Inki

31.12.2013

Yhteenvedon aika

Monien muiden bloggareiden lailla on aika tehdä yhteenveto kuluneesta vuodesta.

Vuosi sitten tein yhden ainokaisen uudenvuodenlupauksen, sen, että harjaan Koksin hampaat päivittäin. Lupaus piti kesään saakka, jolloin alkoi suksi lipsua. Tällä hetkellä hampaat harjataan useamman kerran viikossa, mutta ei päivittäin. Pitääkin uusia tämä lupaus, sillä Koksi on kova pusuttelemaan ja tuoksahtava hengitys ei ole mukava juttu.

Vuosi alkoi kurjasti Inkin poismenolla kuukausi jouluaatosta. Jos tästä pitää väkisin jotain positiivista etsiä, niin Koksi reipastui todella paljon, kun Inki ei ole enää ollut laittamassa sitä ruotuun. Ikinä koskaan milloinkaan en olisi uskonut, että Inki ei tule toimeen toisen koiran kanssa. Olin naivisti kuvitellut, että se ottaa Koksin pennukseen ja ne elävät symbioosissa onnellisina elämänsä loppuun asti. Toisin kävi. Tämä on merkittävä syy siihen, miksi mietin todella tarkkaan ennen kuin otan toisen koiran. Vaikka Koksikin rakastaa kaikkia koiria, niin on hyvin mahdollista, että sekin kehittäisi jonkinlaisen lievää vakavamman antipatian perheen toista koiraa kohtaan. Mistä näistä tietää, elikoista.

Vuoteen mahtui monta eläinlääkärikäyntiä. Maalis-toukokuussa koira oksenteli runsaasti ja toukokuussa sillä oli lievä kennelyskä. Kesästä tähän päivään saakka on mennyt paremmin.

Fysioterapeutti Hannele Kerkelällä käytiin kaksi kertaa, koska huolestuin siitä, että Koksi ei venyttele takaosaansa. Ohjeeksi saatiin venyttely- ja jumppaohjeita, mitä noudatin useita kuukausia ilman sen kummempia tuloksia. Kaksi kertaa Koksi on takaosaansa venyttänyt käyntien jälkeen, mutta en ole enää kolmatta kertaa Jyväskylään ajanut, kun vastaanottoajat ovat minulle todella hankalat. Kolme kertaa olemme käyneet koirahieroja Krista Korppisella, viimeksi joulukuussa, jolloin Krista sanoi koiran olevan hyvässä kunnossa eikä jumeja löytynyt mistään. Jatkamme käyntejä Kristalla heti tammikuussa.

Huhtikuussa käytiin terveystarkissa Lahdessa ns. Pärnäsen korjaamolla. Sieltä olikin kotiintuomisina hyviä uutisia: terveet silmät, polvet nollaa, kyynärät 0/0, lonkat B/B. Kuvautin epävirallisesti myös selän ja olkanivelet eikä niissä ollut huomauttamista.

Syömisen kanssa taisteltiin kevääseen saakka, jolloin jätin kuivamuonan kokonaan pois. Nyt Koksi saa nappuloita ainoastaan nameina silloin kun itse syön herkkuja sohvalla. Koksi tulee vaatimaan oman osansa, jolloin haen sille kourallisen nappuloita ja syötän ne sille yksitellen siten, että Koksin etutassut ovat sohvalla. Tämä on ainoa hetki milloin se kuolaa.

Koira syö nyt pääosin sian kurkkutorvea ja muita lihoja. Maksaa ja mahaa se syö satunnaisesti, mutta ei koskaan peräkkäisinä päivinä. Mene ja tiedä miksi, ei vain syö. Lohi on yök. Tonnikala uppoaa joskus. Kasvismössöjä se ei ole koskaan suostunut syömään. Raaoista kasviksista sen herkkua on paprika. Porkkana menee joinakin päivinä. Hedelmistä se syö joskus pienen palan banaania. Lisäksi annan päivittäin monivitamiinitabletin ja öljyjä. Sen paino on vakiintunut 5,2 kiloon, mikä ei ole hääppöisesti, mutta kun ei ruoka tartu, niin se ei vaan tartu. Paino saattaa nousta 5,5 kiloon, mutta ei se niin korkealla yleensä kauaa kestä. En jaksa enää stressata koiran syömisestä. Ihmeellisintä on se, että hoidossa se syö aina paljon enemmän kuin kotona.

Koiranäyttelyissä käytiin 6 kertaa, joista tuloksena oli himoitsemani 2 sertiä. Tässä saavutimme tavoitteemme. Sertit tulivat perättäisistä näyttelyistä elokuussa; eka Joensuussa ja toka Kouvolassa. Aiemmin kesällä saimme kolme varasertiä. Voiko olla harmittavampaa tulosta kuin VASERT? Ei voi.

Nyt vain odotellaan tammikuisia kaksivuotissynttäreitä, jotta voidaan lähteä metsästämään valioitumissertiä. Kotkan kv-näyttelystä saatiin muuten myös varacacib. Olen ymmärtänyt, että se vahvistetaan automaattisesti cacibiksi meidän tapauksessamme (cacibin saanut koira oli vahvistettu kansainvälinen muotovalio), mutta taidan kuitenkin tehdä anomuksen, ettei homma jää roikkumaan.

Agilitya harrastettiin sekä ryhmässä että omatoimisesti. Merkittävää edistymistä ei tapahtunut eikä koira ole lajiin syttynyt. Koksi saavutti kisaiän heinäkuussa, mutta koska kontaktit, kepit ja keinu eivät olleet kunnossa, en halunnut lähteä kisaamaan keskeneräisellä koiralla. Nyt on motivaatiokin niin lopussa, että agiambitiot on nyt unohdettu täysin.

Tokon treenaamista ollaan jatkettu läpi koko vuoden. Paljon vaatii vielä töitä kokeisiin meno, mutta tavoitteena olisi lähteä ainakin möllitokoihin vuonna 2014, kenties jopa virallisiin kokeisiin.

Muita harrastuksia ovat olleet doboilu ja sulan maan aikoihin juoksu. Kärsin valitettavasti valkovarpaisuudesta tai Raynaud'in oireyhtymästä, mikä rajoittaa juoksemista todella tehokkaasti. Jo +5 asteen lämmössä alkavat päkiät kipeytyä ja mennä tunnottomiksi, mistä vaiva siirtyy ensin pikkuvarpaaseen ja siitä muihin varpaisiin. Lopulta kävely ei tahdo onnistua enää lainkaan. Inha vaiva, mihin ei ole muuta apua kuin riittävän lämpimät jalkineet. Back on Trackin sukat olen todennut loistaviksi myös.

Harrastuksiin voinee lukea myös turkin kunnostuksen. Aikaa se vie useita tunteja viikossa.

En halua asettaa varsinaisia tavoitteita ensi vuodelle, mutta takaraivossa takoo tokouran edistäminen jonkinlaisissa kokeissa. Ja tietenkin se viimeinen serti näyttelyistä. Katsotaan miten käy.

Viimeisiä hetkiä Inkin kanssa 24.1.2013.
 
 
Uudella treenikentällä Raviksella. Kuva: Eeva Pitkänen.
Helsingin näyttelyssä 12.5.2013.
Kuva: Katja Oinonen.
Takuttava asennepanta.
Jouluaattona 2013.


Eka SERT Joensuussa 9.8.2013.



Viimeiset aksatreenit

Ajelin aamulla hallille treenaamaan pitkästä aikaa. Kuvittelin olevani ainoa hurahtanut ollessani perillä ennen kahdeksaa, mutta sekä toko- että agihalleissa oli jo porukkaa harjoittelemassa. Odottelusta ei onneksi tullut pitkä vaan heti kasin jälkeen pääsin agihalliin.

Päivän teemana agissa oli katsastaa koiran motivaatiotilanne. Eipä ollut homma muuttunut yhtikäs mihinkään sitten viime treenien eli sitä ei vaan nappaa, ei sitten yhtään. Muutaman esteen se suorittaa mielellään, mutta sitten sen keskittyminen herpaantuu täysin ja se viis veisaa ohjauksestani. Paras pätkä taisi olla viisi hyppyä ja pari putkeen menoa. Muutoin se juoksenteli mihin nenä näytti. Puomi oli edelleen mörkö, tosin sain sen menemään sen kokonaan reippaasti kannustaen, vaikka sitä hieman jännitti. Puomin suorittaminen ei sen toimintakykyyn kuitenkaan vaikuttanut, vaan sen jälkeen teimme vielä muutaman hupipätkän. Mitään tekemisen iloa ei ollut havaittavissa. Mikään sitä ei motivoi tekemään - eivät namit eivätkä lelut.

En näe mitään järkeä hakata päätä seinään tämän enempää. Jos koiraa ei huvita, niin tehdään sitten jotain sellaista mistä se nauttii ja mihin se oikeasti syttyy. Tokossa se on ainakin huomattavasti enemmän kuulolla ja sillä on suurempi motivaatio tehdä minulle. Samaisessa hallissa siirryin tänään pienimuotoiseen tokotreeniin. Esteet eivät todellakaan olleet mikään ongelma tässä. Estehullun koiran kanssa agiesteiden välissä tokon treenaaminen on haastavaa, mutta ei meille. Koksille oli ihan sama vaikka metrin päässä ammotti putken suu, mihin putkihullu koira olisi juossut päätä pahkaa. Ei Koksi.

Tokossa otin lähinnä seuraamista kävellen ja juosten. Kontakti pysyi aavistuksen paremmin pitäessäni lelua vasemmassa kainalossa, mutta hommia tämä vaatii edelleen. Kotona koira seuraa liian kaukana, mutta tänään se edisti. Pari todella hyvää pätkää tehtiin kuitenkin, mistä olin iloinen.

Jääviä liikkeitä treenasin itse peruuttaen + takapalkalla. Tällä tavoin koira pysähtyi todella täpäkästi. Maahan menossa tarvittiin edelleen paljon käsiapuja.

Kaukot olivat tänään vaikeita, mutta pari hyvää suoritusta saatiin kuitenkin tehtyä.

Kotiin ajaessa oli tyhjä olo. Agility on ollut iso osa elämääni niin monen vuoden ajan lukuunottamatta tätä syksyn/alkutalven taukoa. Odotukset olivat korkealla Koksin suhteen tällä saralla. Alku sujuikin hyvin Eevan ohjauksessa, mutta sen jälkeen homma ei ole edistynyt oikeastaan ollenkaan. En vain osaa ohjata enkä motivoida. Kurja juttu, mutta en halua olla vuoden kuluttua tilanteessa, missä saldona on tunteja ja taas tunteja hallilla, tuhansia kilometrejä auton mittarissa ja kisakirjassa pelkkää tyhjää tai pahimmassa tilanteessa ei edes kisakirjaa hankittuna. Aksatkoon taitavammat.

30.12.2013

Räjähdys

Vietin päivän naapurikaupungissa alennusmyynneissä. Kotiin tullessa Koksi kertoi: "Toi peti vaan räjähti. Eikö ole uskomaton juttu?"

Olin jättänyt koiran poikkeuksellisesti kodinhoitohuoneeseen enkä sen omaan huoneeseen. Oma vika.

