli katsastaa koiran motivaatiotilanne. Eipä ollut homma muuttunut yhtikäs mihinkään sitten viime treenien eli sitä ei vaan nappaa, ei sitten yhtään. Muutaman esteen se suorittaa mielellään, mutta sitten sen keskittyminen herpaantuu täysin ja se viis veisaa ohjauksestani. Paras pätkä taisi olla viisi hyppyä ja pari putkeen menoa. Muutoin se juoksenteli mihin nenä näytti. Puomi oli edelleen mörkö, tosin sain sen menemään sen kokonaan reippaasti kannustaen, vaikka sitä hieman jännitti. Puomin suorittaminen ei sen toimintakykyyn kuitenkaan vaikuttanut, vaan sen jälkeen teimme vielä muutaman hupipätkän. Mitään tekemisen iloa ei ollut havaittavissa. Mikään sitä ei motivoi tekemään - eivät namit eivätkä lelut.

En näe mitään järkeä hakata päätä seinään tämän enempää. Jos koiraa ei huvita, niin tehdään sitten jotain sellaista mistä se nauttii ja mihin se oikeasti syttyy. Tokossa se on ainakin huomattavasti enemmän kuulolla ja sillä on suurempi motivaatio tehdä minulle. Samaisessa hallissa siirryin tänään pienimuotoiseen tokotreeniin. Esteet eivät todellakaan olleet mikään ongelma tässä. Estehullun koiran kanssa agiesteiden välissä tokon treenaaminen on haastavaa, mutta ei meille. Koksille oli ihan sama vaikka metrin päässä ammotti putken suu, mihin putkihullu koira olisi juossut päätä pahkaa. Ei Koksi.

Tokossa otin lähinnä seuraamista kävellen ja juosten. Kontakti pysyi aavistuksen paremmin pitäessäni lelua vasemmassa kainalossa, mutta hommia tämä vaatii edelleen. Kotona koira seuraa liian kaukana, mutta tänään se edisti. Pari todella hyvää pätkää tehtiin kuitenkin, mistä olin iloinen.

Jääviä liikkeitä treenasin itse peruuttaen + takapalkalla. Tällä tavoin koira pysähtyi todella täpäkästi. Maahan menossa tarvittiin edelleen paljon käsiapuja.

Kaukot olivat tänään vaikeita, mutta pari hyvää suoritusta saatiin kuitenkin tehtyä.

Kotiin ajaessa oli tyhjä olo. Agility on ollut iso osa elämääni niin monen vuoden ajan lukuunottamatta tätä syksyn/alkutalven taukoa. Odotukset olivat korkealla Koksin suhteen tällä saralla. Alku sujuikin hyvin Eevan ohjauksessa, mutta sen jälkeen homma ei ole edistynyt oikeastaan ollenkaan. En vain osaa ohjata enkä motivoida. Kurja juttu, mutta en halua olla vuoden kuluttua tilanteessa, missä saldona on tunteja ja taas tunteja hallilla, tuhansia kilometrejä auton mittarissa ja kisakirjassa pelkkää tyhjää tai pahimmassa tilanteessa ei edes kisakirjaa hankittuna. Aksatkoon taitavammat.

30.12.2013

Räjähdys

Vietin päivän naapurikaupungissa alennusmyynneissä. Kotiin tullessa Koksi kertoi: "Toi peti vaan räjähti. Eikö ole uskomaton juttu?"

Olin jättänyt koiran poikkeuksellisesti kodinhoitohuoneeseen enkä sen omaan huoneeseen. Oma vika.

29.12.2013

Poutaa - lenkille siis

Tänään ei satanut läheskään niin paljon kuin eilen. Ei suorastaan lainkaan. Tästä innostuneena pakkasin koiran autoon ja lähdimme lenkkeilemään ihmisten ilmoille Graanin maisemiin. No, ihmisiä siellä nyt ei niin mahdottomasti ollut, mutta alkaa pikkuhiljaa kaivata vaihtelua päivittäisiin reitteihin. Rantareittiä pitkin oli mukava tallustella. Koksi imppasi kaupungin hajuja ihan hulluna.

Kotiin palattuamme lähdimme vielä toiselle lenkille, kun edelleenkään ei satanut. Kosteaa ulkona toki on, ja säännöllisin väliajoin jouduimme pysähtymään nyppiäkseni koivun oksia koiran turkista.

Illansuussa oli turkin huollon aika. Leikkasin koiran kynnet, karstasin sitä vajaan tunnin ja konetin kuonon, hännäntyven ja käpälät. Etutassujen konetus on edelleenkin Koksin mielestä äärimmäisen vastenmielistä. En voi käsittää, miten se jaksaa rimpulla vastaan vielä tänäkin päivänä.

