Aloitin jääkauden torstaina 29.1.2014 palattuani kotiin töistä iltapäivällä. Avasin Koksin huoneen oven sanomatta sanaakaan ja ohjasin sen pihalle hiljaisuuden vallitessa. Koira näytti hämmästyvän sitä, että en puhu sille mitään enkä rapsuttele sitä. Kotiintulonihan on aina ollut melkoinen kaaos, missä koira hyppii yläpystyä ja huutaa mennessään. Kieltämisellä ei ole mitään vaikutusta. Raivaan tieni jotenkuten takaovelle, mistä koira singahtaa tekemään pari kunniakierrosta pihalla, minkä jälkeen se juoksee sisälle hyppimään vähän lisää. Tähän on nyt saatava joku tolkku.
Riekkuminen alkaa nyt vihdoin käydä niin kovasti mun hermoon, että vihdoin olen herännyt tekemään asialle jotakin. Riehuminen saa aikalailla karmeat mittasuhteet silloin, kun haen koiran hoidosta. Sitä haukkumisen ja hyppimisen määrää ei voi sanoin kuvailla.
En puhunut Koksille montaa sanaa ekana päivänä. Käytin sen pihalla pari kertaa remmissä ja laskin ulos pari kertaa yksin. Sisälle se tuli molemmilla kerroilla heti kutsuttaessa. Puolisen tuntia karstasin sen turkkia täyden hiljaisuuden vallitessa.
Illalla kokeilin josko parin tunnin huomioimattomuus saisi sen tokoilemaan paremmin, ja sehän itse asiassa teki hyvin töitä. Otin seuraamista, seuraamisesta istumista, perusasennosta maahan menoa ja muuten vain maihin menoa. Hyvin teki.
Doboiltiin myös vähän. Olotila oli sen verran raivoisa, että kaivoin vihdoin esiin viime kesänä hankkimani tasapainotyynyn ja pumppasin sen täyteen ilmaa. Laitoin sen lattialle, näytin tyynyä Koksille ja se hiffasi heti, että sen päälle pitää laittaa etutassut. Namilla ohjasin sitä pyörimään itsensä ympäri. Vastapäivään oli helpompi.
Kyllä on vaikeaa olla huomioimatta koiraa. Koksi yritti saada huomiota tulemalla napittamaan minua silmiin ollessani sohvalla ja tyrkyttämällä lelua. Olin kuin en olisi nähnytkään sitä. Sen hypätessä syliini käskin sen neutraalisti alas avittamalla hieman kädellä.
Treeneihin ei menty, kun kennelyskä jyllää ihan hulluna. Viimeksi ollaan ohjatuissa treeneissä oltu 8.1.
Yöksi annoin sen tulla sänkyyn, mutta en rapsutellut enkä jutellut yhtään.
Keskiyöllä käytin sen kerran pikapissillä remmissä. Neljän maissa se alkoi vinkua uudestaan ulos, mutta en reagoinut mitenkään. Vinkunaa ja haukkumista jatkui ehkä 10 minuuttia. Sen jälkeen se tuli sängyn viereen mesoamaan. En taaskaan sanonut mitään enkä varsinkaan nostanut sitä sänkyyn. Aikansa meuhkasi ja sitten hyppäsi itse punkkaan.
Päivä 2
Aamulla päästin koiran ulos -17 asteen pakkaseen muutamaksi minuutiksi. Kutsuin sitä kerran sisälle, mihin se ei reagoinut heti. Huono juttu.
Aamuvitskut se tuli ottamaan juosten, kun kutsuin sitä. Ennen töihin lähtöä otin sen hammasharjan esiin. Se kuuli, kun harja ja tahna kolahtivat lasia vasten. Koska se inhoaa hammaspyykkiä, ei se tullut keittiöön kutsusta. Virhe. Pesin sen hampaat hiljaisuuden vallitessa sohvalla, mihin se oli linnoittautunut.
Töihin lähtiessäni Koksi oli vakiopaikallaan mun punkassa, mistä se antoi nostaa itsensä syliin normaalia helpommin. Yleensä se heittäytyy täysin veteläksi, mutta nyt se jopa auttoi itse vähän. Taitaa olla hellyydenkipeä.
Kylläpä oli huono koiranomistaja -olo ajaessani töihin. Ikinäkoskaanmilloinkaan en ole ollut huomioimatta koiraa noin pitkää aikaa. Ehkä olisi ollut syytä.