29.12.2013

Poutaa - lenkille siis

Tänään ei satanut läheskään niin paljon kuin eilen. Ei suorastaan lainkaan. Tästä innostuneena pakkasin koiran autoon ja lähdimme lenkkeilemään ihmisten ilmoille Graanin maisemiin. No, ihmisiä siellä nyt ei niin mahdottomasti ollut, mutta alkaa pikkuhiljaa kaivata vaihtelua päivittäisiin reitteihin. Rantareittiä pitkin oli mukava tallustella. Koksi imppasi kaupungin hajuja ihan hulluna.

Kotiin palattuamme lähdimme vielä toiselle lenkille, kun edelleenkään ei satanut. Kosteaa ulkona toki on, ja säännöllisin väliajoin jouduimme pysähtymään nyppiäkseni koivun oksia koiran turkista.

Illansuussa oli turkin huollon aika. Leikkasin koiran kynnet, karstasin sitä vajaan tunnin ja konetin kuonon, hännäntyven ja käpälät. Etutassujen konetus on edelleenkin Koksin mielestä äärimmäisen vastenmielistä. En voi käsittää, miten se jaksaa rimpulla vastaan vielä tänäkin päivänä.

Toki myös tokoiltiin. Ohjelmassa oli seuraamista, jäävät liikkeet, merkki (lähetys noin metristä, meni seisomaan luotisuoraan minua kohti jääden paikalleen hienosti, jes!) ja kaukot. Kaukoissa pyrin lisäämään välimatkaa, mutta yli metrissä koira halvaantuu vielä täysin.

Pitkästä aikaa myös doboiltiin. Yritän opettaa Koksin laskemaan etutassunsa maahan siten, että sen takapää jää pallolle, jotta saan sen venyttämään takaosaansa. Jostain syystä hieronnat ja venytykset ovat jääneet täysin. Pitää ryhdistäytyä.

Uutena höpöhöpöjuttuna aloin opettaa kurrea eli liikettä, missä koira istuu ja pitää etutassujaan ilmassa rinnan kohdalla oravan lailla. Viitisen minuuttia naksuttelin, ja koira nosti jo useamman kerran etutassunsa ilmaan. Tästä se lähtee.

28.12.2013

10 vuotta Isan kuolemasta

Ensimmäisen koirani, saksanpaimenkoiranarttu Isan (Garon Isadora) poismenosta on tänään kulunut 10 vuotta. Iso pala sydäntäni meni Isan mukana.

Isa oli juhannuspentu. Se syntyi 25.6.1995. Minulle ei koskaan pitänyt tulla sakemannia. Se oli yksi niistä harvoista roduista, minkä pentua en missään tapauksessa itselleni halunnut. Sydämeni suli kuitenkin täysin, kun näin yhdeksänviikkoisen sakemannin pennun tallustelevan Lappeenrannassa Kasinon edustalla isoine korvineen. Tämä tapahtui kesä- tai heinäkuussa 1995. En ollut koskaan nähnyt yhtä suloista koiranpentua. Muutaman viikon kuluttua silmiini osui myynti-ilmoitus Helsingin Sanomissa. "Myytävänä saksanpaimenkoiranpentuja Jyväskylässä." Niitä lähdettiin katsomaan siltä istumalta. Tuolloin ei käynyt pienessä mielessäkään, että ehkä sukutauluja olisi hyvä edes jonkin verran vilkaista. Ehei. Narttupentu varattiin, ja se haettiin kotiin Susannan päivänä 11.8.

Isalla oli todella suuria iho-ongelmia koko ikänsä. Ne alkoivat korvien töhnimisenä pikkupentuna ja jatkuivat kutisevana ihottumana läpi sen elinajan. Noin vuoden ikäisenä selvisi eliminaatiodieetin avulla, että se on allerginen naudalle. Tämä helpotti sen elämää huomattavasti, sillä iho-oireet pysyivät melko hyvin kurissa kunhan se ei saanut murustakaan naudanlihaa. Korvissa sillä oli hiivaa säännöllisen epäsäännöllisesti.

Kesäisin Isa rakasti uimista. Isan ensimmäinen koti sijaitsi Saimaan rannalla. Se olisi ollut koko ajan järvessä, jos sitä ei olisi estänyt. Se kahlasi rantaveteen ja lähti uimaan pienen lenkin palaten takaisin omia aikojaan. Mielelläni olisin antanut sen puljata vedessä vaikka koko kesän, mutta märkä turkki hautoi sen ihoa, ja seurauksena oli vähintään kerran kesässä kurja vaiva; märkivä hot spot.

Isan kaveriksi otettiin saksanpaimenkoirauros marraskuussa 1995. Furi oli upea kakara - vilkas ja rohkea pentu. Raivokkuudestaan se nimensäkin sai (furious). Ikävä kyllä sillä oli synnynnäinen munuaisvika, ja se jouduttiin lopettamaan 16-viikkoisena pentuna.

Toinen sakemanniuros tuli taloon kesällä 1996. Ferro (Qwaydon's Ferro) oli syntynyt 7.2.1996 ja oli meille tullessaan noin neljän kuukauden ikäinen. Koirista tuli nopeasti hyvät ystävät. Ferro oli muuten kiva koira, mutta jälkeenpäin ajatellen sen on täytynyt olla koko ajan kipeä, sillä uloslähteminen sen kanssa oli mahdotonta riekkumista, välillä jopa näykkimistä. Käveltyään pienen hetken sen vasemman takajalan liikerata muuttui kummallisen kiertäväksi. Sillä oli varmasti lonkkakipuja. Myöhemmin se joutui karkureissun seurauksena auton tönäisemäksi aivan kotipihan lähellä, ja sen jälkeen se alkoi kävellä niin huonosti, että se jouduttiin lopettamaan neljävuotiaana.

Isa ja Ferro oppivat veneilemään pienestä pitäen. Ensimmäisellä venereissulla, ollessaan 9 viikon ikäinen, Isa putosi Susanna-veneestämme. Se saatiin onneksi noukittua ylös. Mitään traumoja sille ei putoamisesta aiheutunut. Seuraavassa veneessämme, Oskarissa, Isa ja Ferro pitivät vahtia mm. Anttolan satamassa. Olimme jättäneet koirat alakertaan korkean portin taakse lähtiessämme kauppareissulle, mutta jotenkin ne olivat könynneet sen yli ja pasteerasivat yläkannella palatessamme veneelle. Eipä tarvinnut ainakaan pelätä kutsumattomia vieraita veneessä kahden sakemannin ollessa vahdissa.

Isan kanssa ei oikeastaan harrastettu mitään muuta kuin lenkkeilyä ja yleistä pöllöilyä. Agilitya kokeilin pari kertaa, mutta se oli sen verran koira-aggressiivinen, että sen lähdettyä jahtaamaan erästä pikkukoiraa toisissa treeneissä, katsoin parhaaksi vetäytyä koko touhusta. Näyttelyihin sen kanssa ei voinut mennä, sillä se oli aivan liian suuri nartuksi. Se painoikin reilusti yli 30 kiloa.

Pidin Isaa hyvin harvoin hihnassa. Se juoksenteli muutaman metrin päässä minusta, ja tuli aina vierelle kutsuttaessa. Yhden ainoan kerran se ei ollut antaa kiinni. Tämä tapahtui sen ollessa noin neljän kuukauden ikäinen. Olimme kyläilemässä Helsingissä ja lähdin käyttämään koiran aamulenkillä läheisessä metsikössä. Laskin sen tietenkin irti. Kotiinlähdön koittaessa mimmi ei tullutkaan luo, vaan lällätteli muutaman kymmenen sentin päässä puolen tunnin ajan. Vihdoin sain sen kiinni. Tämä episodi jäikin viimeiseksi, jos ei ota mukaan paria karkureissua, mistä se onneksi palasi hyvissä ruumiin ja sielun voimissa.

Isa ei oikein sietänyt Ferron lisäksi muita koiria, varsinkaan kytkettynä ollessaan. Se oli myös kova piippaamaan, mikä oli todella ärsyttävä piirre. Muita huonoja puolia sillä ei ollutkaan, jos nyt mahdotonta karvanlähtöä 365 päivää vuodessa ei ota huomioon.

Kesällä 2002 muutimme vuonna 1969 rakennettuun taloon. Isa nukkui tässäkin talossa lattialla sänkyni vieressä. Makuuhuoneessamme oli alkuperäinen kokolattiamatto. Ihmettelin, kun Isan iho-oireet lisääntyivät räjähdyksenomaisesti heti muuttomme jälkeen. Vasta Isan kuolemaa seuraavana kesänä, kun revimme kaikki kokolattiamatot pois tajusin, mistä ongelmat aiheutuivat. Matot olivat aivan murenemispisteessä ja täynnä kaiken maailman itiöitä ja muita ällötyksiä. Isa-rukan iho ei yksinkertaisesti kestänyt tätä. Jos olisin tämän tiennyt, olisin ehkä saanut pitää sen luonani kauemmin.

Jouluna 2003 jouduin vihdoin tekemään päätöksen Isan päivien päättämisestä. Sen iho oli todella huonossa kunnossa kaikesta hoitamisesta huolimatta. Päätös olisi pitänyt tehdä jo puoli vuotta aiemmin, mutta en vain voinut luopua koirasta.

28.12.2003 oli hirvittävä päivä. Iltapäiväksi oli varattu aika eutanasiaan. Vein Isan aamupäiväksi työpaikalleni saadakseni olla sen kanssa viimeiseen saakka. Työmatkalla soi radiossa Eric Claptonin Tears in heaven. En voi vieläkään kuunnella tätä kappaletta itkemättä.


 
Juhannuskoira Isa viimeisenä juhannuksenaan vuonna 2003.
 

27.12.2013

Joulutreenailuja

Onpahan ollut varsinainen joululoma kelien suhteen - plussan puolella kaikkina muina päivinä paitsi jouluaattona ja vettä on vihmonut joka päivä enemmän tai vähemmän. Koira on joka ainoalla lenkillä kastunut likomäräksi vähintään tassuistaan ja mahastaan. Lumesta ei ole tietoakaan.

Treenailtu ollaan samoja juttuja mitä aiemmin joulukuussa eli jääviä liikkeitä, kaukoja, luoksetuloa ja merkkiä. Missään näistä ei mitään varsinaista läpimurtoa ole tapahtunut, mutta ehkä aavistuksenomaista edistymistä kuitenkin. Näillä mennään loppuvuosi.


20.12.2013 käytiin trimmissä. Seuraavana päivänä frisyyri oli muisto vain.

18.12.2013

Vuoden viimeiset tokotreenit

Ryhmätreeneissä taas yksi ryhmäläisistä teki kehäänmenotarkin ja luoksepäästävyyden. Näyttivät taas molemmat vähän ahdistavan Koksia. Kehääntulotarkastuksessa se iski takapuolensa maahan ja luoksepäästävyydessä taas nousi seisomaan ja nuuhkutteli tuomarin sormia, mutta ei kuitenkaan väistänyt.

