Inki

29.1.2013

Haista matto

Tokon alkeiskurssin viimeinen treenikerta meni haisteluksi ja yleiseen pöllöilyyn. Luoksepäästävyydessä ei malttanut pysyä paikoillaan. Sivulletuloharjoituksessa jouduin auttamaan namilla eikä se siltikään mennyt kuin sinne päin, kun nenä vei. Kuono oli kiinni matossa koko ajan. Ei kiinnostanut nami ei lelu.

Paikkamakuuta otettiin siten, että koira pyydettiin perusasentoon, mistä maahan, sitten jättö paikalleen. Jihuu, tämä sentään onnistui hyvin. Välipalkkauksilla (namilla, suullinen) hyvää, rauhallista makuuta noin minuutti. Pari kertaa jouduin huomauttamaan pään kääntymisestä sivulle, muuten hvyä suoritus.

Pakittaminen sujui joten kuten, mutta nenä vei taas.

Vauhtiluoksetulo sentään oli hyvä sekä niin, että koira tuli kiinni leluun että siten, että se pyydettiin vauhdista sivulle.

Ei ole kyllä koskaan nuuskutellut noin antaumuksella. Toivottavasti ei tule tavaksi. Tuskin eilinen yksivuotispäivä nyt ykskaksyllättäin noin paljon vaikuttaa. Heh.

Seuraavan kerran onkin treenit noin kuukauden kuluttua. Kotiläksynä seuraavat:
- istu, maahan, seiso: nämä osattava
- paikkamakuu. Tavoite: 2 minuuttia, etäisyys 20 metriä. Helpotettava häiriössä ja uusissa paikoissa.
- seuraaminen

Laitoin tänään myyntiin Inkin varusteita. Onhan noita kertynyt, loimiakin 4 erilaista. Hurtan toppa- ja viilennysloimet ja Back on Track menivät saman tien, samoin juoksukäytössä olleet Top Caniksen huskyvaljaat sekä New Yorkista hankitut blingblinghihna ja -kaulain. Uutta kotia etsivät vielä

- Extreme all weather boots -tossut tarrakiristyksellä, musta-punaiset, koko M, käytetty 2 krt (8 e)
- Tappies-tossut tarrakiristyksellä, mustat, koko L, käytetty 2 krt (8 euroa)



28.1.2013

Vuosikas villahousu

Koksi täytti tänään vuoden. Synttäreitä juhlittiin ylenmääräisellä leikillä ja leikkelelautasella.

Tarkoitus oli pestä ja konettaa koira tänään, mutta en raaskinut kiusata toista syntymäpäivänä. Inhimillistämistä? Taatusti.

Koksi on jo vuoden ikäinen.

27.1.2013

Koksi reipastuu

Sunnuntaiaksassa kertailtiin viime sunnuntain kuvioita eli luuta takaaleikkauksineen ja slalomeineen. Koksi oli aika hyvin kuulolla.

Testasin putkeen menon ja tällä kertaa ei mitään ongelmaa. Mikä lie härö ollut viime viikolla.

Koksi on reipastunut. Arkahan se ei ole koskaan ollut, mutta selvästi varautunut uusia ihmisiä kohtaan. Treenien päätteeksi Koksi juoksi halliin tulleen, sille tuntemattoman Päivi S:n luokse ja estoitta hyppeli häntä vasten ja pussaili. Uskomatonta.

25.1.2013

Onni on oma luu

Koksi ei ole Inkin perään haikaillut. Kun tulin eläinklinikalta kotiin, kurkkasi Koksi tuulikaappiin ja kun se ei nähnyt Inkiä, kiirehti se saman tien syömään luuta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun se sai järsiä sitä kaikessa rauhassa muuallakin kuin omassa huoneessaan koirien ollessa eristettyinä toisistaan työpäivien aikana. Inki oli hyvin mustasukkainen luistaan, eikä tullut kuuloonkaan, että ne olisivat syöneet edes puristesellaisia samassa tilassa. Nyt Koksi näki tilaisuutensa tulleen. Antaumuksellinen rouskutus jatkui koko illan. Yöksi puristeluun puolikas oli otettava pois, kun en nähnyt välttämättömäksi, että sama meno jatkuu punkassa.

Illalla Koksi toimi palaveripuudelina yhdistyksen hallituksen kokouksessa. En raaskinut jättää sitä yksin, ja ennenkaikkea tarvitsin itse koiran lällyteltäväksi suurimpaan ikävään.

Koti tuntuu kovin tyhjältä ilman Inkiä. Onneksi ekan inkittömän päivän iltana sain koirallisia vieraita. Alkupörinöiden jälkeen Koksi ja pohjanpystäriuros tulivat toimeen mainiosti.

24.1.2013

Inki vapaa

Eilen keskiviikkona annoin toisen annoksen Diapamia illalla. Inki kertoi taas katseellaan, että hänen mielestään olotilassa on jotain mätää. Viikkoon se ei ole tullut lempipaikalleen sohvannurkkaan, mistä se on tarkkaillut maailman menoa. Se on poikkeuksellisesti nukkunut ja oleillut lattialla. Uskon, että sohvalle nouseminen on aiheuttanut sille kipuja.

Aamulla se taas rähähti Koksille, joka leikki noin metrin päässä. Joko sillä on pahasti kipuja tai sillä viiraa päässä tai molempia. Se on tosi hellyydenkipeä, mistä veikkaisin sen olevan kivulias.