Toki myös tokoiltiin. Ohjelmassa oli seuraamista, jäävät liikkeet, merkki (lähetys noin metristä, meni seisomaan luotisuoraan minua kohti jääden paikalleen hienosti, jes!) ja kaukot. Kaukoissa pyrin lisäämään välimatkaa, mutta yli metrissä koira halvaantuu vielä täysin.

Pitkästä aikaa myös doboiltiin. Yritän opettaa Koksin laskemaan etutassunsa maahan siten, että sen takapää jää pallolle, jotta saan sen venyttämään takaosaansa. Jostain syystä hieronnat ja venytykset ovat jääneet täysin. Pitää ryhdistäytyä.

Uutena höpöhöpöjuttuna aloin opettaa kurrea eli liikettä, missä koira istuu ja pitää etutassujaan ilmassa rinnan kohdalla oravan lailla. Viitisen minuuttia naksuttelin, ja koira nosti jo useamman kerran etutassunsa ilmaan. Tästä se lähtee.

28.12.2013

10 vuotta Isan kuolemasta

Ensimmäisen koirani, saksanpaimenkoiranarttu Isan (Garon Isadora) poismenosta on tänään kulunut 10 vuotta. Iso pala sydäntäni meni Isan mukana.

Isa oli juhannuspentu. Se syntyi 25.6.1995. Minulle ei koskaan pitänyt tulla sakemannia. Se oli yksi niistä harvoista roduista, minkä pentua en missään tapauksessa itselleni halunnut. Sydämeni suli kuitenkin täysin, kun näin yhdeksänviikkoisen sakemannin pennun tallustelevan Lappeenrannassa Kasinon edustalla isoine korvineen. Tämä tapahtui kesä- tai heinäkuussa 1995. En ollut koskaan nähnyt yhtä suloista koiranpentua. Muutaman viikon kuluttua silmiini osui myynti-ilmoitus Helsingin Sanomissa. "Myytävänä saksanpaimenkoiranpentuja Jyväskylässä." Niitä lähdettiin katsomaan siltä istumalta. Tuolloin ei käynyt pienessä mielessäkään, että ehkä sukutauluja olisi hyvä edes jonkin verran vilkaista. Ehei. Narttupentu varattiin, ja se haettiin kotiin Susannan päivänä 11.8.

Isalla oli todella suuria iho-ongelmia koko ikänsä. Ne alkoivat korvien töhnimisenä pikkupentuna ja jatkuivat kutisevana ihottumana läpi sen elinajan. Noin vuoden ikäisenä selvisi eliminaatiodieetin avulla, että se on allerginen naudalle. Tämä helpotti sen elämää huomattavasti, sillä iho-oireet pysyivät melko hyvin kurissa kunhan se ei saanut murustakaan naudanlihaa. Korvissa sillä oli hiivaa säännöllisen epäsäännöllisesti.

Kesäisin Isa rakasti uimista. Isan ensimmäinen koti sijaitsi Saimaan rannalla. Se olisi ollut koko ajan järvessä, jos sitä ei olisi estänyt. Se kahlasi rantaveteen ja lähti uimaan pienen lenkin palaten takaisin omia aikojaan. Mielelläni olisin antanut sen puljata vedessä vaikka koko kesän, mutta märkä turkki hautoi sen ihoa, ja seurauksena oli vähintään kerran kesässä kurja vaiva; märkivä hot spot.

Isan kaveriksi otettiin saksanpaimenkoirauros marraskuussa 1995. Furi oli upea kakara - vilkas ja rohkea pentu. Raivokkuudestaan se nimensäkin sai (furious). Ikävä kyllä sillä oli synnynnäinen munuaisvika, ja se jouduttiin lopettamaan 16-viikkoisena pentuna.

Toinen sakemanniuros tuli taloon kesällä 1996. Ferro (Qwaydon's Ferro) oli syntynyt 7.2.1996 ja oli meille tullessaan noin neljän kuukauden ikäinen. Koirista tuli nopeasti hyvät ystävät. Ferro oli muuten kiva koira, mutta jälkeenpäin ajatellen sen on täytynyt olla koko ajan kipeä, sillä uloslähteminen sen kanssa oli mahdotonta riekkumista, välillä jopa näykkimistä. Käveltyään pienen hetken sen vasemman takajalan liikerata muuttui kummallisen kiertäväksi. Sillä oli varmasti lonkkakipuja. Myöhemmin se joutui karkureissun seurauksena auton tönäisemäksi aivan kotipihan lähellä, ja sen jälkeen se alkoi kävellä niin huonosti, että se jouduttiin lopettamaan neljävuotiaana.