Paikkamakuu oli pidemmästä matkasta mitä ollaan koskaan tehty. Koksi kesti paikoillaan todella hienosti. Kerran se käänsi päätään oikealle ja kerran laittoi kuononsa lattiaa vasten (takuulla imppasi jotain hajuja), mistä kielsin. Hyvin se oli siihen verrattuna, että sen vieressä ollutta koiraa käytiin palkkaamassa välillä. Yksi taisi rivistä nousta seisomaankin.

Seuraavaksi mentiinkin koutsin tekemää kokeenomaista rataa, missä oli seuraavat osiot:

- seuraaminen + tötsän kiertäminen
- liikkeestä seisominen + koiran kiertäminen koiran pysyessä paikoillaan
- liikkeestä maahan meno, ohjaaja jatkoi eteenpäin noin viisi askelta ja palasi koiran luo, mistä perusasento
- neljän merkkikartion kiertäminen joko loivasti tai terävin kulmin oman valinnan mukaan
- luoksetulo
- tokohyppy

Kaikki viisi koirakkoa tekivät kelpo suorituksia. Koksin seuraaminen oli välillä väljää, mutta esimerkiksi neljän merkkikartion kierrossa se piti hyvin kontaktia. Tärkeää on, että liikun itse riittävän reippaasti enkä jää odottelemaan koiraa. Luoksetulo oli hyvä, tosin annoin käsimerkin. Tokohyppyyn se ensin varasti, mutta saatuani sen takaisin perusasentoon suoritti se hypyn tokalla käskyllä ja jopa jäi paikoilleen seisomaan hypyn taakse - ei kohtisuoraan hyppyä kohti, mutta ihan kohtuullisen hyvin.

Sitten muodostimme jonon, missä viimeinen koirakko lähti etenemään kiertäen muut koirakot ja asettui sitten ensimmäiseksi. Tätä jatkettiin myös siten, että eka koirakko kääntyi muita vasten ja pujotteli naamatusten. Molemmat osoittautuivat aika vaikeiksi tehtäviksi. Koksi ainakin oli silminnähden epävarma ja jännittynyt. Hyvä harjoitus, näitä lisää. En olisi uskonut, että erilainen muodostelma seuraamisessa voi vaikeuttaa hommaa merkittävästi. Yleensähän me ollaan seurautettu ympyrässä, ei jonossa.

Aivan lopuksi jokainen sai treenata yksilönä mitä halusi. Minä halusin ottaa kaukoja. Ylläri, ne eivät sujuneet niin hyvin kuin kotona, mutta kuitenkin hyväksyttävästi.

Nyt kun ollaan kotona treenattu päivittäin, niin kyllä sen eron treenaamattomuuteen näki hyvin selvästi. Koira ei ollut yhtään niin kuutamolla kuin viimeksi.

Nämä olivatkin vuoden viimeiset ohjatut treenit. Seuraavat ovatkin sitten uudenvuodenpäivänä. Kiitokset kaikille treenikavereille - hauskaa on ollut! Jatketaan samaan malliin! Suurin kiitos tietysti koutsille. Kiitos kärsivällisyydestäsi ja erinomaisista opeista. Ohjauksessasi on hienoa treenata!

Viikon kotitokotreenit

Viikon ajan ollaan taas treenattu päivittäin vähintään kerran, joinakin päivinä jopa kaksi kertaa. Ohjelma on ollut joka päivä sama:

- jäävät (lähinnä seisominen): kotona jää taas hyvin paikoilleen ja antaa tulla viereen pysyen paikoillaan. Vielä pitää treenata sitä, että koira pysähtyy täpäkästi, nyt se usein ottaa vielä askeleen tai kaksi stop-käskyn saatuaan. Maahan menossa tarvitsee käsimerkin edelleen.

- hypyn jälkeistä paikallaan pysymistä on harjoiteltu siten, että olen asettanut sen tuolin taakse seistä tönöttämään, liikkunut parin metrin päähän ja palannut sen viereen.

- merkki: välillä osaa mennä seisomaan täsmälleen oikeaan asentoon ja toisinaan taas on ihan missä sattuu, useimmiten siten, että se seisoo merkin oikealla puolella itsestäni katsottuna

- kaukot: maahan-istu-seiso -kombinaatio on parantunut entisestään kotona. Nyt Koksi reagoi hyvin myös käsimerkkeihin



14.12.2013

Kivoja kotitreenejä ja Korrin leikitysluento

Tormakoiduin huonosti menneiden ryhmätreenien jälkeen. Ollaan harjoiteltu merkkiä todella lyhyestä matkasta (menee taas suoraan merkin taakse seisomaan, mutta kaipaa vielä käsiapuja), jääviä (seisominen ok, ihan eri tasolla kuin hallilla, maahanmeno taas ottanut takapakkia eli annan käsiavun tässäkin), istu-maahan-seiso -kombo menee aika kivasti, vaikka räväkkyys puuttuu edelleen. Tokohypyn loppuasentoa ollaan myös treenattu. Treenit olen pitänyt lyhyinä ja kehunut suullisesti ja leikillä onnistuineiden suoritusten jälkeen. Meillä on ollut oikein kivaa!

Lauantaina olin Juha Korrin leikitysluennolla. Olipa erinomaisen mielenkiintoinen tilaisuus - paljon asiaa ja luennoitsijalla todella hyvä ulosanti. Yritän ehtiä kirjoittaa muistiinpanot blogiin myöhemmin. Laura oli tehnyt luennosta huippumuistiinpanot omaan blogiinsa. Kiitos Laura, että saan linkittää!

12.12.2013

Tauko ei tehnyt terää

Keskiviikkona päästiin pitkästä aikaa ryhmätreeneihin. Kaksi kertaa on jäänyt välistä. Väliin on jäänyt myös järkevä ja tavoitteellinen kotitreenaaminen useasta syystä. Tämä näkyi treeneissä hyvin selvästi. Koira ei ollut pätkääkään kuulolla, maton hajut kiinnostivat enemmän kuin yhteinen tekeminen ja mulla meinasi loppua hermot, kun hommasta ei vaan ollut tulla yhtikäs mitään. Alla hyvin lyhyt itkuvirsimainen kertaus keskiviikon karmeuksista:

Kehäätulotarkastus ja luoksepäästävyys: tämä oli ainoa, mikä meni hyvin. "Tuomarina" taas yksi ryhmäläisistä. Luoksepäästävyydessä koira oli liponut huuliaan, luultavasti rauhoitellakseen itseään. En ihmettele, sehän kokee liikkeen ahdistavana. Pysyi kuitenkin paikallaan. Hyppäsi tuomarin jalkoja vasten, mikä ei ole toivottavaa, mutta Koksin varautuneisuuden huomioon ottaen ei mikään nirhaan_ranteet_auki -juttu kuitenkaan itselleni.

Kaukot: no okei, tämäkin meni ihan kohtuullisesti. Nousi seisomaan maastakin ekaa kertaa kodin ulkopuolella.

Paikkkamakuu: muuten hyvä, mutta tullessani koiran sivulle se ennakoi ja nousi seisomaan.

Jäävät: ei suostunut pysähtymään eikä varsinkaan jäämään niille sijoilleen käskyn saatuaan. Ihan kuin ei oltaisi ikinä koskaan milloinkaan treenattu tätä. Palattiin jopa siihen, että minä peruutin ja koira pysähtyi mun edessä, jolloin namilla takapalkka. Seisomaan jäämistä hinkattiin kauan, mutta kun ei niin ei.

Seuraaminen: otettiin ryhmässä pujotteluna. Löysää seuraamista nakin imussa. Jipii. Ärsyttää, kun koira raahustaa perässäni sen näköisenä, että voiko mikään maailmassa olla tylsempää.

Luoksetulo: ekalla varasti, tokalla ei sitten enää lähtenyt kutsusta. Että silleen.

8.12.2013

Heippa Bruno!


Onpa hiljaista. Veimme Koksin kanssa Brunon juuri kotiinsa. Kotiin tultua Koksi juoksi ensimmäisenä omaan huoneeseensa, siis sinne, missä se viettää päivät, kun olen poissa. Sieltä alkoi kuulua vinkuminen. Luonnollisesti ajattelin, että voi ressukkaa, joko sille tuli ikävä Brutusta. Kissanviikset, äijä ei vain yltänyt ottamaan pikkupakastimen päälle nostamiani possunkorvia. Se muuten reagoi precis samalla tavalla silloin, kun tulin kotiin saateltuani Inkin paremmille agilitykentille - tsekkasi onko kaveri missä, ja kun ei näkynyt, kävi järsimään luuta tyytyväisen näköisenä. Korvat ovat olleet pakastimen päällä keskiviikosta asti, mutta tähän mennessä Koksi ei ole eleelläkään ilmaissut haluavansa niitä. Halusi vissiin säästää ne itselleen. Luut ja herkut ovat tämän viikon olleet piilossa, kun niistä tuli poikien kesken vähän nokkapokkaa.

Kyllähän toisesta koirasta iloa olisi sekä Koksille että itselleni, mutta tuumataan nyt vielä. Oli kiva testata miten Koksi tulee toimeen itsensä kokoisen koiran kanssa. Kaikki meni hienosti, mitä nyt pientä sanomista tuli herkuista, mutta kyllä nyt sen verran pitää päästä sanomaan.

7.12.2013

Koiravajetta odotellessa

Lauantaina doboilin taas poikain kanssa. Bruno hyppäsi kahdesti pallon päälle, ja pysyi siellä pidemmän aikaa. Ei menisi kauankaan, kun se oppisi liikkumaan sen päällä samalla tavalla kuin Koksi.

Tänään molemmat koirat ovat syöneet vähän huonommin. Laihtumaan ainakaan Bruno ei ole onneksi päässyt, sillä tullessa se painoi 3,3 kg ja tänään illalla 3,4 kiloa. Toissapäivänä painoa oli jopa 3,5 kg. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että se on syönyt vieraassa paikassa noinkin hienosti, vaikka nappulat eivät olekaan uponneet.

Lenkillä koirat menevät kauniisti vierekkäin, mutta molemmat vetävät kuin höyrypäät. Hihnasta olen nyppäissyt, jos meno on mennyt vallan mahdottomaksi, mutta mitään sulkeisia en ole halunnut lähteä pitämään, kun Bruno on hoidossa kuitenkin vain viikon. Onneksi eilen oli pakkaskeli, niin saatiin tehtyä jo vähän pidempi lenkki. Jostain syystä Koksin takatassuihin paakkuntui kuitenkin lunta. Tassukarvat on lyhennetty kaksi viikkoa sitten, mutta pitääkin tsekata ovatko ne päässeet venähtämään.

Illalla oli kolmen koon tuokio: korvat, kynnet ja konetus eli korvakarvojen nyppiminen, kynsien leikkaus ja viilaus ja kuonon ja hännäntyven konetus. Tunnin verran karstasin myös isoa turkkia. Se on taas melkoisen takussa johtuen varmaan osin kastumisesta ja osin siitä, että koirat ovat painineet keskenään koko viikon. Huominen meneekin lisäkarstaus- ja pesupuuhissa.