Aamupäivän mietin miten edetä ja mikä on koiran edun mukaista. Vaikka Carthrophen-pistokset auttaisivatkin, niin sekä ell että Inkin hieroja sanoivat tällä viikolla, että yksi törmäys johonkin tai liukastuminen tekee luultavasti pahaa jälkeä murtaen selästä silloittuman tai useamman. Kamalalta tuntuu viedä ulkopuolisen silmin terve koira piikille, mutta toisaalta haluanko odottaa sitä, että joudun kantamaan kivusta huutavan koiran lopetettavaksi?

Tuntuu niin pahalta ja siltä, että olen huono ihminen ja kelvoton koiranomistaja, jos nyt luovun siitä. Se vaan ei ole nyt onnellinen. Kotikoirana hissuttelee. Ei agia, ei edes lelun perässä juoksemista. Hankeen sitä ei voi viedä. Pelkkää remmilenkkeilyä. Kipua. Ärinää koirakaverille. Haukkumista joka rasahdukselle. Ravaamista ikkunasta toiseen. Älytöntä kiihtymistä ulos lähtemisestä, vaikka vain takapihalle. Onko se elämisen arvoista elämää?

Suurinta rakkautta on päästää pois silloin kun sen aika on. Tänään iltapäivällä se aika tuli.

Inki vapaa. Mene vaan.

Hetki ennen viimeisiä jäähyväisiä.

23.1.2013

Pistoksia ja pameja

Iltapäivällä suunnistimme eläinklinikalle verikokeisiin tsekkauttamaan Inkin maksa- ja munuaisarvot. ALAT oli koholla, ei paljon, mutta kuitenkin viitearvojen yläpuolella. Muut arvot ok. Maksa-arvoja voisi kohottaa hiljattain annettu matolääkitys, mutta siitä on aikaa 8 kuukautta, joten se ei voi olla syynä. Myöskään 1 tabletti Metacamia tai toinen tabletti Norocarpia ei varmaankaan ole pystynyt arvoja nostamaan.

Närhisen mukaan koiralle voisi alkaa syöttää maksavaivaisen ruokaa tai ainakin pitää valkuaisen saanti järkevissä rajoissa. Kyseeseen olisi tullut Hillsin kuivamuona, mutta minulla ei ole ko. ruokamerkistä kuin huonoja kokemuksia, joten vältän sitä viimeiseen asti.

Jatkan Inkin ruokintaa kuivamuonalla ja lihalla. Liikaa rasvaa ja proteiinia tulee välttää. Näin ollen siirrymme lihan osalta kokonaan kalkkunaan ja jätämme naudanlihan pois. Öljyistä olen antanut kylmäpuristettua rypsiöljyä ja Lysin omega 3 -kalaöljyä. Rypsiöljyn jätän nyt antamatta. B-vitamiinin saanti pitää turvata. Sitähän koira saa jo lisänä (BE-liuos), joten sen asian pitäisi olla kunnossa.

Carthrophen-pistokset aloitettiin nyt. Niiden lisäksi kokeillaan puolikasta tai yhtä tablettia Diapamia iltaisin, koska tulehduskipulääkkeet eivät koiralle sovi. Neurontinia ell ei ollut halukas vielä tässä vaiheessa kokeilemaan, koska siitä ei ole paljoa kokemusta koirilla.

Kipulääkettä Inki on elämänsä aikana saanut vain sterilisaation yhteydessä kolmisen vuotta sitten eikä silloin tullut mitään ongelmia. En ymmärrä mistä tämä sopimattomuus nyt voi johtua.

Annoin puolikkaan Diapamin noin klo 19. Reilun puolen tunnin kuluttua Inki tuli rapsutettavaksi, mikä yleensä on merkki siitä, että kaikki ei ole sen mielestä normaalia. Se ei ollut apaattinen eikä hurjan väsynyt, mutta kävi huilailemaan joskus klo 20 kieppeillä. Illan se lepäili, mutta oli muuten oma itsensä.

Mennään nyt näillä perjantaihin asti. Jos vaste on hyvä, niin pistoksia jatketaan ensi viikolla.

Aamulla koira oli oma itsensä, mutta pahin terä rauhattomuudesta oli edelleen tiessään. Ei nyt huudeta vielä hurraata. Pessimisti ei pety.

22.1.2013

Halolla päähän -efekti Norocarpista

Aamulla soitto eläinlääkäriasemalle ja selvitys Metacamin vaikutuksista Inkiin. Sain reseptin Norocarp 50 mg. Annostuksena yksi tai puolitoista tablettia kerran päivässä. Annoin yhden tabletin illalla klo 19. Puolitoista tuntia myöhemmin koira ei pysynyt enää tolpillaan. Aivan kuin se olisi saanut rauhoituspiikin. Se nukkui lähes kaksi tuntia todella sikeästi ja oli aivan tiedottomassa tilassa.

Inki heräsi n. klo 22. Käytin sen ulkona ja se kävi takaisin nukkumaan. Inki nukkuikin rauhallisesti klo 4.30 asti, milloin se pyysi päästä ulos.

Aamulla se joi runsaasti vettä kuten lauantaina saatuaan Metacamia.

Ei näy sopivan tämäkään lääke. Voi itku.

20.1.2013

Älä lässytä!

Pakkastreenit jatkuivat vanhassa hallissa. Kyllä ensi vuonna passaa, kun treenataan lämpimissä tiloissa.