Töistä ja kaupasta tullessani avasin Koksin boksin oven sanomatta taas mitään. Boksilla tarkoitan tässä siis sen huonetta, ei se missään häkissä päiviään vietä. Pari haukahdusta ja koira suuntasi takaovelle. Jestas. Vakiotervehdykseni "No moooi" on saanut sen todella kiihtyneeseen tilaan. Nyt kun olen ollut hiljaa, on se ollut 95 % rauhallisempi. Tätähän olisi ehkä voinut kokeilla jo aikaisemmin.
Laitoin tulet uuniin, Koksille töppöset jalkaan (pakkasta -17) ja lähdettiin 35 minuutin lenkille. Pakko oli saada vähän raitista ilmaa. Raivostuttaa se, että olen päästänyt tilanteen näin pitkälle. Inkin kanssa olin paljon enemmän natsi, mutta toisaalta se ei ollutkaan tuollainen pieni nappisilmä, minkä riekkuminen nyt ei juurikaan häiritse tai ainakaan kaada kumoon.
Tokoiltiin tänäänkin ja jo vain oli kivaa tekemistä. Luoksetulo oikein hyvä, liikkeestä seisominen samoin, liikkeestä maahanmenossa käsiapu, mutta meni, perusasennosta maahan meni kyllä, mutta empien ja hitaasti. Siinäpä ne päivän kontaktit sitten olivatkin.
Että on hankalaa olla hiljaa koko ilta.
Klo 01 koira pyrki taas ulos, ja käytin sen remmissä. Hätähän tuolla oli. Viideltä alkoi sama älämölö kuin eilisaamuna tehostettuna haukkumisella. Mitä lie mörköjä oli näkevinään. Vartin huutamisen jälkeen siirtyi makariin vinkumaan. Jostain syystä ei edes ärsyttänyt, ehkä siksi, että kello oli soimassa 5.20 ja ylösnousun aika oli joka tapauksessa lähellä. Jos show olisi alkanut neljältä, niin olisi varmasti ottanut pannuun enemmän. Sitkeä sissi toi jätkä on, propsit siitä.
Päivä 3
Aamulla pakkasta -19, joten pihakäynnille oli pakko pukea tossut. Yritti hieman vastustella, mutta alistui kohtaloonsa.
Koira on kahden viime päivän aikana syönyt melko huonosti. Eilen ei ollut edes päiväjärsittäväksi jättämäni kanankaulakaan mennyt alas, vaan se söi sen vasta kun tulin kotiin. Toivottavasti ei hurjasti laihdu, kun eka näyttely on parin viikon kuluttua.
Töistä tullessa samat kuviot kuin edellisinä päivinä eli ovi auki ja koira pihalle. Pari kertaa se hypähti minua vasten ja päästi muutaman hillityn haukahduksen, mutta ei mitään hallitsematonta kaaosta.
Viideltä aloiteltiin huoltotoimenpiteet. Leikkasin kynnet, nypin korvakarvat, putsasin korvat ja konetin kuonon, hännäntyven ja tassut. Hipihiljaa. Etutassujen konetus on edelleen rimpuilurämpyilyä, mutta loppuunhan se oli vietävä tälläkin kertaa. Puolitoista tuntia karstasin turkkia takuttomaksi. Karstaus ei ole mitään mielihommiani, jos ei ole Koksinkaan, mutta jo vain oli kiva pidellä sitä sylissä tassukarvojen selvittelyn ajan. Tunti ja kolme varttia meni koko hommaan.
Tokoilu maistui tänäänkin, oikein erityisen hyvin. Vitsi mitä seuraamista, hieno kontakti ja muutenkin asenne kohdallaan! Kaukoissa se yritti taas hiipiä lähelleni, mutta onnistuin saamaan pari hyvää maa-istu-maa -kombinaatiota. Pitkästä aikaa kokeilin myös maasta seisomista, ja kas, sehän meni upeasti.
Pari kiekkaa otettiin vielä tasapainotyynyllä, etutassut tyynyllä ja ympäri takatassujen avulla ja nyt menivät molemmat suunnat paljon paremmin kuin eilen.
Tämän lyhyen, mutta sitä mukavamman yhteisen treenituokion aikana ja jälkeen koira aivan selvästi nauroi. Näyttäisi tuottavan tuloksia tämä jääkausi ja sydämen kovettaminen. Minulle tämä on kaikkea muuta kuin helppoa, mutta tuskin koira tästä rikki menee. Päinvastoin.