Isa ja Ferro oppivat veneilemään pienestä pitäen. Ensimmäisellä venereissulla, ollessaan 9 viikon ikäinen, Isa putosi Susanna-veneestämme. Se saatiin onneksi noukittua ylös. Mitään traumoja sille ei putoamisesta aiheutunut. Seuraavassa veneessämme, Oskarissa, Isa ja Ferro pitivät vahtia mm. Anttolan satamassa. Olimme jättäneet koirat alakertaan korkean portin taakse lähtiessämme kauppareissulle, mutta jotenkin ne olivat könynneet sen yli ja pasteerasivat yläkannella palatessamme veneelle. Eipä tarvinnut ainakaan pelätä kutsumattomia vieraita veneessä kahden sakemannin ollessa vahdissa.

Isan kanssa ei oikeastaan harrastettu mitään muuta kuin lenkkeilyä ja yleistä pöllöilyä. Agilitya kokeilin pari kertaa, mutta se oli sen verran koira-aggressiivinen, että sen lähdettyä jahtaamaan erästä pikkukoiraa toisissa treeneissä, katsoin parhaaksi vetäytyä koko touhusta. Näyttelyihin sen kanssa ei voinut mennä, sillä se oli aivan liian suuri nartuksi. Se painoikin reilusti yli 30 kiloa.

Pidin Isaa hyvin harvoin hihnassa. Se juoksenteli muutaman metrin päässä minusta, ja tuli aina vierelle kutsuttaessa. Yhden ainoan kerran se ei ollut antaa kiinni. Tämä tapahtui sen ollessa noin neljän kuukauden ikäinen. Olimme kyläilemässä Helsingissä ja lähdin käyttämään koiran aamulenkillä läheisessä metsikössä. Laskin sen tietenkin irti. Kotiinlähdön koittaessa mimmi ei tullutkaan luo, vaan lällätteli muutaman kymmenen sentin päässä puolen tunnin ajan. Vihdoin sain sen kiinni. Tämä episodi jäikin viimeiseksi, jos ei ota mukaan paria karkureissua, mistä se onneksi palasi hyvissä ruumiin ja sielun voimissa.

Isa ei oikein sietänyt Ferron lisäksi muita koiria, varsinkaan kytkettynä ollessaan. Se oli myös kova piippaamaan, mikä oli todella ärsyttävä piirre. Muita huonoja puolia sillä ei ollutkaan, jos nyt mahdotonta karvanlähtöä 365 päivää vuodessa ei ota huomioon.

Kesällä 2002 muutimme vuonna 1969 rakennettuun taloon. Isa nukkui tässäkin talossa lattialla sänkyni vieressä. Makuuhuoneessamme oli alkuperäinen kokolattiamatto. Ihmettelin, kun Isan iho-oireet lisääntyivät räjähdyksenomaisesti heti muuttomme jälkeen. Vasta Isan kuolemaa seuraavana kesänä, kun revimme kaikki kokolattiamatot pois tajusin, mistä ongelmat aiheutuivat. Matot olivat aivan murenemispisteessä ja täynnä kaiken maailman itiöitä ja muita ällötyksiä. Isa-rukan iho ei yksinkertaisesti kestänyt tätä. Jos olisin tämän tiennyt, olisin ehkä saanut pitää sen luonani kauemmin.

Jouluna 2003 jouduin vihdoin tekemään päätöksen Isan päivien päättämisestä. Sen iho oli todella huonossa kunnossa kaikesta hoitamisesta huolimatta. Päätös olisi pitänyt tehdä jo puoli vuotta aiemmin, mutta en vain voinut luopua koirasta.

28.12.2003 oli hirvittävä päivä. Iltapäiväksi oli varattu aika eutanasiaan. Vein Isan aamupäiväksi työpaikalleni saadakseni olla sen kanssa viimeiseen saakka. Työmatkalla soi radiossa Eric Claptonin Tears in heaven. En voi vieläkään kuunnella tätä kappaletta itkemättä.


 
Juhannuskoira Isa viimeisenä juhannuksenaan vuonna 2003.
 

27.12.2013

Joulutreenailuja

Onpahan ollut varsinainen joululoma kelien suhteen - plussan puolella kaikkina muina päivinä paitsi jouluaattona ja vettä on vihmonut joka päivä enemmän tai vähemmän. Koira on joka ainoalla lenkillä kastunut likomäräksi vähintään tassuistaan ja mahastaan. Lumesta ei ole tietoakaan.