Treenit veti meille Harri, ja kunnon treenit pitikin. Aluksi mentiin kolmella hypyllä luu-muodostelmaa kuten viime viikollakin (2 hyppyä suoraan, kolmannen edessä valssi, takaisin keskimmäinen hyppy ja viimeinen hyppy takaaleikattiin. Kylläpä olikin hankalaa. Takaaleikkaus on minulle ollut aina jotenkin hankala. Nyt vielä kun on pieni koira, niin tuntuu, että se on tuplahankalaa.

Pienestä koirasta ja sille puhumisesta tuli myös noottia. "Älä lässytä sille vaan puhu ihan reippaasti, niin saat siihen vähän vauhtiakin." Totta turisi. Mikä siinä onkin, että pienen koiran kanssa menee aina ihmeelliseen lässytysmoodiin?

Sitten otettiin hyppyneliöllä välistävetoja. Tässä täytyy pysyä mahdollisimman lähellä esteitä eikä valua neliön keskelle. Huomio myös rintamasuuntaan. Koksia kannattaa tässä innostaa vaikka tule-käskyllä ettei se vaan hyppää vetelästi. Vauhtia tarvitaan aimo annos lisää.

Slalom oli vielä vuorossa kolmella hypyllä. Tarkoitus oli ottaa se putken kautta, mutta jostain syystä Koksi ei tänään suostunut menemään putkeen ollenkaan. Kävi työntämässä siihen päänsä, mutta ei sen enempää. Jestas sentään. Tämä treeniin! Slalom onnistui ihan kohtuullisesti, kunhan sain omat liikkuvat osani eli kädet ja jalat synkroniin. Oikealle tehtäessä lähetä koira hypylle vasemmalla kädellä pitäen oikeaa kättä koukussa sydämen päällä. Koiran hypättyä ekan esteen yli merkkaa toka este sydänkädellä ja sitten lähetä vielä kolmannelle hypylle. Kuulostaa yksinkertaiselta. Yritäpä toteuttaa. Käsi vatkaa ylös alas, rintamasuunta on kohti Honolulua, jalat teputtaa lyhyttä askelta. Tähän kun yhdistetään vielä koira, niin johan on liikkuvia osia.

Lopuksi otettiin vielä keinua. Koira päätti, että este on pelottava. Olipa mieltäylentävää houkutella sitä puolivälistä alas. Tämä oli vasta toinen kerta keinulla, mutta toivon todella, että tästä ei tule kammotusestettä.

Nuppi sekaisin kipulääkkeestä

Ei sopinut Metacam Inkille. Illalla sohvalla vetämiensä koiranunien lomasta se yhtäkkiä pomppasi pystyyn ja rähähti Koksille, joka kulki sohvan vierestä. Itsekin hyppäsin puoli metriä ilmaan silkasta säikähdyksestä. Sama meininki jatkui tänä aamuna - villis ei saanut liikkua puolta metriä lähempänä ilman murinaa.

Inki oli koko illan hyvin väsynyt ja poissaoleva. Juuri ennen nukkumaan menemistä se tuli seisomaan eteeni ja katsoi silmiin yrittäen kertoa minulle jotakin. Näki, että sen on paha olla. Voi Inki-rukka.

Ell oli varoittanut, että veden juominen saattaa lisääntyä, ja Inki joikin normaalia paljon enemmän. Aamulla jo rajoitin veden saantia.

Tänä aamuna koira oli aivan muissa maailmoissa. Se makasi apaattisena lattialla pää pystyssä jonnekin kaukaisuuteen tuijottaen. Kamalaa katsottavaa. Tilanne oli tämä 16 tuntia lääkkeen annon jälkeen.

Huomenna soitan eläinklinikalle ja pyydän jotain muuta kipulääkettä. Rimadyl on yksi vaihtoehto. Minulle vinkattiin myös epilepsialääke gabapentiinistä. Pitää miettiä ell kanssa olisiko näistä jompi kumpi kokeilemisen arvoinen. Muitakin vinkkejä otetaan ilolla vastaan.

18.1.2013

Inki kipulääkekuurille

Inki ei ole ollut oma itsensä viime syksystä lähtien, vaan hyvin levoton ja rauhaton. Lisäksi se suhtautuu edelleen nuivasti Koksiin ja hyökkäilee sitä kohden varsinkin ulkona. Olen jo jonkin aikaa epäillyt sen kipuilevan joko lonkkiaan tai selkäänsä. Lonkat on vuonna 2008 kuvattu huonoiksi (D/C). Vuonna 2010 kuvautin ne uudestaan Espoon Eläinsairaalassa Jan Räihällä. Tuolloin lonkat eivät olleet sen huonommaksi menneet, mutta selästä löytyi luupiikki. Räihälle menin sen vuoksi, että epäilin luustovaivaaa Inkin pudotellessa agilityssa rimoja toistuvasti. Pituushypyn kanssa sillä on myös ollut ongelmia. Tässä silloinen diagnoosi:

"Perusneurologia ok. Reisilihaksisto hyvin kehittynyt ja symmetristä. Ei arista lonkkien extensiota ollenkaan, eikä liikerajoitteisuutta lonkissa. Viimeisen lannenikaman painalluksesta toistettavasti kääntyy ympäri, samoin ristiselän hyperextensiosta eristettynä.

Rtg: Lonkissa ei paljon muutoksia, vas. puolella lievät luupiikit. L7 vas sivuhaarake muuttunut. Sivuprojektiossa ei mutoksia, mutta T12-13 nikamavälissä luupiikki."