Koksin tokoilut ovat olleet (taas) minimissä, mutta perusjuttuja ollaan kuitenkin tehty, lähinnä kaukoja. Parisen viikkoa sitten lisättiin kaukoihin seisominen. Käskyksi olen ottanut "ylös" ja käsimerkiksi sen perinteisen kämmenet ylöspäin sivuilla. Kotona maasta ylösnouseminen sujuu jo yllättävänkin hyvin, mutta olen jokseenkin vakuuttunut siitä, että tämä tulee olemaan meille vaikea liike.

Huomenna illansuussa vien Brunon kotiinsa. Taitaa tulla koiravaje. Hyvin vaarallista.

6.12.2013

Torvenhakureissulla

Kahden villiksen taloudessa kaikki hyvin. Eilen pojat leikkivät yhdessä ulkona ensimmäistä kertaa jahdaten toisiaan villisti juosten. Bruno ei ole enää merkkaillut maanantain jälkeen. Isenäisyyspäivän kunniaksi se söi ensimmäistä kertaa aamulla kuivamuonaa ihan kunnollisen annoksen. Ainakin tänään toimi sellainen taktiikka, että tarjoilin raksut ja lihan erikseen. Alkuviikosta ajattelin, että nappulat uppoaisivat paremmin, jos seassa on lihaa, mutta koira vain siivilöi ne lihan seasta. Lihaan olen lisännyt öljyä, B- ja E-vitamiiniliuosta ja Plaque Offia molemmille kavereille. Koksi saa edelleen multivitamiinipillerin päivittäin.

Eilen illalla haettiin porukassa 10 kiloa kurkkutorvia Kennelrehun autolta. Siellä oli taas asiakkaita oikein kunnon jonoksi asti. Melkein puoli tuntia piti pienessä pakkasessa värjötellä ennen kuin sai oman tilauksensa. Olin tilannut myös 400 gramman pussillisen possunkorvia ja toisen, 200 g painavan pussukan kuivattuja kanankauloja. Koko satsi maksoi 34 euroa. Kurkkutorvet maksoivat 18 euroa, korvat 10,50 ja kaulat 5,50. Pitääkin vilkaista mitä viimeksimainitut muualla maksavat. Tuskinpa ne Kennelrehulta tilattuina yhtään halvemmaksi tulevat, mutta kulkeutuvat näppärästi kotiin samalla hakureissulla. Kurkkutorvia ei ainakaan Mikkelistä saa mistään muualta.

Vilkaisin herkkujen kilohinnat Kennelrehun sivuilta, ja kanankaulat maksavat 27,50 euroa kilolta ja possunkorvat 26,25 euroa. Huh hei, ei ole halpaa lystiä tämä rouskuttelu.

Mielelläni tilaisin samasta firmasta myös mm. broilerin siipiä, mutta pienin pakkauskoko on 8,5 kiloa, mikä pitäisi jakaa jonkun toisen kanssa. Jauhettua lihaa olisi myös hyvin tarjolla, mutta sitä ei Koksi suostu syömään, ei myöskään lihaista rasvaa, lohesta puhumattakaan.

Illalla doboiltiin. Koksi on tykästynyt lajiin ja hyppäsi pallon päälle heti kun sain itseni asemiin lattialle. Sen kanssa tehtiin peruskuviot eli kääntyminen paikallaan myötä- ja vastapäivään, kumarrus ja siitä seisomaan nouseminen sekä maahan meno ja seisomaan nouseminen. Bruno oli tutustunut palloon kanssani vasta kerran aiemmin. Tänään jatkoin lempeää houkuttelua pallon päälle, ja kas: se hypähti pallon päälle, ja pysyikin siellä ehkä 15 sekuntia, minkä ajan kehuin sitä rauhallisesti ja syöttelin juustopaloja. Pidin pallosta kiinni napakasti, jotta se olisi mahdollisimman vakaa koiran alla. Kerran pois loikattuaan ei se suostunut tulemaan enää uudestaan pallon päälle, mutta jatkamme harjoituksia huomenna.

Tuolla taisi vilahtaa tonttu.


Hyvää itsenäisyyspäivää!

3.12.2013

Pus pus

Toinenkin yö meni mukavasti. Olipa mukavaa herätä kahden iloisen villakoiran pusutteluun.

Brunon potkupuku oli täysin kuiva - jipii! Ehkä se alkaa pikkuhiljaa kotiutua. Hurjan kuuliainen koira se on, tottelee puolesta sanasta.

Aamulla laskin molemmat koirat yhtäaikaa ulos, sillä ne alkavat tulla hyvin juttuun keskenään. Siellä ne lumessa mennä vilistivät keskenään. Eilen käytin ne pihalla vielä erikseen.

Aamupalaksi tarjoilin jauhettua maksaa ja sydäntä. Kumpikaan koirista ei koskenut maksaan, mutta sydän upposi molemmille. Laitoin lisäksi vielä lusikalliset Cesaria, sillä en ehtinyt eilen illalla pilkkoa jäistä kurkkutorvea, joten sitä ei ollut saatavilla.

Ison ja painavan vesikupin kera jätin Brunon taas kodinhoitohuoneeseen töihin lähtiessäni. Sinne se jäi piippaamaan. Voi surkeus.

Iltapäivällä vastaanotto oli riehakas. Nopeahkon pihakäynnin jälkeen jouduin lähtemään asioille. Palattuani lähdimme lenkille. Kummallakin oli vähän turhankin paljon virtaa vetämisen raivokkuudesta päätellen.

Katsotaan mitä illalla vielä keksitään, doboilua ehkä.

2.12.2013

Kuppi nurin

Hoitokoiran eka yö kotonani sujui hyvin. Bruno nukkui punkan jalkopäässä ja Koksi minun vieressäni. Hyvin mahduttiin. Muutaman kerran jätkät heräsivät muka johonkin ääneen, mutta muuten ei ongelmia ilmennyt.

Aamulla molemmat söivät taas mukavan kokoiset annokset . Laitoin Brunon kotiin viestiä, että jos se jatkaa syömistä samaan tahtiin sunnuntaihin saakka, niin siitä tulee vähintään kääpiö, ellei peräti keskari.

Jätin koirat päiväksi eri huoneisiin. Vesikipon lisäksi olin jättänyt Brunolle kuivamuonaa kuppiin ihan siltä varalta, että sille tulee päivällä nälkä. Kotiin palattuani iltapäivällä olivat molemmat kupit nurin, ja koiralla tietysti hirveä jano. Pitää jatkossa laittaa joku painavampi vesikuppi, mitä se ei saa kaadettua.

Lähdimme lenkille mukavaan -7 asteen pakkaskeliin. Parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen Brunon kävely muuttui vähän sen näköiseksi, että sen oikeaa takatassua palelee. Käännyimme ympäri ja palasimme kotiin. Pojat kävelivät yhdessä todella kivasti ilman mitään keskinäisiä kähinöitä.

Melkein heti lenkin jälkeen suuntasimme Hiirolaan koira- ja ihmishierontaan. Olin ottanut Brunolle mukaan boksin, mihin pyysin sitä siirtymään päästyämme perille. Kyllä se sinne sujahti, mutta protestoi mennessään ja etenkin oltuaan siellä pari minuuttia. Piip piip piip. Aikani kuuntelin piippausta ja laskin sen pois boksista. Se kävi kurkkaamassa hierontapöydällä olevaa Koksia pari kertaa. Koksi oli Kristan mukaan oikein hyvässä kunnossa eikä missään ollut mitään jumeja. Ihmettelimme molemmat sitä, ettei se venyttele takaosaansa vieläkään. Pitää jossakin vaiheessa viedä se eläinfysioterapeutti Hannele Kerkelälle Jyväskylään tsekattavaksi ja käsiteltäväksi vielä kolmannen kerran.

Koksin käsittelyn jälkeen oli emännän kalevalaisen jäsenkorjauksen vuoro. Bruno loikkasi hoitopöydälle kahteen kertaan. Se ilmeisesti halusi tutustua ko. hoitomuotoon lähemmin. Siinä se pyöri päälläni aika pitkään tarkastellen hierontaotteita tarkkaan kunnes asettui vasemman sääreni päälle.

Kotona olimme vasta vähän ennen kymmentä. Iltapissan jälkeen puin Brunolle pakkopaidan ja taittelin sen sisälle talouspaperia. Hierojalla koiralla oli pöksyt jalassa merkkailun estämiseksi. Saa nähdä mikä on tilanne aamulla.

1.12.2013

Kuka toy on?

Kaverin toyvillakoirauros tuli tänään viikon vierailulle lauman nartun juoksun takia. Koksi ja Bruno eivät ole tavanneet toisiaan ennen. Sällit tutustutettiin toisiinsa lenkillä, minkä jälkeen ne istutettiin autoni takakontissa olevaan väliseinälliseen häkkiin. Kotiin päästyä alkoi molemminpuolinen pari tuntia kestänyt jäykistely. Molemmat urisivat toisilleen kohtuuden rajoissa. Aavistus alistamista oli ilmassa, mutta nyt näyttäisi siltä, että ne tulevat kohtuullisen hyvin toimeen keskenään. En jätä niitä keskenään temuamaan, kun lähden itse pois, vaan eristän ne eri huoneisiin vahinkojen välttämiseksi.

Bruno on hyvin omanarvontuntoinen nuori uros. Tutustumislenkillä se teki hyvin selväksi sen, että hän määrää lenkkihuudeilla. Kotona taas Koksi on luonnollisesti vahvemmilla.

Koko yön on satanut lunta, ja sitä on tullut varsin kiitettävästi. Tänään se muuttui nuoskaksi, joten lenkittäminen on varsin haasteellista, sillä lumi paakkuuntuu Koksin tassuihin niin, että se ei pysty liikkumaan. Toivottavasti huomenna pakastaisi vähän, että koirat voisivat juosta pihalla. Minuutin käynti pihalla iltapäivällä pakotti kuivaamisoperaatioon turboföönillä.

Bruno vähän äijäilee merkkailemalla, joten sille puettiin pakkopaita. Katsotaan josko sen voisi jättää huomenna jo pois.

Bruno on kuulemma vähän huono syömään. Ainakin iltaruoan se söi reippaasti. Annostelin sen kuppiin sen omaa kuivamuonaa ja sian kurkkutorvea. Raksut se jätti kuppiin, mutta torvea meni ihan mukavan kokoinen annos. Koksikin syö hoidossa paljon paremmin kuin kotona, mistä lie johtuu.

 
 


24.11.2013

Tokoa ja takkuja

Viikon kotitreenit ovat painottuneet jääviin liikkeisiin, erityisesti seisomiseen. Sitä ollaan treenattu koutsin viimeviikkoisen vinkin avulla, missä olen jättänyt namin noin metrin päähän siitä kohdasta, mihin koiran tulee pysähtyä. Tämän kikan avulla olen päässyt kotona lähestulkoon joka kerta koiran viereen ilman että se väistää. Edistystä siis.

Keskiviikon ohjatuissa treeneissä luoksepäästävyyden teki taas uusi henkilö, naispuolinen tällä kertaa. Koksi oli selkeästi vähän hämmentynyt, aivan kuin se olisi miettinyt mielessään, että hetkinen, tämän liikkeen tekee nyt joku aivan väärä henkilö. Hyvin koira kuitenkin kesti istumassa eikä väistänyt edes kosketusta.