Treenailtu ollaan samoja juttuja mitä aiemmin joulukuussa eli jääviä liikkeitä, kaukoja, luoksetuloa ja merkkiä. Missään näistä ei mitään varsinaista läpimurtoa ole tapahtunut, mutta ehkä aavistuksenomaista edistymistä kuitenkin. Näillä mennään loppuvuosi.


20.12.2013 käytiin trimmissä. Seuraavana päivänä frisyyri oli muisto vain.

18.12.2013

Vuoden viimeiset tokotreenit

Ryhmätreeneissä taas yksi ryhmäläisistä teki kehäänmenotarkin ja luoksepäästävyyden. Näyttivät taas molemmat vähän ahdistavan Koksia. Kehääntulotarkastuksessa se iski takapuolensa maahan ja luoksepäästävyydessä taas nousi seisomaan ja nuuhkutteli tuomarin sormia, mutta ei kuitenkaan väistänyt.

Paikkamakuu oli pidemmästä matkasta mitä ollaan koskaan tehty. Koksi kesti paikoillaan todella hienosti. Kerran se käänsi päätään oikealle ja kerran laittoi kuononsa lattiaa vasten (takuulla imppasi jotain hajuja), mistä kielsin. Hyvin se oli siihen verrattuna, että sen vieressä ollutta koiraa käytiin palkkaamassa välillä. Yksi taisi rivistä nousta seisomaankin.

Seuraavaksi mentiinkin koutsin tekemää kokeenomaista rataa, missä oli seuraavat osiot:

- seuraaminen + tötsän kiertäminen
- liikkeestä seisominen + koiran kiertäminen koiran pysyessä paikoillaan
- liikkeestä maahan meno, ohjaaja jatkoi eteenpäin noin viisi askelta ja palasi koiran luo, mistä perusasento
- neljän merkkikartion kiertäminen joko loivasti tai terävin kulmin oman valinnan mukaan
- luoksetulo
- tokohyppy

Kaikki viisi koirakkoa tekivät kelpo suorituksia. Koksin seuraaminen oli välillä väljää, mutta esimerkiksi neljän merkkikartion kierrossa se piti hyvin kontaktia. Tärkeää on, että liikun itse riittävän reippaasti enkä jää odottelemaan koiraa. Luoksetulo oli hyvä, tosin annoin käsimerkin. Tokohyppyyn se ensin varasti, mutta saatuani sen takaisin perusasentoon suoritti se hypyn tokalla käskyllä ja jopa jäi paikoilleen seisomaan hypyn taakse - ei kohtisuoraan hyppyä kohti, mutta ihan kohtuullisen hyvin.

Sitten muodostimme jonon, missä viimeinen koirakko lähti etenemään kiertäen muut koirakot ja asettui sitten ensimmäiseksi. Tätä jatkettiin myös siten, että eka koirakko kääntyi muita vasten ja pujotteli naamatusten. Molemmat osoittautuivat aika vaikeiksi tehtäviksi. Koksi ainakin oli silminnähden epävarma ja jännittynyt. Hyvä harjoitus, näitä lisää. En olisi uskonut, että erilainen muodostelma seuraamisessa voi vaikeuttaa hommaa merkittävästi. Yleensähän me ollaan seurautettu ympyrässä, ei jonossa.

Aivan lopuksi jokainen sai treenata yksilönä mitä halusi. Minä halusin ottaa kaukoja. Ylläri, ne eivät sujuneet niin hyvin kuin kotona, mutta kuitenkin hyväksyttävästi.

Nyt kun ollaan kotona treenattu päivittäin, niin kyllä sen eron treenaamattomuuteen näki hyvin selvästi. Koira ei ollut yhtään niin kuutamolla kuin viimeksi.

Nämä olivatkin vuoden viimeiset ohjatut treenit. Seuraavat ovatkin sitten uudenvuodenpäivänä. Kiitokset kaikille treenikavereille - hauskaa on ollut! Jatketaan samaan malliin! Suurin kiitos tietysti koutsille. Kiitos kärsivällisyydestäsi ja erinomaisista opeista. Ohjauksessasi on hienoa treenata!

Viikon kotitokotreenit

Viikon ajan ollaan taas treenattu päivittäin vähintään kerran, joinakin päivinä jopa kaksi kertaa. Ohjelma on ollut joka päivä sama:

- jäävät (lähinnä seisominen): kotona jää taas hyvin paikoilleen ja antaa tulla viereen pysyen paikoillaan. Vielä pitää treenata sitä, että koira pysähtyy täpäkästi, nyt se usein ottaa vielä askeleen tai kaksi stop-käskyn saatuaan. Maahan menossa tarvitsee käsimerkin edelleen.