Tänään vein koiran Pitkäjärven Eläinklinikalle uusintakuviin. Lonkat olivat edelleen suht' ok siihen verrattuna, että ne on diagnosoitu huonoiksi alun alkaenkin. Vasen puoli oli luonnollisesti huonompi ja saattaa jatkossa aiheuttaa kipuja. Lonkkamalja ei todellakaan ole sileä. Selästä se ongelma sitten löytyikin, lapojen takaa, nikamat 4-7 ovat silloittuneet. Välit ovat ahtautuneet ja tämä aiheuttaa hermopinnettä ja näin ollen kipua.

Hyvä että syy koiran käytökselle löytyi, vaikka eihän tuo mikään ilouutinen ole. Nyt loppui ainakin toistaiseksi myös mielenterveysagility, sillä etenkin hypyissä kipeä kohta lapojen takana ottaa osumaa etutassujen osuesssa maahan hypyltä laskeuduttaessa. Myöskään umpihangessa ei saa juoksuttaa. Muutoin lenkkeilyä vapaasti niin kauan kuin emännän jalat kestävät.

Inkiin pistettiin pitkävaikutteista kortisonia. Mukaan saimme nestemäistä Metacamia kipulääkkeeksi. Sitä otetaan nyt viikon verran tilannetta tarkkaillen. Soittelen klinikalle viikon kuluttua. Mahdollisesti kortisonia jatketaan tabletteina riippuen siitä miten tilanne viikossa kehittyy.

Vuonna 2008 kun Inki ensimmäisen kerran kuvattiin, oli tulos minulle shokki, sillä mieleenikään ei ollut tullut, että sen lonkat voisivat olla mitään muuta kuin parasta A-luokkaa. Kasvattajan kasvateilla ei lonkkaongelmia ole ollut koskaan. Se oli yksi syy miksi ylipäätään Marjalta koiran aikoinaan halusin. Tuuripeliähän tämä on eikä terveysongelmia kukaan ilkeyttään tuo maailmaan. Harmi vain, että itselleni on sattunut useampi ei niin priima tapaus.

Mukavaa oli kuulla tänään se, että lonkat tosiaan ovat yllättävänkin hyvässä kunnossa. Liekö sitten nivelaineilla, öljyillä ja hyvällä ravinnolla ollut merkitystä? Nivelaineita olen syöttänyt Inkille ekasta röntgenkuvauksesta lähtien. Ei niistä ainakaan haittaa ole ollut.

Näillä mennään eteenpäin. Odotellaan muuttuuko käytös kipulääkkeen myötä ja katsellaan sitten jatkoja.

16.1.2013

Tekemisen meininki näyttelytreeneissä

Vitsi miten kiva oli huomata, että koira teki taas innolla töitä! Näyttelytreeneissä jätkä meni kuin vanha tekijä, se oli oma iloinen itsensä. Ravasi ja seisoi hienosti. Tässähän oli oikein tekemisen meininki! My Kokkelsson is back!

Vielä olisi kolme treenikertaa ennen Jyväskylä ryhmistä helmikuun puolivälissä. Kovasti me vielä harjoitusta kyllä kaivataan. Täytyy muuten alkaa seisottaa koiraa pöydällä siten, että sen takatassut ovat hyvin lähellä pöydänreunaa, jotta koira seisoo paremmin ja kyykkää vähän polvista. Täytyy myös muistaa yrittää "lyhentää" sen selkää painamalla hieman hännästä eteenpäin ja taas leukaluista taaksepäin. Kuulostaapa julmalta.

Syöminen on taas ollut sitä ja tätä. Eilen paistoin sille sika-nautajauhelihaa voissa ja se maistui oikein hyvin eilen illalla ja tänä aamuna. Äkkinäinen ruokavalion muutos kostautui sitten melko voimakkaasti tuoksuvana löysänä läjänä, mikä puudeli oli tehnyt työpäiväni aikana. Pitäisi malttaa antaa vain vähän jotain uutta ruokaa, mutta kun kerrankin se söi, niin annoin sitten ihan normaalin annoksen. Huoh. Katsotaan nyt, kauanko se tuota jauhelihaa syö, ehkä tämäkin osoittautuu vain hetken hurmioksi.

Paino on tällä hetkellä noin 5,1 kiloa, joten ihan ok lukemissa ollaan, vaikka painoa puolisen kiloa saisikin lisää tulla vähintään. Ollaan nyt tyytyväisiä tähänkin.

15.1.2013

Tokointo on palannut

Eilinen innokkuus tokoa kohtaan ei ollut hävinnyt yön aikana ja meillä oli oikein mukavaa treeneissä. Otettiin sivulletuloa edestä, pakitusta ja seuraamista myötä- ja vastapäivään pientä ympyrää tehden. Tänäänhän oli oikein mukavaa! Laama on ainakin toistaiseksi poistunut keskuudestamme.

14.1.2013

Tokotellaan vaan, tuumi Koksi

Maanantaina kokeilin varovasti josko Koksi-herraa kiinnostaisi toko. Otettiin ihan tosi pientä, lyhyttä ja kivaa pätkää sivulletuloa edestä sekä pakitusta. Tokotellaan vaan, tuumasi koira, joten ehkä tässä on sittenkin toivoa.