Paikkamakuuseen olin tänään erityisen tyytyväinen. Kahden koiran välillä tuli pientä nokkapokkaa, mutta Koksi ja sen vieressä ollut bc pysyivät todella hienosti paikoillaan. Bc:n omistaja sanoi, että härdellin alkaessa hänen koiransa oli vilkaissut Koksia, ja kun se oli maannut paikallaan, oli bc päätellyt, että näin tässä kuuluukin olla. Siinä ne makasivat vierekkäin välittämättä muista tuon taivaallista. Loistohomma.

Seuraaminen ja jäävät olivat aivan järkyttävää katsottavaa. Koiraa eivät varsinkaan jäävät liikeet kiinnostaneet tuon taivaallista.

Istu-maahan puolestaan meni oikein hyvin, samoin luoksetulo. Lopussa otettiin vielä noutamista. Tämä tulee olemaan Koksille todella vaikeaa, sillä sen on vaikeaa luopua lelusta, myös silloin, kun se saisi vaihdossa samanlaisen ja näin ollen samanarvoisen lelun. Pidin sitä siis hihnassa, ettei se sinkoa lelu suussa ulkoavaruuteen. Kyllä se haki lelun ja piti sitä suussaan, mutta ei sillä ollut minkään valtakunnan aikomustakaan luovuttaa sitä minulle. Ei ollut yllätys. Pitää alkaa treenata tätä ihan tosissaan pitkässä liinassa.

Lauantai meni kauneudenhoidossa. Aloitin kynsien leikkauksella, korvakarvojen nyppimisellä ja naaman ja hännäntyven konetuksella. Puoli tuntia vierähti siinä. Turkin selvittelyyn meni 3,5 tuntia. Ilmat ovat olleet todella kosteat, ja turkki on päässyt kastumaan ja kuivumaan sen miljoona kertaa viime sunnuntaisen pesun jälkeen. Koko koira oli yhtä suurta takkua. Ihan muutaman kerran vain olin jo menossa hakemaan trimmaussaksia saksiakseni koko turkin pois. Sain sen kuitenkin selvitettyä jälleen kerran. Sitten pesu ja kuivaus, mihin meni pari tuntia. Tämän jälkeen ajoin kaupunkiin trimmausta varten. Itse trimmissä meni 1,5 tuntia. Karva oli kasvanut aivan käsittämättömän paljon kolmessa viikossa.

Siinäpä se päivä sitten vierähtikin - aloitin klo 9 ja koko homma oli hoidettu klo 19.30. Ei ole heikkohermoisen hommaa tämä. Etenkin kun tänään rätki sitten räntää päin näköä, ja päivän lenkki supistui puoleen tuntiin, kun koiran tassukarvoihin muodostui niin suuria nuoskalumipalloja, ettei se pystynyt kävelemään. Kotiin päästyä laitoin taas turboföönin laulamaan.

Asennepanta on tauolla. Se puolitoista tuntia, minkä pidin sitä koiran kaulassa viime viikolla, sai aikaan niin järisyttävät niskatakut, että panta odottaa aikoja parempia. Lyhyttä turkkia siis.

 
 
Trimmin jälkeen koira ehti pyörähtää kerran pihalla,
ja tasainen turkki oli muisto vain.
 

17.11.2013

Einon kourissa

Eino-myrsky riepotteli Etelä-Savoa tänään. Paikoitellen tuulenpuuskat olivat niin hurjia, että olin jo kääntyä aamulenkillä takaisin kotiin parinkymmenen minuutin tepsuttelun jälkeen, mutta jatkoimme sitten kuitenkin matkaa, kun pääsimme tyynemmälle tielle. Välillä paistoi aurinkokin.

Sähköjen suhteen olimme onnekkaita, sillä ne olivat poikki vain pari tuntia aamupäivällä. Siitäkin ajasta olimme puolitoista tuntia lenkillä.

 
 
 

13.11.2013

Asennepanta

Ostin viime viikolla vihdoin Koksille tokopannan. Sellaisen kaulaimen siis, jota laitettaessa koira mieltäisi, että nyt lähdetään tekemään töitä. Varsin passelin nahkaisen niittipannan löysinkin Rahulan Rehusta. Tähän asti olen käyttänyt sillä ainoastaan soljettomia silkki/satiinpantoja, mikä tarkoittaa sitä, että koiraa ei ole voinut napata kaulapannasta tarpeen tullen, kun se panta on ollut taskussa.

Tämäniltaisiin tokotreeneihin virittelin pannan jo kotona. Tottumattomuuttaan Koksi-paran silmät levisivät isoiksi, kun panta ilmeisesti tuntui niin mahdottoman omituiselta. Leveä se on, mutta nahka on todella pehmeää ja taipuisaa. Vielä hallissakin se katsoi minua kesken treenien siihen malliin, että ei ollut hyvä juttu ollenkaan tää uusi panta.

Normiulkoilutuksen jälkeen hallissa kävi nenään ihan selkeä koirankakan haju. Taisin mainita siitä ääneen Koksille ja hämärä mielikuva on, että olisin sitä asiasta jopa syyttänyt. Syyllinen löytyi kuitenkin omasta kengänpohjasta. Ulkona on tällä hetkellä niin pimeää, että siellä tuskin erottaa tumman koiran metrin päässä, saati jonkun löysän läjän.

Oli hallissa hauskaakin haisteltavaa, nimittäin pitkäkarvaisen hollanninpaimenkoira Sienen TK2-sienikarkit. Hauska idea - kiitos kovasti ja onnea ennenkaikkea!

Tänään luoksepäästävyyden teki Olli, kuten viime viikollakin. Koksi jopa pysyi paikoillaan tällä kertaa. Edistystä siis.

Paikkamakuun sijaan tehtiin paikkaistuminen, mikä sujui kaikilta todella hyvin. Välipalkkaa käyttivät kaikki, mutta silti. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun koiria pyydettiin istumaan paikoillaan pidempi aika. Yksikään ei mennyt maihin!

Sitten treenattiin liikkurin kanssa toimimista. Koutsi oli siis liikkurina ja toisti meille rivissä olleille jokaisen kohdalla sanan "Käsky", ja koiran oli määrä pysyä perusasennossa eikä ennakoida maahanmenoa. Kelpo suorituksia tässäkin.

Kaukoissa me ollaan koutsin mukaan edistytty. Pääsen jo pienen matkan päähän käskyttämään istumaan ja maahan. Jei!

Jääviä liikkeitä ollaan tehty useita kertoja kotona. Koska olen aiemmin treenannut niitä niin, että en ole palannut koiran vierelle, en ole tajunnut, että Koksi väistää aivan sairaasti kun yritän tulla sen viereen sen jäätyä seisomaan. Se ottaa useita askelia minusta poispäin. Sama ongelma meillä oli alussa paikkamakuussa. Koutsi käski harjoittelemaan tätä siten, että ennen liikkeen aloittamista käyn laittamassa targetille namin, pyydän koiraa seisomaan käskyllä, palaan lähemmäksi ja vapautan sen nopeasti jessillä namille, jolloin koira fokusoituu paikallaan seisomiseen ja namiin eikä ahdistumiseen. Täytyy kokeilla. Uskon, että homma vaatii useita toistoja, mutta koska väistäminen saatiin pois paikkamakuussa, en oikein näe syytä miksi sitä ei saisi kitkettyä pois tässä liikkeessä.

Jäävien maahanmeno oli ok, vaikka hallissa tarvitsikin käsiapua. Vierelle palaamisessa ei väistänyt, joten homma on paremmalla mallilla.

Seuraamista otettiin taas vapaana siten, että meillä oli käytössä puolet hallista. Siinä jokainen seurautti koiraansa koutsin seuratessa. Meillä oli ihan hyviä pätkiä, mutta vieläkin seuruu on väljää.

Lopuksi vielä ruutuharjoitus. Ruutuun target + nakkipala. Ensin lähetys parista metristä, missä ei ongelmaa. Toinen lähetys kauempaa oli myös hyvä - tässä näki, että ensimmäistä kertaa koira nautti ruutuun menemisestä, sillä se pomppi ruutuun ottaen välillä villakoiramaisia tasajalkapomppuja. Hauska elukka. Viimeisen kerran matkaa oli ihan reilusti, ja jätkähän veti ruutuun todella vauhdikkaasti. Asennepanta taitaa toimia!

Tämä on muuten blogini 300. postaus. Mukavahan tänne on kirjoitella. Välillä tulee selailtua vanhoja tekstejä. Olen iloinen, että aloin pitää tätä blogia, sillä muuten paljon asioita olisi unohtunut. Olen pari kertaa miettinyt mitä järkeä on pitää blogia, minkä nimi on outo. Kukas se toinen mustiainen on? Olen päätynyt kuitenkin säilyttämään nimen ennallaan, sillä Inkin menetys on vielä vahvasti mielessä. 24.1.2014 sen lähdöstä tulee kuluneeksi vuosi. Sitäpaitsi, jos joskus toisen koiran otan, niin hyvin suurella todennäköisyydellä se on väriltään, no, musta. Sitten on blogin nimikin taas kurantti.


 
 

9.11.2013

Aksaamassa ja lällättelemässä

Aamulla ajoin hallille kokeilemaan miltä aksa maistuisi parin kuukauden tauon jälkeen. No, maistuihan se makealta. Otin Koksin kanssa vain pari pientä pätkää, missä oli hyppyjä, putkia, muuri ja A-este. Jätkässä oli vauhtia ja intoa ja korvat olivat oikeassa asennossa valtaosan aikaa.

Ekan radanpätkän jälkeen palkkasin koiran lelulla, josta otteeni lipesi. Niinhän siinä sitten kävi, että tyyppi ilahtui tästä vallan hurjasti ja lähti juoksentelemaan pitkin hallia. Kutsuin sitä pari kertaa luokseni, ja kun se ei tullut, poistuin hallista, minne jäi kaksi treenikaveria. Kävin hakemassa autosta kaksi samanlaista lelua tarkoituksena heitellä niitä ja näin houkutella koira luokseni. Palatessani halliin oli koira vinkumassa oven takana, mihin se oli kuulemma asemoitunut heti kun oli huomannut poistumiseni. Koksi oli jättänyt lelun kauemmaksi ja kun näki minun palaavan, ryntäsi lelulle ja alkoi saman pelleilyn. Ei muuta kuin meikäläinen ovesta ulos ja uutta yritystä. Sama kuvio: viuviu. Pyysin treenikavereita ottamaan lelun haltuunsa, minkä jälkeen astuin halliin ja mitään sanomatta koppasin koiran kainaloon.

Seuraavalla pätkällä se oli taas hyvin kuulolla. Menimme kepit ohjureilla kaksi kertaa (ei ongelmia!) ja hyppyjä ja putkia. Kylläpä olikin mukavaa! Lajistahan saattaa innostua uudemman kerran.

6.11.2013

Ongelmia luoksepäästävyydessä

Keskiviikkona tokoiltiin. Ulkona oli karmea keli ja niin pimeää, että vaikka hallin edustalla on valot, onnistuin astumaan halkaisijaltaan puoli metriä suureen lätäkköön ihan piha-alueella. Koira oli fiksumpi ja kiersi sen.

Kehääntulotarkastus: ok, antoi koskea.