- hypyn jälkeistä paikallaan pysymistä on harjoiteltu siten, että olen asettanut sen tuolin taakse seistä tönöttämään, liikkunut parin metrin päähän ja palannut sen viereen.

- merkki: välillä osaa mennä seisomaan täsmälleen oikeaan asentoon ja toisinaan taas on ihan missä sattuu, useimmiten siten, että se seisoo merkin oikealla puolella itsestäni katsottuna

- kaukot: maahan-istu-seiso -kombinaatio on parantunut entisestään kotona. Nyt Koksi reagoi hyvin myös käsimerkkeihin



14.12.2013

Kivoja kotitreenejä ja Korrin leikitysluento

Tormakoiduin huonosti menneiden ryhmätreenien jälkeen. Ollaan harjoiteltu merkkiä todella lyhyestä matkasta (menee taas suoraan merkin taakse seisomaan, mutta kaipaa vielä käsiapuja), jääviä (seisominen ok, ihan eri tasolla kuin hallilla, maahanmeno taas ottanut takapakkia eli annan käsiavun tässäkin), istu-maahan-seiso -kombo menee aika kivasti, vaikka räväkkyys puuttuu edelleen. Tokohypyn loppuasentoa ollaan myös treenattu. Treenit olen pitänyt lyhyinä ja kehunut suullisesti ja leikillä onnistuineiden suoritusten jälkeen. Meillä on ollut oikein kivaa!

Lauantaina olin Juha Korrin leikitysluennolla. Olipa erinomaisen mielenkiintoinen tilaisuus - paljon asiaa ja luennoitsijalla todella hyvä ulosanti. Yritän ehtiä kirjoittaa muistiinpanot blogiin myöhemmin. Laura oli tehnyt luennosta huippumuistiinpanot omaan blogiinsa. Kiitos Laura, että saan linkittää!

12.12.2013

Tauko ei tehnyt terää

Keskiviikkona päästiin pitkästä aikaa ryhmätreeneihin. Kaksi kertaa on jäänyt välistä. Väliin on jäänyt myös järkevä ja tavoitteellinen kotitreenaaminen useasta syystä. Tämä näkyi treeneissä hyvin selvästi. Koira ei ollut pätkääkään kuulolla, maton hajut kiinnostivat enemmän kuin yhteinen tekeminen ja mulla meinasi loppua hermot, kun hommasta ei vaan ollut tulla yhtikäs mitään. Alla hyvin lyhyt itkuvirsimainen kertaus keskiviikon karmeuksista:

Kehäätulotarkastus ja luoksepäästävyys: tämä oli ainoa, mikä meni hyvin. "Tuomarina" taas yksi ryhmäläisistä. Luoksepäästävyydessä koira oli liponut huuliaan, luultavasti rauhoitellakseen itseään. En ihmettele, sehän kokee liikkeen ahdistavana. Pysyi kuitenkin paikallaan. Hyppäsi tuomarin jalkoja vasten, mikä ei ole toivottavaa, mutta Koksin varautuneisuuden huomioon ottaen ei mikään nirhaan_ranteet_auki -juttu kuitenkaan itselleni.

Kaukot: no okei, tämäkin meni ihan kohtuullisesti. Nousi seisomaan maastakin ekaa kertaa kodin ulkopuolella.

Paikkkamakuu: muuten hyvä, mutta tullessani koiran sivulle se ennakoi ja nousi seisomaan.

Jäävät: ei suostunut pysähtymään eikä varsinkaan jäämään niille sijoilleen käskyn saatuaan. Ihan kuin ei oltaisi ikinä koskaan milloinkaan treenattu tätä. Palattiin jopa siihen, että minä peruutin ja koira pysähtyi mun edessä, jolloin namilla takapalkka. Seisomaan jäämistä hinkattiin kauan, mutta kun ei niin ei.

Seuraaminen: otettiin ryhmässä pujotteluna. Löysää seuraamista nakin imussa. Jipii. Ärsyttää, kun koira raahustaa perässäni sen näköisenä, että voiko mikään maailmassa olla tylsempää.

Luoksetulo: ekalla varasti, tokalla ei sitten enää lähtenyt kutsusta. Että silleen.

8.12.2013

Heippa Bruno!