13.1.2013

Pakkasaksaa

Iltapäivällä oli pakkanen lauhtunut kymmenen asteen hujakoille, joten pääsimme aksatreeneihin suunnitellusti, vain hieman ajateltua myöhemmin. Tulevana talvena ei tätä ongelmaa enää ole, kun saamme muutaman kuukauden kuluttua käyttöömme kaksi vanhaa tennishallia. Lämmintä treenitilaa ja paljon! Jes!

Jukka oli tehnyt radan omille koirilleen, ja sitä menin ensin Inkin kanssa. Oli taas vauhtia likassa. Kepeillä ei tullut ainottakaan virhettä. Rimatkin pysyivät suht hyvin. Muutama tuli alas ihan omasta ohjausvirheestä johtuen. Rimojen korkeus on näin talviaikaan Inkillä ollut todella alhaalla, medikorkeudella, koska en näe mitään järkeä hyppyyttää sitä maksikorkeuksilla kylmässä hallissa. Kaiken kaikkiaan oli taas kiva mennä belgin kanssa. Se rakastaa tätä lajia yli kaiken.

Pienemmän tirriäisen kanssa otettiin ensin välistävetoja ja takaakiertoja kahdella vierekkäin olevalla hypyllä. Useamman kerran putki imi koiraa. Tässäkin syynä se sama vanha, peilistä tuttu naama. Se ohjaus, se ohjaus.

Seuraavaksi mentiin kolmea hyppyä tarkoituksena muodostaa ohjauksella luukuvio ekan ja kolmannen esteen ympärille. Kerran Koksi nousi lähdöstä, mutta muutoin kesti ekan esteen takana hyvin. Valssikieputukset ja pari persjättöä menivät suhteellisen jouhevasti.

Lopuksi aloitettiin vielä "eteen"-käskyn treenaus. Vein lelun kahden hyppyesteen päähän yhdessä Koksin kanssa. Sitten koira istutetaan lähtöön. Tarkoituksena on, että koira sinkoaa lelulle eteen-käskyllä. Joo, ei singonnut. Jouduin jopa houkuttelemaan koiraa tulemaan. Tätä irtoamista pitää alkaa nyt työstää oikein kunnolla. Aiemminhan se irtosi niin hyvin, että vähempikin olisi riittänyt. Ihan tuollaista irtoamista ei tässä nyt kuitenkaan tavoitella, vaan astetta hallitumpaa :)

Eilisestä hitaudesta ja haluttomuudesta ei ollut tänään tietoakaan. Toki agilityn treenaaminen on vauhdikkaampaa kuin tokon, mutta haluan silti, että koira nauttii myös tokosta. Tänään palkkasin ainoastaan lelulla ja maltoin lopettaa treenin kun molemmilla oli vielä intoa tehdä. Toivon todella, että laamailu on ohimenevä ilmiö.

12.1.2013

(Taka)pakkia

Tuntuu, että tokossa mennään takapakkia. Tiistain surkea tokotreeni ei ollutkaan yksittäinen mielenhäiriö, vaan Koksi on koko viikon laamaillut. Tekee kyllä, mutta hyvin haluttomasti, on kyse sitten perusasennosta, seuraamisesta, pakittamisesta tai ihan mistä tahansa. Seuraaminen on nyt kaikkein huonoimmalla tolalla. Ilman namia se ei onnistu ollenkaan, vaan koira haahuilee jossain vasemmalla puolellani. Kotiläksynä on seuraaminen siten, että kontaktin pysymisestä tulee nami oikealla kädellä vasemman käden pysyessä normaalisti sivulla. Ei onnistu, ei sitten millään. Palasin perusasioihin eli seuraamisessa namitukseen.

Perusasentoon tulossa edestä on myös palattu tiheämpään palkkaamiseen, välillä jopa houkutteluun namilla. Turkasen turhauttavaa.

Pyrin pitämään treenit normaaliakin lyhyempinä pätkinä ja ottamaan niitä sitten useamman päivän mittaan. Pitää myös lisätä lelupalkkausta.

Tänään oli taas pesu- ja konetuspäivä. Lähtiessäni elokuviin jätin trimmerin trimmauspöydälle. Kotiin palattuani oli Pomppu-Pertti yltänyt kiskomaan sen lattialle. 15 terä sökönä. Itse kone onneksi tuntuisi toimivan. Terät maksavat lähemmäs 50 euroa. Tiedänpä nyt, että 85 cm korkea pöytä ei ole liian korkea kääpiövillalle, jos siellä on jotain vastustamatonta kuten vihattu trimmeri.

8.1.2013

Mikä "istu"?

Pitkästä aikaa päästiin puudelin kanssa ohjattuihin tokotreeneihin. Alkukuviot olivat vanhat tutut eli luoksepäästävyys, mikä meni oikein hyvin kun ottaa huomioon sen, että namittaminen oli kielletty. Sanallisella käskyllä, no, useammalla, koira pysyi paikallaan ja vain koutsin koskettaessa koiraa irtosivat sen etutassut maasta. Ei huono ollenkaan.

Sitten katsottiin mitä ollaan tauon aikana tehty ja kertailtu. Ensimmäisenä istutettiin koirat parin metrin päähän ja pyydettiin sivulle ilman apuja. Kävimme seuraavanlaisen dialogin (M: minä, K: Koksi):
M: "Istu."
K: "Istu? Mitä tarkoittaa istu? Nevo hööd. Mä seison niin kauan kunnes puhut kieltä, mitä ymmärrän."
M: "Koksi istu."
K: "En ymmärrä vieläkään. Voisitko sanoa saman koiraksi? Oota mä käyn äkkiä moikkaamassa Topia tossa vieressä."
M: "ISTU!"
Koksi käy maahan. "Ei tartte keuhkota."