Luoksepäästävyys: tämän teki tänään poikkeuksellisesti ryhmässä treenaava Olli. Me olimme toisena. Juuri ennen liikkeen aloitusta Olli pelleili ja teki hassuja liikkeitä, mistä Koksi loihe haukkumaan. Meidän vuorollamme Koksi nousi perusasennosta seisomaan ja väisti. Pyysin sen takaisin istumaan, ja sitten antoi jo koskea itseään. Tällaista treeniä näköjään rutkasti lisää. En arvannut, että homma olisi ollut näin vaikeaa vieraan "tuomarin" kanssa.

Paikkamakuu: tänään oltiin taas ympyrämuodostelmassa koutsin heitellessä leluja ja liikkuessa ympäri hallia. Kaikki koirat pysyivät hienosti paikoillaan. Siirtyessäni Koksin luokse se ennakoi ja nousi istumaan. Koiran ilmeestä näki, että se ei oikein ymmärtänyt mikä oli homman idea. "Miksi toi tyyppi häiriköi meidän paikkamakuuta?" Sitähän tässä harjoiteltiin. Ei ollut turha harjoitus tämäkään.

Ruutu: ensin kokeiltiin metrin päästä lähettämistä namikipolle. Sen onnistuessa siirryttiin kauemmaksi ja viimeisellä vielä johonkin viiteen metriin. Kaikissa matkoissa Koksi lähti räväkästi namikipolle, mutta viimeisessä se pysähtyi äkisti parin metrin jälkeen ja kääntyi minuun päin kuuntelemaan jotain ylimääräistä ääntä. Muuten ihan kelpo suoritus.

Kaket: istu-maahan -komboa otti jokainen omassa nurkassaan. En ole saanut Koksin istumaan enkä maahan menemistä nopeammaksi vaikka olen sitä yrittänyt treenata. Se edelleen tassuttelee molemmissa eli maa-istu -kombossa nostaa itsensä etutassujen varassa ylös pienin askelin sen sijaan että se nousisi räväkästi. Maahan mennessä sama juttu. Askel askel askel maahan. Hiiiidasta eikä kovinkaan dynaamisen näköistä.

Olin vihdoin muistanut ostaa toisen naksuttimen hallikäyttöön. Säilytän sitä repussa, jotta se olisi aina mukana. Hankkimassani naksussa on hyvää rannelenkki, mutta muutoin se on hitaampi ja kömpelömpi käyttää kuin varsinainen naksuttimeni. Testikäytin sitä muutaman kerran kotona ennen tämänpäiväisiä harjoituksia, ja vaikka sen ääni on vaimeampi kuin vanhassa, reagoi Koksi siihen ihan samalla tavalla.

Vasemmalla uusi ja oikealla vanha, puolitoista
vuotta käytössä ollut naksutin.

5.11.2013

Koira- ja ihmishierojalla

Jopa onkin aikaa viime postauksesta, huh. Mitään kovin ihmeellistä ei ole kahden viikon hiljaisuuden aikana tapahtunut. Treenaus on jäänyt vähän vähemmälle työkiireiden vuoksi. Todella vähälle siis. Viime viikonloppu meni sekin lähinnä ylläpidon merkeissä: lauantai trimmissä ja sunnuntai hieroja-Kristan käsittelyssä.

Koirahieronnan lisäksi Krista on siirtynyt myös ihmispuolelle opiskellen kalevalaista jäsenkorjausta. Hän on alkanut ottaa vastaan ihmisasiakkaita, ja minähän ilmoittauduin käsittelyyn ilosta kiljahtaen. Itselläni on tyypillistä päätetyöskentelijän niska-hartiaseudun vaivaa plus lisäksi ongelmaa ristiselässä. Käsittely kesti yli 2,5 tuntia. Kroppa käytiin läpi jalkapohjista päähän saakka. Käsittely oli hyvin miellyttävää, ja siinä korostui hoitajan ja hoidettavan välinen yhteistyö. Välillä jalkojen liu'uttaminen edestakaisin hoitopöydällä hoitajan käsitellessä lihasryhmiä kävi ihan työstä. Olo oli euforinen poislähtiessä. Loppuillan olin aivan töttöröö. Seuraavana päivänä oli pieniä tuntemuksia reisissä ja niskassa, mutta ei mitään hurjaa jomotusta, vaan lähinnä tuntui siltä, että lihaksia on käsitelty. Uusi aika on jo varattu kuukauden päähän. Jos nyt kerrankin panostaisi itseensäkin. Tokihan Koksi käsiteltiin ennen emäntää, jottei mene vallan villiksi. On se hullua, että koiraihmisillä koirat on aina hierottu ja käsitelty ja ruokittu vimpan päälle, ja itse kulkee pää kainalossa vuosisotalla.

Koksi antoi tänään käsitellä itseään hierontapöydällä ensimmäistä kertaa. Tähän saakka se on yhdistänyt pöydän mielessään trimmauspöytään eikä se ole pystynyt rentoutumaan pöydällä. Nyt se makoili aivan rauhassa. Trimmauspöydästäkin on tullut kaveri: nyt kun kutsun koiraa huoneeseen, missä karstaan ja kuivaan sen, se tulee juoksujalkaa ja oikein odottaa, että nostan sen pöydälle. Tähän asti minun on pitänyt hakea se sängyltä, missä se lymyilee mahdollisimman keskellä,  ja kantaa koira pöydälle. Nyt tilanne on aivan toinen. I must be doing something right.

Treenipuolella olemme tehneet hävettävän vähän, lähinnä merkkiä ja oikea-vasen -käskyjä. Saa nähdä osataanko me mitään huomenna ohjatuissa harjoituksissa.

Kelit ovat olleet alkuviikon sanalla sanoen järkyttävät - kovaa vesisadetta, tuulta ja kaikenkattavaa pimeyttä. Oikea unelmakeli. Melkein jo toivoo, että sitä vihaamaani lunta tulisi sentti tai pari.



Trimmauspöytä - ei enää mörkö.


23.10.2013

Vasen! Eiku oikee!

Treenien jälkeen oli tällä kertaa vähemmän ranteet auki -olo kuin viime viikolla. Tekemistä pääsi paikoitellen kutsumaan yhteistyöksi.

Luoksepäästävyys: Koksi ei edelleenkään tunne oloansa tässä mukavaksi. Koutsi kokeilee ensi kerralla muutaman namin syöttämistä tässä yhteydessä.

Paikkamakuu: Treeneissä oli tänään 5 koirakkoa ja kaikilta paikkamakuu sujui todella mallikkaasti. Kestoa oli ehkä pari minuuttia. Välillä koutsi käveli koirien ja ohjaajien välistä ja kävi aukomassa ja sulkemassa ulko-ovea - ei vaikutusta. Siirtyessäni Koksin viereen se väisti kropallansa pysyen kuitenkin paikallaan. Tuota se ei olekaan tehnyt pitkään aikaan. Syytä sille en keksinyt.

Uutena liikkeenä aloitettiin harjoitella ohjattua noutoa. Koutsi asetteli riviin merkin ja 2 namikippoa siten, että esineet olivat linjassa ja merkki keskellä. Jokaiselle koriakolle hän tipautti namin toiseen kippoon ja oli toiseen vain laittavinaan, hämyksi sitä taidetaan kutsua. Tarkoitus oli lähettää koira merkille, pitää sitä tarvittaessa pannasta paikallaan ja sitten lähettää se käsi- ja suullisella käskyllä ensin toiselle ja sitten toiselle merkille. Pähkäilin sitä, käytänkö perinteisiä vasen-oikea -käskyjä ja käytänkö niitä siten, että kyseessä on minusta katsoen oikea vai koirasta katsoen (koirahan on ohjaajaa vasten merkillä, jolloin minun oikea on koiran vasen). Tähän on varmaan viisasta valita sellainen käsky, minkä kokeessakin jännityksen keskellä itse tajuaa. Vasen eiku oikee. Varsinaisessa liikkeessähän tässä noudetaan tietysti kapula. Koksi lähti hyvin molemmille kipoille, mutta ei vielä mielestäni hiffannut liikkeen perimmäistä ajatusta. Ihme kyllä se ei tarttunut namikippona toimineeseen pakasterasiaan ja lähtenyt viilettämään pitkin hallia se suussaan. En olisi ihmetellyt yhtään.

Nouto tulee olemaan meille haastava juttu. Tekemistä ainakin riittää. Se, tuleeko se olemaan mielekästä, onkin toinen tarina.

Tämän jälkeen jokainen sai ottaa yksilötreeninä mitä halusi. Valtaosa otti hyppyä, niin mekin. Tänään puudeli lähti innokkaasti hypylle, tosin tälläkin kertaa osin pyytämättä ja yllättäen, mutta siitä kehuin hillitysti. Ainakin alussa oli paljon sitä, että koira ei irronnut hypylle lainkaan, mikä arvelen johtuneen siitä, että se oli tottunut agilityn käsiohjaukseen hypylle mentäessä. Pari kertaa se karkasi noudon namikipoille ja pari kertaa hypyn jälkeen lähti vain ihmettelemään mihin nakki lennähti vaikka en mitään nakkia ollut edes ottanut vielä esille.

Hypyllä treenattiin myös kääntymistä ohjaajaan päin ja paikallaan seisomista ja tämä meni paljon paremmin kuin viime viikolla. Unohdin taas ottaa naksun mukaan treeneihin, sillä tässä liikkeessä, paikallaan seisomisessa siis, se olisi onnen omiaan merkkaamaan kohdan, kun koira tekee oikein. Pitää ostaa toinen naksu ja laittaa se treenireppuun, kun se vain aina tuntuu jäävän matkasta.

Viimeisenä otettiin luoksetulo. Ekalla koira varasti, kun oli kävelemässä eteenpäin. Oho-huudahdus ja koiran palautus istumaan. Uusi käsky, 5 metrin kävely, paluu palkkaamaan paikallaan pysymisestä ja uusi yritys. Otin luoksetulon namin kanssa, jotta saan varmasti koiran sivulle. Suurieleisesti näytin koiralle käsimerkillä, että olisi syytä tulla perusasentoon kiihdytyksen jälkeen. Näin se tekikin ja hyvä niin. Olen muuten vaihtanut tässä liikkeessä tule-käskyn sivu-käskyyn. Tärkeää tässä mielestäni meillä on se, että annan käskyn riittävän innostavasti. Pitää vain varoa, ettei käsky ole liian kiekuvainen. Ennen luoksetuloa sanoin treenikamuille, että jos tämä liike menee poskelleen, niin ranteiden nirhaus on aika lähellä. Tällä kertaa ne säilyvät koskemattomina.

Keli oli tänään karmea: pimeää ja vesisadetta. Hallin piha oli ällöttävän liejuinen. Oli koira taas näköinen. Huoh.

Treenikaverin tyttö oli tänään mukana hallilla. Hän piirsi Koksista hienon kuvan tarroineen kaikkineen:

21.10.2013

Let me out!

Huonosti menneiden ohjatuiden treenien jälkeen on ilmassa ollut pientä itsensä pakottamista treenaamaan. Merkkiä ja luoksetuloa ollaan kuitenkin otettu pienissä pätkissä päivittäin. Luoksetulossa sivulletulo toimii kotona käsimerkin kanssa, merkki on vähän niin kuin blondin vilkku: toimii ja ei toimi.