Onpa hiljaista. Veimme Koksin kanssa Brunon juuri kotiinsa. Kotiin tultua Koksi juoksi ensimmäisenä omaan huoneeseensa, siis sinne, missä se viettää päivät, kun olen poissa. Sieltä alkoi kuulua vinkuminen. Luonnollisesti ajattelin, että voi ressukkaa, joko sille tuli ikävä Brutusta. Kissanviikset, äijä ei vain yltänyt ottamaan pikkupakastimen päälle nostamiani possunkorvia. Se muuten reagoi precis samalla tavalla silloin, kun tulin kotiin saateltuani Inkin paremmille agilitykentille - tsekkasi onko kaveri missä, ja kun ei näkynyt, kävi järsimään luuta tyytyväisen näköisenä. Korvat ovat olleet pakastimen päällä keskiviikosta asti, mutta tähän mennessä Koksi ei ole eleelläkään ilmaissut haluavansa niitä. Halusi vissiin säästää ne itselleen. Luut ja herkut ovat tämän viikon olleet piilossa, kun niistä tuli poikien kesken vähän nokkapokkaa.

Kyllähän toisesta koirasta iloa olisi sekä Koksille että itselleni, mutta tuumataan nyt vielä. Oli kiva testata miten Koksi tulee toimeen itsensä kokoisen koiran kanssa. Kaikki meni hienosti, mitä nyt pientä sanomista tuli herkuista, mutta kyllä nyt sen verran pitää päästä sanomaan.

7.12.2013

Koiravajetta odotellessa

Lauantaina doboilin taas poikain kanssa. Bruno hyppäsi kahdesti pallon päälle, ja pysyi siellä pidemmän aikaa. Ei menisi kauankaan, kun se oppisi liikkumaan sen päällä samalla tavalla kuin Koksi.

Tänään molemmat koirat ovat syöneet vähän huonommin. Laihtumaan ainakaan Bruno ei ole onneksi päässyt, sillä tullessa se painoi 3,3 kg ja tänään illalla 3,4 kiloa. Toissapäivänä painoa oli jopa 3,5 kg. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että se on syönyt vieraassa paikassa noinkin hienosti, vaikka nappulat eivät olekaan uponneet.

Lenkillä koirat menevät kauniisti vierekkäin, mutta molemmat vetävät kuin höyrypäät. Hihnasta olen nyppäissyt, jos meno on mennyt vallan mahdottomaksi, mutta mitään sulkeisia en ole halunnut lähteä pitämään, kun Bruno on hoidossa kuitenkin vain viikon. Onneksi eilen oli pakkaskeli, niin saatiin tehtyä jo vähän pidempi lenkki. Jostain syystä Koksin takatassuihin paakkuntui kuitenkin lunta. Tassukarvat on lyhennetty kaksi viikkoa sitten, mutta pitääkin tsekata ovatko ne päässeet venähtämään.

Illalla oli kolmen koon tuokio: korvat, kynnet ja konetus eli korvakarvojen nyppiminen, kynsien leikkaus ja viilaus ja kuonon ja hännäntyven konetus. Tunnin verran karstasin myös isoa turkkia. Se on taas melkoisen takussa johtuen varmaan osin kastumisesta ja osin siitä, että koirat ovat painineet keskenään koko viikon. Huominen meneekin lisäkarstaus- ja pesupuuhissa.

Koksin tokoilut ovat olleet (taas) minimissä, mutta perusjuttuja ollaan kuitenkin tehty, lähinnä kaukoja. Parisen viikkoa sitten lisättiin kaukoihin seisominen. Käskyksi olen ottanut "ylös" ja käsimerkiksi sen perinteisen kämmenet ylöspäin sivuilla. Kotona maasta ylösnouseminen sujuu jo yllättävänkin hyvin, mutta olen jokseenkin vakuuttunut siitä, että tämä tulee olemaan meille vaikea liike.

Huomenna illansuussa vien Brunon kotiinsa. Taitaa tulla koiravaje. Hyvin vaarallista.

6.12.2013

Torvenhakureissulla

Kahden villiksen taloudessa kaikki hyvin. Eilen pojat leikkivät yhdessä ulkona ensimmäistä kertaa jahdaten toisiaan villisti juosten. Bruno ei ole enää merkkaillut maanantain jälkeen. Isenäisyyspäivän kunniaksi se söi ensimmäistä kertaa aamulla kuivamuonaa ihan kunnollisen annoksen. Ainakin tänään toimi sellainen taktiikka, että tarjoilin raksut ja lihan erikseen. Alkuviikosta ajattelin, että nappulat uppoaisivat paremmin, jos seassa on lihaa, mutta koira vain siivilöi ne lihan seasta. Lihaan olen lisännyt öljyä, B- ja E-vitamiiniliuosta ja Plaque Offia molemmille kavereille. Koksi saa edelleen multivitamiinipillerin päivittäin.