Jep. Istuminen onnistui sitten namilla. Sain koiran sivullekin. Huoh.

Sivuaskeleet sujuivat hyvin, samoin peruuttaminen (käskysanana pakki), mikä otettiin uutena liikkeenä. Sitä me ollaan treenattu jo pitkään, ja joitakin askelia ottaa jo ilman apuja.

Lopuksi vielä vauhtiluoksetulo. Koira vähän himmaili. Tähän pitää kiinnittää huomiota, että oikeasti tulee vauhdilla, nyt mielestäni vähän hidasti viimeisillä metreillä. Leluun tuli kyllä hyvin kiinni, mutta eipä siinä mitään ongelmaa ole koskaan ollutkaan.

Kotiläksyksi tuli peruuttaminen ja seuraaminen siten, että ohjaaja seuruuttaa koiraa myötä- ja vastapäivään ympyrää tehden koko ajan ympyrää pienentäen. Ehkä meidän kannattaa tuota istumistakin muistutella mieliin? Häiriössä etenkin.

6.1.2013

Hyppyneliö ja keinudebyytti


Tarkoitus oli lähteä remmirähjäryhmän tapaamiseen aamulla, mutta koska Inki olisi joutunut odottamaan autossa yli tunnin, päätin jättää rähinät tällä kertaa väliin ja niiden sijaan aksailla molempien kanssa. 
Pakkasta oli siedettävät 7 astetta. Alkulämpän jälkeen otettiin Tuijan kanssa kehiin ensin junnut. Radanpätkä koostui hyppyneliöstä ja putkesta. Normihyppyjen lisäksi mentiin välistävetoja ja putkeen lähetyksiä. Koksia veti putken suu puoleensa pariin otteeseen vähän liian aikaisin. Toisella kierroksella treenattiin takaakiertoja, välistävetoja ja valssia.
Tänään ilmeni uusi ongelma: koira jää istumaan lähtöön eikä lähde suorittamaan rataa. Tämä tapahtui kaksi kertaa. Luulen, että vapautuskäsky (tule) ei ole sille täysin selvä, koska tokossa vapautan sen joko vapaa-sanalla tai jessillä. Lähtöön pyydän sen tokosta tutulla sivu-käskyllä. Olisi varmaan järkevää ottaa tähän ihan oma käsky, vaikka alkuun-käsky, mikä Inkillä tarkoittaa sitä, että se tulee lähtöasentoon jalkojeni väliin.
Halliin tuli kesken radan kaksi ihmistä ja molemmilla kerroilla junnu ryntäsi haukkuen moikkaamaan. Päästiin kuitenkin jatkamaan rataa palautettuani koiran lähtöön.
Välissä otettiin keinua, minkä Koksi meni nyt ensimmäistä kertaa. Hihnassa mentiin näin aluksi. Eka kerta meni suhteellisen hyvin Tuijan jarruttaessa keinun laskeutumista. Tämän jälkeen pyysin häntä paukuttamaan keinua maata vasten, jona aikana minä kävelytin Koksia ympäri hallia muina miehinä nameja syötellen. Ei näyttänyt räminä häiritsevän yhtään. Toisella kerralla Koksi taisi vähän pelästyä keinun kippaamista ja kolmannella kääntyi takaisin. Käänsin sen kuitenkin oikein päin ja päästiin loppuun saakka. Neljäs suoritus oli taas ok.
Kolme kertaa neljästä koira pysähtyi alastulokontaktilla kuten pitääkin 2on2off-asentoon.  
Tästä se keinun opettelu lähtee. Luulen, että tulee olemaan pitkä tie.
Inkillä otin samaa hyppyneliötä, putkea ja keinua lisättynä kepeillä ja A:lla. Hieman oli virtaa likassa. Oli todella hyvin kuulolla, ja meni tosi kivasti. Pari kertaa jouduttiin ottamaan A ja keinu uudestaan, kun ei olisi millään malttanut jäädä odottamaan vapautusta kontaktilta, mutta muutoin hyvää ja innokasta tekemistä.

5.1.2013

Mätsärissä pienten nuorten punaisten ykkönen

Yhdentoista jälkeen starttasimme Aten Marja-Aitan tiloissa pidettyyn mätsäriin. Kyseessä oli hyväntekeväisyysnäyttely, minkä varat menivät Mikkelin eläinsuojeluyhdistykselle ja Mikkelin Palveluskoirayhdistyksen VaPePa-toiminnalle. Osallistujia oli hurjan paljon, melkein tungokseksi asti.

Meidän kehämme alkoi heti klo 13 jälkeen. Koksi kilpaili Pienet nuoret -sarjassa, missä osallistujia oli 8. Koksi esiintyi mielestäni kivasti ja sijoituimme punaisten ykköseksi. Palkinnot olivat ruhtinaalliset: ruusukkeen ja pokaalin lisäksi lelu, Acana-kuivamuonaa, purkillinen koiranruokaa sekä pussillinen possunkorvia.

BIS-kehää saatiin odottaa melkein klo 15 asti. Siinä kilpailivat ensin kaikkien sinisten ykköset (8 koiraa), joista sijoitettiin neljä parasta. Ykköseksi valittiin 5 kk ikäinen viehättävä corgi. Sitten oli punaisten vuoro (myös kaikki 8 paikalla). Meidät käteltiin viimeisinä eli pienestä jäi kiinni ettemme päässeet neljän parhaan joukkoon. Punaiset voitti 10-vuotias amstaffi, joka sitten valittiin myös näyttelyn parhaimmaksi corgin ollessa BIS2.