Doboiltu ollaan melkein joka päivä. Tällä hetkellä naksuttelen koiralle vasemman etutassun nostamista ilmaan, tämä ihan tasapainoharjoituksena. Kolme kertaa ollaan treenattu, ja tänään siirryin pois pallolta, kun koira ei tunnu tajuavan mitä haluan. Jospa ahaa-elämys syntyisi helpommin lattialla. Sitten liikkeen voi siirtää pallolle.

Pallon pyöritys eteenpäin on Koksista hauskaa, samoin kuin kaikki muukin pallolla temppuilu. Se ei koskaan hyppää pallolta suoraan alas, vaan jättää aina takatassut 2onoff-asentoon. Hauska.

Takapihalla on ollut muutama sentti lunta joidenkin päivien ajan. Koira rakastaa lunta eikä malttaisi olla sisällä hetkeäkään. - Päästä mut ulos, se tuntuu kiljuvan koko ajan oven luona. Pihalla se sitten juoksee hullun lailla grillikodan ja puuliiterin ympäri, hyppii pallon perässä ja pöllöilee muuten vain.

Ruokakaupassa oli myynnissä porsaan sydäntä ja munuaisia. Sydän upposi oikein hyvin, mutta munuaisia se ei suostunut syömään. Haistoin niitä itsekin enkä sen jälkeen ihmetellyt syömättömyyttä. Huimat oli aromit. Heitin ne palasina pakkaseen. Katsotaan kelpaisiko hieman kohmeisina. Jos ei, niin ei ollut kovin kallis kokeilu.

Sian kurkkutorvia Koksi syö edelleen hyvällä ruokahalulla. Hyvin harvoin se enää paastoaa. Nyt paino on vakiintunut 5,5 kiloon.

 
 
 

Sian kurkkutorvia. Nam.


 
 

16.10.2013

Finlande zero points

Olisin toivonut hieman täpäkämpää toimintaa ja osaamista tänään ohjatuissa tokotreeneissä. En tiedä enkö osaa innostaa koiraa riittävästi vai palkkaanko liian vähän tai väärin, oliko kuun asento väärä vai peräti laji.

Kehääntulotarkastus sujui ihan hyvin, vaikka koira ei tätä vieläkään rakasta, sietää kuitenkin.

Paikkamakuu tehtiin tällä kertaa ringissä. Paikalla oli 5 koirakkoa. Koirat jätettiin paikoilleen (Koksi meni ekasta käskystä maahan), ohjaajat menivät ringin keskustaan ja kääntyivät koiraan päin. Kehua sai pysymisestä. Sitten käännyttiin 360 astetta ja taas seisottiin paikallaan. Sitten lähdettiin kiertämään koiria siten, että ne jäivät ringin sisäpuolelle. Koksi nousi kerran seisomaan aivan loppuvaiheessa, kun näki, että tulen sitä kohti. Laitoin sen uudestaan maahan, odotin pari sekuntia, menin sen vierelle, annoin namin etutassujen väliin ja vapautin. Tehtiin sama homma vielä uudestaan siten, että jokainen hortoili koirien lähellä miten halusi. Kaikki koirat pysyivät tosi hienosti paikoillaan. Pojo siitä.

Seuraavana kokeiltiin vielä sitä, että koutsi käskytti meitä antaen 3 kertaa käskyn ja vasta kolmannella piti itse antaa koiralle maahan-käsky. Ihme kyllä Koksi ei ennakoinut tässä, vaan oli hienosti perusasennossa kunnes itse käskytin sitä. Toinen pojo.

Seuraamista treenattiin myös ympyrämuodostelmassa. Kaikilla oli koutsin mukaan hyviä pätkiä, mutta varsinkin juoksussa ainakin oma koira erkani tosi pahasti. Pysähtymisestä kävi hienosti perusasentoon. Kolmas piste, mutta miinustetaan siitä nuo erkanemiset.

Ennen varsinaista treeniä kokeilin miten merkki onnistuu hallissa. Ei onnistunut, ei myöskään sitten, kun katsottiin millä mallilla kukin koira merkin opettelussa on. Kotonahan Koksi on jo useamman kerran tarjonnut täysin oikeaa asentoa merkin takana, jopa korjaten, jos se on ollut vinossa. Nyt ei ollut onnistua ei sitten millään. Merkki? Mikä? Jouduin viemään sen käsiavulla merkin taakse eikä se sittenkään ollut osata jäädä oikeaan asentoon. Huoh. Pitää nyt tehdä niin, että antaa suullisen käskyn ja jos koira ei heti mene merkille kuten pitää, täytyy harjoitusta helpottaa. Laskin, että tein 12 merkkiharjoitusta kotona viikon aikana. Ei uskoisi.

Tokohyppy ei osoittautunut sen helpommaksi. Koksi lähti kyllä hypylle, mutta varasti. Juuei. Sitten se lähti merkille, mutta ei kääntynyt minua kohti vaan jäi tönöttämään hypyn taakse täysin väärässä asennossa. Kerran menin sen luokse kuitenkin ja palkkasin paikallaan pysymisestä. Tätä pitää treenata nyt siten, että palataan ihan alkeisiin ja palkkaan sen hypyn jälkeen esteen yli, jotta koira kääntyy minua päin.

Jotta olisi jäänyt oikein hyvä mieli, niin vauhtiluoksetulokaan ei onnistunut. Ekalla kerralla se pysyi kyllä paikallaan, juoksi hurjaa vauhtia luokseni, jopa ohi, ja jäi seistä tönöttämään sinne. Ei millään tullut sivulle. Otettiin uusiksi, jolloin koira varasti. Jessus. Ei muuta kuin suullinen palaute, taisin sanoa aika napakasti äpäp tai vastaavan urahduksen ja koira takaisin alkuun. Maahan- ja odota-käskyt, kävelin 5 metriä ja palasin palkkaamaan. Sitten kolmas ja viimeinen yritys. Koutsi käski ottaa namin käteen ja jo hyvissä ajoin koiran tullessa antaa käsiapu sivulle tuloon. Näin tehden homma onnistui. Viime kerralla oli ihan sama juttu. En ymmärrä, miten se ei nyt yhtäkkiä muka osaa tulla perusasentoon.

Pisteet meni aivan nollille kyllä tänä iltana. Harrastaminen on joskus niin kovin palkitsevaa.

13.10.2013

Hieno merkki!

Aamulla otettiin pikaiset merkkitreenit. Pari kertaa vein Koksin nenästä pitäen merkin taakse, missä naksautus ja palkka oikeassa asennossa. Sitten lähetin sen merkille noin metrin päästä merkki-käskyllä antamatta vartaloapua. Koira katsoi ensin kysyvästi, sitten siirtyi merkin lähelle ja kääntyi minuun päin, mutta ei ollut kohtisuorassa minua kohti. Toistin merkki-käskyn ja se siirtyi tismalleen oikeaan asentoon. Jei!

Saatuani auton ja pihan talvikuntoon lähdimme pitkälle lenkille. Ilma oli ihastuttavan aurinkoinen ja yllättävän lämmin, +10 astetta näytti mittari. Tuuli oli kyllä aikamoinen.





Koskahan sittä oppisi ottamaan kameran mukaan, ettei olisi
kännykkäkuvien varassa?

12.10.2013

Hibiskusta ja helokkiöljyä

Enpä olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että koirallani on enemmän ja kalliimpia hiustenhoitotuotteita kuin itselläni. Inki-belgin pesin kaksi kertaa vuodessa: jouluna ja juhannuksena, ja sen shampoopullosta riitti useammaksi vuodeksi. Villakoiran turkki on aivan erilainen kuin belgianpaimenkoiran turkki: se ei ole itsestään puhdistuva ja sen vuoksi se vaatii erittäin säännöllistä hoitoa ja pesua. Näyttelykoirat pestään useimmiten kerran viikossa ja muutkin koirat noin 2-6 viikon välein. Puhdas turkki takkuuntuu vähemmän. Hoitamaton turkki voi pahimmillaan aiheuttaa ihotulehduksia, ja huopaantunut turkki kiristää koiran liikkuessa aiheuttaen koiralle kipua. Netistä löytyy synkkiä ajatuksia herättäviä kuvia koirista, joiden turkki joudutaan irrottamaan ihosta kokonaisina laattoina pelkästään sen vuoksi, että omistaja ei ole ymmärtänyt tai halunnut hoitaa koiransa turkkia asianmukaisesti.