Eilen illalla haettiin porukassa 10 kiloa kurkkutorvia Kennelrehun autolta. Siellä oli taas asiakkaita oikein kunnon jonoksi asti. Melkein puoli tuntia piti pienessä pakkasessa värjötellä ennen kuin sai oman tilauksensa. Olin tilannut myös 400 gramman pussillisen possunkorvia ja toisen, 200 g painavan pussukan kuivattuja kanankauloja. Koko satsi maksoi 34 euroa. Kurkkutorvet maksoivat 18 euroa, korvat 10,50 ja kaulat 5,50. Pitääkin vilkaista mitä viimeksimainitut muualla maksavat. Tuskinpa ne Kennelrehulta tilattuina yhtään halvemmaksi tulevat, mutta kulkeutuvat näppärästi kotiin samalla hakureissulla. Kurkkutorvia ei ainakaan Mikkelistä saa mistään muualta.

Vilkaisin herkkujen kilohinnat Kennelrehun sivuilta, ja kanankaulat maksavat 27,50 euroa kilolta ja possunkorvat 26,25 euroa. Huh hei, ei ole halpaa lystiä tämä rouskuttelu.

Mielelläni tilaisin samasta firmasta myös mm. broilerin siipiä, mutta pienin pakkauskoko on 8,5 kiloa, mikä pitäisi jakaa jonkun toisen kanssa. Jauhettua lihaa olisi myös hyvin tarjolla, mutta sitä ei Koksi suostu syömään, ei myöskään lihaista rasvaa, lohesta puhumattakaan.

Illalla doboiltiin. Koksi on tykästynyt lajiin ja hyppäsi pallon päälle heti kun sain itseni asemiin lattialle. Sen kanssa tehtiin peruskuviot eli kääntyminen paikallaan myötä- ja vastapäivään, kumarrus ja siitä seisomaan nouseminen sekä maahan meno ja seisomaan nouseminen. Bruno oli tutustunut palloon kanssani vasta kerran aiemmin. Tänään jatkoin lempeää houkuttelua pallon päälle, ja kas: se hypähti pallon päälle, ja pysyikin siellä ehkä 15 sekuntia, minkä ajan kehuin sitä rauhallisesti ja syöttelin juustopaloja. Pidin pallosta kiinni napakasti, jotta se olisi mahdollisimman vakaa koiran alla. Kerran pois loikattuaan ei se suostunut tulemaan enää uudestaan pallon päälle, mutta jatkamme harjoituksia huomenna.

Tuolla taisi vilahtaa tonttu.


Hyvää itsenäisyyspäivää!

3.12.2013

Pus pus

Toinenkin yö meni mukavasti. Olipa mukavaa herätä kahden iloisen villakoiran pusutteluun.

Brunon potkupuku oli täysin kuiva - jipii! Ehkä se alkaa pikkuhiljaa kotiutua. Hurjan kuuliainen koira se on, tottelee puolesta sanasta.

Aamulla laskin molemmat koirat yhtäaikaa ulos, sillä ne alkavat tulla hyvin juttuun keskenään. Siellä ne lumessa mennä vilistivät keskenään. Eilen käytin ne pihalla vielä erikseen.

Aamupalaksi tarjoilin jauhettua maksaa ja sydäntä. Kumpikaan koirista ei koskenut maksaan, mutta sydän upposi molemmille. Laitoin lisäksi vielä lusikalliset Cesaria, sillä en ehtinyt eilen illalla pilkkoa jäistä kurkkutorvea, joten sitä ei ollut saatavilla.

Ison ja painavan vesikupin kera jätin Brunon taas kodinhoitohuoneeseen töihin lähtiessäni. Sinne se jäi piippaamaan. Voi surkeus.

Iltapäivällä vastaanotto oli riehakas. Nopeahkon pihakäynnin jälkeen jouduin lähtemään asioille. Palattuani lähdimme lenkille. Kummallakin oli vähän turhankin paljon virtaa vetämisen raivokkuudesta päätellen.

Katsotaan mitä illalla vielä keksitään, doboilua ehkä.

2.12.2013

Kuppi nurin

Hoitokoiran eka yö kotonani sujui hyvin. Bruno nukkui punkan jalkopäässä ja Koksi minun vieressäni. Hyvin mahduttiin. Muutaman kerran jätkät heräsivät muka johonkin ääneen, mutta muuten ei ongelmia ilmennyt.