Mukava tapahtuma kaikkinensa. Hienoa oli myös se, että matkaan ei mennyt kuin 10 minuuttia. Luksusta.

Kuva: Susanna Sistonen

4.1.2013

Voihan halitoosi

Perjantai-ilta meni takkujen avaamisen (vain tunti, jei!), pesun ja kuivaamisen merkeissä. Muuta ei sitten jaksetukaan. Takkukausi on kestänyt jo useita kuukausia. Olen lyhentänyt trimmausten välin kolmeen viikkoon entisten viiden viikon sijaan, sillä takkujen avaaminen pitkähköstä turkista, mitä on avattu karstalla on, no, raastavaa sekä koiran että karstaajan mielestä.

Niin, teinhän minä uuden vuoden lupauksenkin, vaikka niitä olen vältellyt viimeiseen saakka. Olen nyt alkanut pestä Koksin hampaita joka ainoa päivä. Olen niitä tähänkin asti harjaillut, mutta koska se on koiran mielestä yksi maailman idioottimaisimmista hommista, on se tupannut jäämään joskus viikoksikin. Nyt kun koira ei ole vähään aikaan syönyt kuivamuonaa eikä se mielellään syö oikein luitakaan mitkä putsaisivat hampaita, on sen henki alkanut haista jollekin muulle kuin ruusulle. Tähän vaikutti selkeästi myös se, että en antanut sille Plaque off -jauhetta pariin viikkoon, kun se ei suostunut edes maistamaan ruokaa missä sitä tai jotain muuta ylimääräistä oli. Nyt olen saanut ujutettua sitä jauhelihaan mikroskooppisen pieninä murusina. Halitoosiongelma (pahanhajuinen hengitys) on pienentynyt olennaisesti jo viikossa.

3.1.2013

Kone laulaa

Heti töistä palattuani konetin Koksin lauantaina olevaa mätsäriä silmälläpitäen. Se sujui melko mukavasti vaikka aikaa kuluikin 55 minuuttia. Naaman ja etutassujen konetus on vaikeinta, takatassut eivät tuota kamalaa tuskaa ja hännäntyvessä ei mitään ongelmaa. Konetin myös mahanalusen ja yllätyksekseni se sujui täysin rauhallisesti. Junnu osaa yllättää.

Ilta jatkui keinutreenillä. Toistoja tehtiin tänäänkin viitisentoista. Lauta on liukas ja liian kapea, joten varon hinkuttamasta tällä liikaa. Keinu-käskyn olen tähän kuitenkin jo yhdistänyt. Kiipee-käsky on varattu puomille ja A-esteelle.

Tokotreenejä olemme jatkaneet vaikka en niistä päivittäin olekaan raportoinut. Näihin ovat kuuluneet sivuaskeleet, paikkamakuu härkinnällä ja ilman, istu-maahan, seiso ja seuraa. Tänään otimme ainoastaan sivuaskeleita. Koira oli ilmeisesti väsynyt, sillä se ei ollut hommassa mukana normaalilla innolla, joten siirryimme pihalle namien etsintään. Turha hinkuttaa väkisin. Jos ei kiinnosta, niin tehdään sitten sinä päivänä muuta.

2.1.2013

Tasapainoa etsimässä

Tänään oli tasapainotreenipäivä. Illan kotitreenit aloitettiin omatekoisella keinulla, mikä koostui suurehkosta leikkuulaudasta ja sen alla olevista patalapuista. Pienen koiran kanssa treenaaminen kotona on usein huomattavasti helpompaa kuin isomman. Patalappujen määrää lisäsin yhdestä kolmeen pikkuhiljaa. Toistoja tällä köyhän miehen keinulla tehtiin ehkä 15. Ikävää siinä on se, että se on melko liukas. Hyvin koira kuitenkin kulki laudan päästä päähän ja hakeutui lopuksi 2on2off-asentoon kuten olemme sohvatyynyllä treenanneet. Oikeaa keinua en ole vielä ottanut. Mietin vielä millä metodilla se olisi järkevintä opettaa.

Toinen tasapainotreeni oli ristikkäisten tassujen (oikea etujalka + vasen takajalka) nostaminen ja asennon pitäminen muutamien sekuntien ajan tavoitteena syvien lihasten aktivointi. Inkillä olen tätä tehnyt jo pidempään. Koksi ei erityisemmin ihastunut hommaan, mutta pysyi kuitenkin oikeassa asennossa molemmin puolin 3 x 3-4 sekuntia.

Muistuttelimme mieliin takaakiertoa keittiön tuolin avulla. Tämän hiffaamiseen Koksilta meni yllättävän kauan aikaa. Hallilla tätä on tehty paljonkin ilman ongelmia, mutta uudella apuvälineellä koira oli selvästi hämmentynyt. Muutamia hitaahkoja toistoja teimme kuitenkin molemmin puolin.

Illalla heittelin molemmille kuivamuonaa pitkin kolattua takapihaa. Hyvää aivojumppaa, mistä molemmat pitävät hurjasti.