Päivä 4
Aamulla aloitin karstaamaan taas klo 7.40, sitten pesu ja kuivaus. Aikaa meni yhteensä 2,5 tuntia.
Kahdeltatoista oli trimmausaika ja sieltä päästiin kotimatkalle klo 13.15.
Hoitotoimenpiteiden aikana olin edelleen mahdollisimman hiljaa ja puhuin vain välttämättömän.
Iltapäivällä laitoin koutsille viestiä, että me jatketaan ryhmässä, jos vaan vielä sekaan mahtuu. Treeneihin ei tosin mennä jos kennelyskäepidemia jatkuu edelleen ja uusia sairastumisia tulee esille.
Päivä 5
Vähän ennen puoltapäivää lähdettiin lenkille. Käveltiin ensin uimarannalle, mistä jään kautta venepoukamaan. Matkaa tuli lähes 6 kilsaa ja aikaa meni reilu tunti. Jäällä oli vajaat 10 cm lunta. Lumi hieman paakkuntui koiran tassuihin, joten välillä pysähdeltiin, kun Koksi halusi järsiä paakkuja pois. Koko lenkillä emme nähneet ensimmäistäkään ihmistä lukuunottamatta naapurin isäntää, joka oli auraamassa etupihaa lähtiessämme.
Iltapäivällä katselin telkkaria ja ekaa kertaa sitten keskiviikon pyysin Koksin syliin. Siihen se tuli super iloisena. Annoin sen olla viitisen minuuttia, minkä jälkeen se alkoi mäiskiä tassulla. Saman tien käskin sen alas, ja se totteli välittömästi. Kutsuin sen hetken kuluttua takaisin, ja sitten malttoi jo maata sylissä rauhallisesti. Siinä se pötkötteli ehkä vartin verran, kunnes poistui omia aikojaan.
Illalla tokoiltiin, tasapainoiltiin ja doboiltiin. Kivaa oli. Ja koira kuulolla!
Päivä 8
Jääkausi on jatkunut, ja koira on mm. pihalta kutsuttaessa tullut salamannopeasti sisälle joka ainoa kerta. Odotukset olivat korkealla, kun matkasimme illalla ohjattuihin treeneihin.
Ennen varsinaista treeniä otin pientä pätkää seuraamista, ja jestas mikä asenne ja kontakti! Aivan upeaa pätkää, hienointa mitä koira on koskaan tehnyt.
Siitä olikin sitten vain yksi tie, ja se oli alaspäin. Kehäänmenotarkastuksessa olisi marssinut määrätietoisesti tuomarin ohi. Luoksepäästävyydessä ei pysynyt perusasennossa, vaan nousi ylös ja lipaisi koutsin kättä. Paikkamakuussa menin vain muutaman metrin päähän. Paikallaan se pysyi, mutta haisteli mattoa koko ajan, mistä kävin kieltämässä kaksi kertaa. Tullessani sen vierelle se nousi ylös.
Tämän jälkeen jokaiselle koiralle oli varattu vartti yksilöjuttuja. Me otettiin hyppyä. Koksi oli aivan holtiton, vähän niin kuin Jorma Eton Suomalainen-runossa:
Koira siis ei hypännyt kun käskin, hyppäsi kun en käskenyt, hyppeli ilman käskyä omia aikojaan esteen yli ja takaisin, lähti haistelemaan omiaan, tuli jos huvitti. Koppasin koiran syliin, vaihdoin pari sanaa koutsin kanssa ja poistuin kotimatkalle.
Koutsi ehdotti, että voitaisiin kokeilla vielä sitä, että otan treeneihin häkin mukaan ja koira saisi odottaa vuoroaan siinä. Jos ei tekeminen maistu oman vuoron tultua, niin koira takaisin häkkiin. Ehkä testataan tämä vielä. Aika epätoivoiselta vain tuntuu. Jos viikon jääkaudesta käteen jäävä saldo on se, että koira tekee upeasti viisi minuuttia ohjatuissa treeneissä, niin aika heikkoa on. Kotonahan siitä on alkanut tulla varsin kiva kaveri, mutta tavoitteellisen treenaamiseen olisin toivonut ehkä noin tuhat kertaa parempaa tulosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti