Remmirähjäryhmä ja superhyvät aksatreenit

Aina välillä tekee hyvää muistaa, kuinka mukavaa harrastaminen koiran kanssa voikaan olla. Tänään oli sellainen aamupäivä.

MAH:in epävirallinen remmirähjäryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa paikallisen marketin pihalla. Tarkoitus oli kytkeä koirista epätoivottava remmirähinä tai, kuten meidän tapauksessa, liiallinen hinkuminen hihnassa koirien tai ihmisten luo. Tänään paikalla oli kuusi koirakkoa. Aluksi ohiteltiin koiria pienen matkan päästä. Sen jälkeen siirryttiin viereiselle jalkakäytävälle ja ohitukset tapahtuivat kuten normitilanteessa lenkillä. Tämän jälkeen siirryttiin tilanteeseen, missä on joko koiran mielestä oudon näköisiä tai erikoisesti liikkuvia ihmisiä. Tässä kurmuutuksen kohteena oli aina yksi koira kerrallaan muiden odottaessa autossa. Koirat saivat tutustua mm. lakanaan kääriytyneeseen kodittomaan, pizzalaatikoita heiluttelevaan ihmiseen, pahvilaatikkoa autoharjalla paukuttavaan naiseen, tölkinpalauttajaan ja voi miten ihana koira -ihmiseen. Koksista lakanaihminen oli pelottava, ja se sai koiran tanssimaan takajaloillaan ja rähisemään moiselle kummajaiselle. Myös pullonpalauttaja oli epäilyttävä. Muuten ohitukset menivät melko hyvin, ja sain pidettyä koiran huomion itsessäni yllättävänkin hyvin.

Lopuksi otettiin vielä ihmisten ja koirien ohituksia kävelytiellä. Sattui vielä sikäli hyvä tuuri, että ko. tiellä oli kävelyllä vanhahko mies, joka kulki kävelykepin kanssa. Hänen ohittamisensa sujui kaikilta ymmärtääkseni hyvin.

Meillä oli ihan mahdottoman hauskaa. Vaikeinta oli pokan pitäminen ohitustilanteissa.

Reilun tunnin treenin jälkeen ajoin hallille, missä meillä oli treffit Tuijan ja Topin kanssa. Emme ole käyneet treenamassa tokoa tai agia todella pitkään aikaan. Viimeiset agitreenit on näköjään olleet 24.11. Päätin kokeilla josko nyt pystyisimme treenaamaan siten, että Koksilla ei roiku hihna pannasta. Tähän saakka tämä on ollut pakollista, jotta saan sen kiinni lällättelyvaiheen alkaessa. Nyt laskin koiran irti, ja se ampaisi hallin toiseen nurkkaan. Kutsuessani se tuli kuitenkin heti luokseni. Wow. Olin vaikuttunut. Tuija oli tehnyt radanpätkän, joka koostui kahdesta hypystä ja kahdesta putkesta. Otimme lentävän lähdön, ja koira toimi kuin ihmisen mieli. Se keskittyi hommaan sata lasissa, ja meni juuri niin kuin ohjasin. Valssit ja takaakierrotkin onnistuivat. Teimme kolme tai neljä pätkää. Kertasimme myös rengasta siten, että Tuija piti Koksista kiinni ja minä olin toisella puolella ottamassa vastaan. 4 onnistunutta suoritusta ja yksi epäonninen (meni kehikon puolelta). Näitä lisää.

Lähdötkin onnistuivat hyvin, ja koira kesti hienosti paikallaan ekan esteen takana. Jesh.

Ensimmäistä kertaa koira ei edes yrittänyt lällätellä ja se meni putkeenkin kuin vettä vaan. Tähän asti se on aika usein putkissa tehnyt sitä, että se on juossut putken puoliväliin ja jäänyt jäkittämään sinne. Nyt ei mitään tällaista ongelmaa. Mehän päästään ehkä ihan oikeasti kisaamaan joskus!