1.1.2013

Raketeista ja syömättömyydestä

Kivi putosi sydämeltä. Koksikaan ei ole paukkuarka. Täällä maalla ei räiske uudenvuodenaattona mitään mahdotonta ole, mutta kyllä kylän lapset ja lapsenmieliset raketteja paukuttelivat tasaiseen tahtiin iltakuudesta puolilleöin. Muutaman kerran Inki kävi katseella kysäisemässä, että mitä nämä äänet ovat, mutta käskin sen vain takaisin nukkumaan. Juniori ei reagoinut ensimmäiseenkään paukahdukseen. Varmuuden vuoksi käytin sen tarpeillaan pihalla kuitenkin hihnassa ihan siltä varalta, että se säikähtäisi jotain isompaa jytkyä jossain pihan perällä ja piiloutuisi esimerkiksi grillikatoksen alle, minne se vallan hyvin mahtuu. Ulkonakaan ei mitään ongelmaa ollut.

Koksi on selkeästi ääniherkempi kuin Inki, mutta uudet kovahkot äänet saavat sen lähinnä valpastumaan, mutta ei se niitä pelkää. Haukkuherkkä se kyllä on, sitä ei voi kieltää.

Minulla on käynyt hyvä tuuri, sillä yksikään koiristani ei ole ollut paukkuarka, ei Isa-sakemanni eikä kumpikaan belgeistä. Myös exän saku ja belgi olivat paukku/laukausvarmoja, vaikka kumpaakaan ei virallisesti testattu. Kotikotona ollut bokseri sen sijaan pelkäsi paukkuja aivan hysteerisesti. Uusivuosi oli koiralle yhtä piinaa, samoin ukonilmat. Pakopaikkanaan se piti pientä lasista pöytää, minkä alla se kyyhötti peloissaan. Ääniaran koiran tuskan katsominen on hirveää, ja kaikki sympatiani menevät tällaisten koirien omistajille.

Junnun syöminen sensijaan on jonkinasteinen ongelma. Messarin aikoihin joulukuun alussa Koksin paino putosi 4,5 kiloon normaalipainon ollessa 4,9 kiloa. Noin pienessä kaverissa 400 gramman pudotus näkyy heti (säkä on 33-34 cm). Luut sen kuin törröttivät. Koksi on tuurisyöppö, joskus syö montakin päivää peräkkäin todella hyvin ja sitten taas ei useaan päivään mene oikeen mitään muuta kuin koulutusnameja. Nameina on viime aikoina ollut rasvaista emmenthalia. Kuivamuonan olen toistaiseksi jättänyt siltä kokonaan pois, kun se ei vaan uppoa ja olen antanut vuorotellen possua, nautaa ja kalkkunaa ja lisistä kalkkia, öljyjä. Rahulan Rehusta kyselin lihotusvinkkejä ja sieltä hankin kokeiluun aniVital Instant Energy -jauhetta, missä on raakarasvaa 75 % koostuen kookos- ja palmuöljystä. Jauhetta käytetään mm. rekikoirien juottoliemessä sekä lisäenergiana synnyttäville nartuille. Puolen kilon pöniskä maksoi vajaat 15 euroa. Ensimmäisen kerran sekoitin sitä piimään ja ylläri, koira kävi haistelemassa mömmöä ja kääntyi kannoillaan. Ei se kyllä maailman herkullisimmalta ruoalta näyttänytkään, että sikäli ymmärrän herra puudelia.

Seuraavan satsin, noin teelusikallisen, sekoitin jauhelihaan ja viikon verran koira suostui sitä syömäänkin. Paino pompsahti viikossa 600 grammaa 5,1 kiloon. Koskaan aiemmin se ei ole painanut yli viittä kiloa. Tässä oli syytä juhlaan. Paino jatkoi nousuaan ja 30.12 sitä oli tullut vielä 200 grammaa lisää. Sitten ruokahalu loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Parina päivänä se ei ole suostunut syömään juurikaan mitään. Välipaloja se ei saa vaan pyrin siihen, että se söisi normaalin ateriarytmin mukaisesti aamulla ja illalla. Koira menee kuitenkin luonnollisesti melko veteläksi jos se ei syö mitään, joten vastoin kaikkia periaatteitani olen antanut sille nameina käyttämääni juustoa tai jotain muuta, mitä se suostuu syömään, jos koko päivän on mennyt ruokalusikallisella jauhelihaa.

Syömättömys on raastavaa. Paimenkoirien kanssa en ole koskaan tällaiseen törmännyt. Ainakaan tähän kaveriin ei yksinkertaisesti voi soveltaa sitä ajatusta, että ei koira itseään nälkään tapa ruokakupin edessä. Kyllä näköjään niinkin voi tapahtua. Se ei varsinaisesti ole nirso, koska yhtenä päivänä normaali ruoka maistuu oikein hyvin, jopa useana päivänä peräkkäin, ja sitten, yht'äkkiä, se käy vain kääntymässä kupilla ja häipyy omiin hommiinsa.

Päivän ohjelmassa on lenkkeilyä. Ilma on näyttelyturkkisen villakoiran omistajan painajainen: taivaalta tulee jalkarättejä ja lumi on nuoskalla. Se tarttuu paakuiksi turkkiin. Kuivuessaan turkki menee kiharaan ja voilà: takkuinen turkki on valmis. Kurapuku suojaa turkkia kastumiselta, mutta samalla sekin takuttaa. Ongelmaan ei muita ratkaisuja ole kuin turkin alas ajaminen, mutta se ei ole tällä hetkellä vaihtoehto. Iltapäivä meneekin sitten mukavasti takkuja setvien ja sen jälkeen pesun merkeissä.