Alla oleva pohdiskelu on kirjoitettu osin kieli poskessa. Missään tapauksessa en vähättele villakoiran turkin vaativaa hoitoa. Itse pohdin kaksi vuotta sitä, onko minusta oikeasti hoitamaan täyttä näyttelyturkkia. Tulin siihen lopputulokseen, että kyllä on. Sen päätöksen mukaan eletään nyt. Ei ole aina mukavaa, mutta näillä mennään niin kauan kuin koira on näyttelytrimmissä.
Näyttelypesut
Palataan kauneudenhoitotuotteiden määrään. Laskin juuri, että Koksilla on viittä erilaista shampoota ja neljää erilaista hoitoainetta. Olen vieläpä maltillinen, sillä tiedän ahkerasti näyttelyissä käyviä villakoiranomistajia, joilla saattaa olla jatkuvassa käytössä kymmentäkin erilaista shampoota. Eri tarkoituksiin on omat aineensa ja osa on vielä sekakäyttäjiä eli he sekoittavat kahta tai kolmeakin erilaista shampoota saadakseen juuri heidän koiralleen sopivan pesucocktailin. Shampoita pitää vaihdella, sillä turkki tottuu yhteen ja samaan aineeseen eikä enää toimi halutulla tavalla.
Turkkirotujen kohdalla puhutaan kahdenlaisista pesuista: väli- ja näyttelypesuista. Näyttelypesun käsite on helposti ymmärrettävä: koira pestään juuri ennen näyttelyä, villakoirista puhuttaessa useimmiten näyttelyä edeltävänä iltana (tai yönä, jos työ haittaa harrastuksia). Näyttelypesuissa käytetään shampoota mikä ei latista puudelin turkkia vaan mieluummin antaa sille struktuuria. Usein käytetään myös väriä syventäviä shampoita. Yleensä hoitoainetta ei käytetä sen lättänöittävän efektin vuoksi. Talvinäyttelyissä joutuu joskus arpomaan onko parempi, että turkki on hieman jämäkämpi ja sähköisempi ilman hoitsikkaa vai aavistuksen pehmeämpi mutta ei niin lentäväinen pienen hoitoainemäärän jälkeen. Vaikeita päätöksiä, mitä tehdään suihkussa edellisenä iltana. Joskus osuus oikeaan, useimmiten ei.
Suurta shampookeskustelua ei tarvitsisi käydä itsensä kanssa pesun yhteydessä, jos turkin kunnostamiseen saisi käyttää erilaisia tököttejä, kuten hiuslakkaa, kehän laidalla. Ne ovat kuitenkin Suomessa kiellettyjä. Joissakin maissa niiden käyttö on sallittu. Kaikki eivät aina Suomeen tullessaan muista, että täällä pitäisi pelata Kennelliiton sääntöjen mukaan. Kuluneena kesänä olin eräässä ulkonäyttelyssä, missä oli aivan järkyttävä tuuli. Kaikkien puudeleitten turkki hulmusi tuulessa paitsi yhden lähialueelta tulleen. Yksikään karva ei liikahtanut sen kehässä ollessa. Tuuli oli oikeasti niin kova, että kehäsihteeri kaatui sen voimasta. Oli aivan absurdia katsoa, kun kehäsihteeri istuu maassa pyllyllään ja yksi puudeleista seisoo paikallaan kuin kauniissa kesäillassa karvankaan hievahtamatta.
Näyttelypesun jälkeen turkkia tulee varjella kaikelta mahdolliselta, mikä voisi sen kostuttaa ja näin ollen kiharruttaa: vedeltä ja lumelta. Koiran ulkoiluttaminen näyttelyaamuina onkin oma taiteenlajinsa, etenkin jos se suostuu tekemään tarpeensa vain pusikkoon tai ainakin mahdollisimman korkeaan ruohoon. Ulkomailla, ei Suomessa tietenkään, koirat käyvätkin kissan wc:ssä tai vastaavassa näyttelyaamuina.
Välipesut
Muut kuin näyttelypesut ovat sitten välipesuja. Itse olen pessyt Koksin turkin kerran viikossa tähän kesään asti. Nyt se alkaa olla hieman vähemmän pumpulimainen, ja olen saanut venytettyä pesuvälin kahteen viikkoon. Välipesuihin kelpaa halvempi shampoo.
Ennen ja jälkeen pesun
Pesun jälkeen käytettäviä aineita on itselläni vain kaksi: silkkitipat ja Isle of Dogsin (tuttujen kesken IOD) Vanity Seriesin Repair-geeli. Ennen pesua turkkiin on hyvä suihkuttaa minkkiöljyä, jotta karva ei näyttäisi kuivalta ja kärsineeltä. Tässä ennakointi on plussaa, sillä minkkiöljyn pitää muhia turkissa vuorokauden verran. Sitä on turha pesupäivänä käyttää. On olemassa myös takkutaisteluaineita eli suihkeita, mitkä auttavat selvittämään isoja takkuja, jos sellaisia on päässyt muodostumaan. Niitä käytetään siis ennen pesua tapahtuvan turkin selvittelyn yhteydessä. Niitä voi suositella myös tanssiravintoloitsijoille: suihkaus sitä lattialle, niin johan luistaa. Tanssi nimittäin. Käytettyäni sitä ensimmäistä kertaa olin vetää turvalleni kulkiessani sohvan ohitse, missä olin huolettomasti suihkautellut Techni Mat Professionnel –takunselvittäjää. Oli nimittäin lattia aavistuksen liukkaan oloinen siitä kohtaa.
Silkkitippoja käytetään yleensä viimeistelytuotteena antamaan kiiltoa. Niitä voi käyttää myös kuminauhojen alla. Itse käytän siihen tarkoitukseen Repair-geeliä. Se myös tukevoittaa karvaa hieman, jolloin otsatukka pysyy siistimmän näköisenä aavistuksen verran kauemmin.
Kuten arvata saattaa, eivät nämä aineet ole ihan ilmaisia. Rehellisyyden nimissä on asiaan vihkiytymättömille kerrottava, että kaikkia shampoita laimennetaan, useita suhteessa 1:10 ja joitakin, kuten gallonoittain (gallona on 3,8 litraa) myytävää Groomer’s Edgen shampoota, jopa suhteessa 1:32.  Gallonan pullot maksavat reilun 60 euroa. Normipesuun itse shampoota menee noin puoli desilitraa, joten suuresta pullosta riittää todella pitkäksi aikaa.
Näyttelypesuun tarkoitetut shampoot maksavatkin sitten jo enemmän. Esimerkiksi  noin 400 ml:n pullo IOD:n Deep Cleaning Shampoota maksaa noin 30 euroa. Mutta hei, siinä onkin punaisia marjoja ja shampanjaa. Saman sarjan pikkupullollinen (250 ml) Gloss Shampoota maksaa samoin 30 euroa ja kerta-annos mätsäävää naamiota (Nutrient Masque) 4 euroa. Hibiskusta ja helokkiöljyä, jo vain passaa.
Tämänpäiväinen pesu
Koska edellisestä pesusta oli kulunut 2 viikkoa ja koira oli todella likaisen oloinen, puudeliksi siis, pesin sen kahteen kertaan: ensin IOD:N syväpuhdistavalla shampoolla ja sitten yllä mainitulla Gloss Shampoolla. Loppusilauksen antoi sama naamio. Turkista tuli todella puhtaan oloinen ja kiiltävä. Katsotaan mitä trimmaaja kohta tuumaa.
Turkinhoitoon meni tänään ilman trimmausta lähes neljä tuntia: vartti naaman ja hännäntyven konetukseen, puolitoista tuntia karstaukseen, puoli tuntia pesuun ja kolme varttia kuivaukseen. Trimmiin menee vielä tunti. Siihen matkat päälle, niin päästäänkin kuuteen tuntiin. Voisi sitä päivänsä huonomminkin viettää. Kai. 



Shampoot ja hoitsikat.
 
Vas. minkkiöljy, IOD:n Repair, silkkitipat ja
takunselvityssuihke. 


10.10.2013

Koiravapaa ilta


Tänään olin päättänyt viettää koiravapaan illan ja rentoutua telkkarin edessä boksittamiani ohjelmia katsoen. Kympiltä tajusin, että olin käynyt koiran kanssa lenkillä, leikannut sen kynnet, nyppinyt sen korvakarvat, treenannut merkkiä kahdesti, doboillut, hieronut ja venytellyt sen takareisiä ja pilkkonut kurkkutorviköntsän pieniksi palasiksi. Televiissiota olin katsonut vajaat puoli tuntia minkä Neljän tähden illallinen kestää. Mitähän kaikkea olisin ehtinytkään tehdä, jos olisin päättänyt panostaa koiraan?
Dobossa olen ottanut uutena liikkeenä sellaisen, missä koira seisoo pallon päällä takatassuillaan ja nousee seisomaan minua vasten. Pidän palloa paikoillaan jalkojeni avulla. Vanhoissa tempuissa koira alkaa olla aika haka: kääntymisessä tarvitsee enää antaa käsky ”Käänny” ja näyttää vähän alkua kädellä, samoin pallon pyörittäminen eteenpäin sujuu hyvin.
Olen hieronut ja venytellyt Koksin jalkoja joka päivä, mutta toistaiseksi se ei ole venytellyt takapäätään uudestaan.
Merkkiä ja luoksetuloa on keskiviikon jälkeen treenattu useamman kerran päivässä. Merkin taakse vien sen namin avulla. Käsimerkkiä alan pikkuhiljaa häivyttää.

9.10.2013

Merkki!


Keskiviikkona oltiin ohjatuissa tokotreeneissä kahden viikon tauon jälkeen.  Halliin mentäessä Koksi suunnisti ensimmäisenä irvistelemään uudelle koiralle, Luna-bortsulle käyden ihan ihme kierroksilla. Haukkua räkytti aivan holtittomasti. Korvat olivat täysin koristeina. Sain sen rauhoittumaan hetkeksi, ja sitten halliin tuli toinen uusi koirakko, Muru-bulla emäntineen. Sitä Koksi ei onneksi huomioinut.
Kehääntulotarkastuksen jälkeen otettiin normikuviot eli luoksepäästävyys (ei huomautettavaa) ja paikkamakuu. Koksi oli kahden uuden koiran välissä. Siihen nähden se käyttäytyi mallikkaasti, ainoastaan ennakoi sivullenousussa, kun palasin sen viereen. Käskytin sen uudestaan maihin ja otin pari askelta taaksepäin ja menin uudestaan sivulle. Toisella kerralla onnistui.
Seuraamista otettiin taas ympyrän muodossa, missä sisäpiiri kulki vastapäivään ja ulkokehällä olevat myötäpäivään. Pidin Koksin kytkettynä lähinnä uusien koirien takia, koska en halunnut, että se menee moikkaamaan niitä. Seuraamisessa oli ihan hyviä pätkiä, mutta kokonaisuutena aika surkea suoritus teknisesti, vaikka kontakti ja vire olivatkin hyviä.
Tänään otettiin uutena juttuna merkki. Koutsi opetti kaksi vaihtoehtoista tapaa opettaa se: joko viemällä nami tai lelu merkin taakse ja lähettämällä koira merkille, jolloin tässä vaiheessa ei haittaa, vaikka koira ei jäisikään seisomaan merkin taakse kohtisuoraan ohjaajaa vasten tai sitten namittamalla vienti merkin taakse ja koiran pyöräytys oikeaan asentoon. Itse kokeilin molempia tapoja. Olin ottanut nameiksi prinssinakkipaloja. Ne ovat Koksin mielestä niin vastustamattomia, että tuskin ehdin asettaa sellaisen merkin taakse, kun tyyppi oli jo hotaissut sen kitaansa. Ihan hyvin koira lähti merkille noin puolentoista metrin päästä. Jossakin vaiheessa koutsi tuli avustamaan, jotta pääsimme hieman edemmäs merkistä. Päätin yrittää myös koiran viemistä merkille namittamalla. Ainakin alussa tulen varmaan käyttämään jälkimmäistä metodia, jotta saan koiran kääntymään minua kohti ja seisomaan paikallaan. Naksun otan tässä käyttöön.
Oli kiva seurata miten kaikki koirat keskittyivät hienosti tekemiseen ohjaajan kanssa, vaikka ne olivat kaikki melko lähellä toisiaan.
Kontaktiharjoitus oli yksilöharjoitteena. Jokainen otti vuorollaan koiransa perusasentoon nami vasemmassa kädessä. Käsi oli määrä nostaa hieman ylemmäs koiran yläpuolelle tavoitteena se, että koira katsoo tai edes vilkaisee ohjaajaa silmiin ja näin tehdessään luopuu kädessä olevasta namista. Tämä oli meille onnistunut juttu, koska olemme tehneet sitä aika paljon kotona peilin ääressä. En ole muistanut tehdä vastaavaa harjoitusta eli namien pyörittelyä koiran poskien kohdalla koiran ollessa kontaktissa. Aika monet olivat treenanneet tätä kotona. Voisikin lisätä kotiharjoitteisiin ainakin silloin tällöin.
Luoksetulossa koira jäi hyvin paikoilleen odottamaan, tuli juosten luokse, mutta ei yllätyksekseni tullutkaan perusasentoon, vaan jäi seisomaan taakseni parinkymmenen sentin päähän. Käskytin sen sivulle pari kolme kertaa, ja koira oli sitä mieltä, että se on aivan oikeassa asennossa siinä missä se on. Kummallista. Kotona tässä ei ole mitään ongelmaa. Kyllä se kotona osaa, niinhän sitä sanotaan.
Kokonaisuudessaan oli oikein kiva puolitoistatuntinen. Treenien aikana oli alkanut sataa vettä. Hallin parkkis oli aivan tuhannen pimeä, samoin kuin vitostie kotiin. Märkä asfaltti imi kaiken valon.