Aamulla molemmat söivät taas mukavan kokoiset annokset . Laitoin Brunon kotiin viestiä, että jos se jatkaa syömistä samaan tahtiin sunnuntaihin saakka, niin siitä tulee vähintään kääpiö, ellei peräti keskari.

Jätin koirat päiväksi eri huoneisiin. Vesikipon lisäksi olin jättänyt Brunolle kuivamuonaa kuppiin ihan siltä varalta, että sille tulee päivällä nälkä. Kotiin palattuani iltapäivällä olivat molemmat kupit nurin, ja koiralla tietysti hirveä jano. Pitää jatkossa laittaa joku painavampi vesikuppi, mitä se ei saa kaadettua.

Lähdimme lenkille mukavaan -7 asteen pakkaskeliin. Parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen Brunon kävely muuttui vähän sen näköiseksi, että sen oikeaa takatassua palelee. Käännyimme ympäri ja palasimme kotiin. Pojat kävelivät yhdessä todella kivasti ilman mitään keskinäisiä kähinöitä.

Melkein heti lenkin jälkeen suuntasimme Hiirolaan koira- ja ihmishierontaan. Olin ottanut Brunolle mukaan boksin, mihin pyysin sitä siirtymään päästyämme perille. Kyllä se sinne sujahti, mutta protestoi mennessään ja etenkin oltuaan siellä pari minuuttia. Piip piip piip. Aikani kuuntelin piippausta ja laskin sen pois boksista. Se kävi kurkkaamassa hierontapöydällä olevaa Koksia pari kertaa. Koksi oli Kristan mukaan oikein hyvässä kunnossa eikä missään ollut mitään jumeja. Ihmettelimme molemmat sitä, ettei se venyttele takaosaansa vieläkään. Pitää jossakin vaiheessa viedä se eläinfysioterapeutti Hannele Kerkelälle Jyväskylään tsekattavaksi ja käsiteltäväksi vielä kolmannen kerran.

Koksin käsittelyn jälkeen oli emännän kalevalaisen jäsenkorjauksen vuoro. Bruno loikkasi hoitopöydälle kahteen kertaan. Se ilmeisesti halusi tutustua ko. hoitomuotoon lähemmin. Siinä se pyöri päälläni aika pitkään tarkastellen hierontaotteita tarkkaan kunnes asettui vasemman sääreni päälle.

Kotona olimme vasta vähän ennen kymmentä. Iltapissan jälkeen puin Brunolle pakkopaidan ja taittelin sen sisälle talouspaperia. Hierojalla koiralla oli pöksyt jalassa merkkailun estämiseksi. Saa nähdä mikä on tilanne aamulla.

1.12.2013

Kuka toy on?

Kaverin toyvillakoirauros tuli tänään viikon vierailulle lauman nartun juoksun takia. Koksi ja Bruno eivät ole tavanneet toisiaan ennen. Sällit tutustutettiin toisiinsa lenkillä, minkä jälkeen ne istutettiin autoni takakontissa olevaan väliseinälliseen häkkiin. Kotiin päästyä alkoi molemminpuolinen pari tuntia kestänyt jäykistely. Molemmat urisivat toisilleen kohtuuden rajoissa. Aavistus alistamista oli ilmassa, mutta nyt näyttäisi siltä, että ne tulevat kohtuullisen hyvin toimeen keskenään. En jätä niitä keskenään temuamaan, kun lähden itse pois, vaan eristän ne eri huoneisiin vahinkojen välttämiseksi.

Bruno on hyvin omanarvontuntoinen nuori uros. Tutustumislenkillä se teki hyvin selväksi sen, että hän määrää lenkkihuudeilla. Kotona taas Koksi on luonnollisesti vahvemmilla.

Koko yön on satanut lunta, ja sitä on tullut varsin kiitettävästi. Tänään se muuttui nuoskaksi, joten lenkittäminen on varsin haasteellista, sillä lumi paakkuuntuu Koksin tassuihin niin, että se ei pysty liikkumaan. Toivottavasti huomenna pakastaisi vähän, että koirat voisivat juosta pihalla. Minuutin käynti pihalla iltapäivällä pakotti kuivaamisoperaatioon turboföönillä.

Bruno vähän äijäilee merkkailemalla, joten sille puettiin pakkopaita. Katsotaan josko sen voisi jättää huomenna jo pois.

Bruno on kuulemma vähän huono syömään. Ainakin iltaruoan se söi reippaasti. Annostelin sen kuppiin sen omaa kuivamuonaa ja sian kurkkutorvea. Raksut se jätti kuppiin, mutta torvea meni ihan mukavan kokoinen annos. Koksikin syö hoidossa paljon paremmin kuin kotona, mistä lie johtuu.