Aamulla ajoin hallille kokeilemaan miltä aksa maistuisi parin kuukauden tauon jälkeen. No, maistuihan se makealta. Otin Koksin kanssa vain pari pientä pätkää, missä oli hyppyjä, putkia, muuri ja A-este. Jätkässä oli vauhtia ja intoa ja korvat olivat oikeassa asennossa valtaosan aikaa.
Ekan radanpätkän jälkeen palkkasin koiran lelulla, josta otteeni lipesi. Niinhän siinä sitten kävi, että tyyppi ilahtui tästä vallan hurjasti ja lähti juoksentelemaan pitkin hallia. Kutsuin sitä pari kertaa luokseni, ja kun se ei tullut, poistuin hallista, minne jäi kaksi treenikaveria. Kävin hakemassa autosta kaksi samanlaista lelua tarkoituksena heitellä niitä ja näin houkutella koira luokseni. Palatessani halliin oli koira vinkumassa oven takana, mihin se oli kuulemma asemoitunut heti kun oli huomannut poistumiseni. Koksi oli jättänyt lelun kauemmaksi ja kun näki minun palaavan, ryntäsi lelulle ja alkoi saman pelleilyn. Ei muuta kuin meikäläinen ovesta ulos ja uutta yritystä. Sama kuvio: viuviu. Pyysin treenikavereita ottamaan lelun haltuunsa, minkä jälkeen astuin halliin ja mitään sanomatta koppasin koiran kainaloon.
Seuraavalla pätkällä se oli taas hyvin kuulolla. Menimme kepit ohjureilla kaksi kertaa (ei ongelmia!) ja hyppyjä ja putkia. Kylläpä olikin mukavaa! Lajistahan saattaa innostua uudemman kerran.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste agitreenit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste agitreenit. Näytä kaikki tekstit
9.11.2013
Aksaamassa ja lällättelemässä
20.1.2013
Älä lässytä!
Pakkastreenit jatkuivat vanhassa hallissa. Kyllä ensi vuonna passaa, kun treenataan lämpimissä tiloissa.
Treenit veti meille Harri, ja kunnon treenit pitikin. Aluksi mentiin kolmella hypyllä luu-muodostelmaa kuten viime viikollakin (2 hyppyä suoraan, kolmannen edessä valssi, takaisin keskimmäinen hyppy ja viimeinen hyppy takaaleikattiin. Kylläpä olikin hankalaa. Takaaleikkaus on minulle ollut aina jotenkin hankala. Nyt vielä kun on pieni koira, niin tuntuu, että se on tuplahankalaa.
Pienestä koirasta ja sille puhumisesta tuli myös noottia. "Älä lässytä sille vaan puhu ihan reippaasti, niin saat siihen vähän vauhtiakin." Totta turisi. Mikä siinä onkin, että pienen koiran kanssa menee aina ihmeelliseen lässytysmoodiin?
Sitten otettiin hyppyneliöllä välistävetoja. Tässä täytyy pysyä mahdollisimman lähellä esteitä eikä valua neliön keskelle. Huomio myös rintamasuuntaan. Koksia kannattaa tässä innostaa vaikka tule-käskyllä ettei se vaan hyppää vetelästi. Vauhtia tarvitaan aimo annos lisää.
Slalom oli vielä vuorossa kolmella hypyllä. Tarkoitus oli ottaa se putken kautta, mutta jostain syystä Koksi ei tänään suostunut menemään putkeen ollenkaan. Kävi työntämässä siihen päänsä, mutta ei sen enempää. Jestas sentään. Tämä treeniin! Slalom onnistui ihan kohtuullisesti, kunhan sain omat liikkuvat osani eli kädet ja jalat synkroniin. Oikealle tehtäessä lähetä koira hypylle vasemmalla kädellä pitäen oikeaa kättä koukussa sydämen päällä. Koiran hypättyä ekan esteen yli merkkaa toka este sydänkädellä ja sitten lähetä vielä kolmannelle hypylle. Kuulostaa yksinkertaiselta. Yritäpä toteuttaa. Käsi vatkaa ylös alas, rintamasuunta on kohti Honolulua, jalat teputtaa lyhyttä askelta. Tähän kun yhdistetään vielä koira, niin johan on liikkuvia osia.
Lopuksi otettiin vielä keinua. Koira päätti, että este on pelottava. Olipa mieltäylentävää houkutella sitä puolivälistä alas. Tämä oli vasta toinen kerta keinulla, mutta toivon todella, että tästä ei tule kammotusestettä.

6.5.2012
Ritolat Rämälässä
Timppa oli hoitamassa koiria 1.5. – 4.5., kun koirahoitolassa oli kennelyskää reilu 10 päivää sitten. Hyvin oli mennyt, vaikka Timon mielestä Koksi ei ollut syönyt mitään. Oli sille painoa ainakin tullut viikossa 100 g (nyt 2,7 kg), joten ei se itseään nälkään tapa ruokakupin vieressä.
Käytiin Rämälässä aamulla. Inkillä puomia, kun se on alkanut arkomaan sitä. Nyt meni jo paremmin, kun otettiin rauhallisia toistoja. Lisäsin putken alastulolle eli vähän myös erottelua.
Koksin ekat agitreenit: ensin opetin sille, että pienessä purkissa (target) on nameja. Sitten 2 siivekettä ja namipurkki 30 cm päähän siivekkeistä. Kaulapannasta pitäen laitoin Koksin nenän menosuuntaan ja voilà – suoraan purkille J Näitä ehkä 15.
Otettiin myös luoksetuloa tule-käskyllä + namilla.
Uusi apinalelu ei kiinnostanut yhtään. Hallin toisella puolella rymisteltiin jollain ihme koneella, joten luulen, että melu häiritsi koiraa, vapisi nimittäin vähän takajaloista. Keskittyi kuitenkin ihmeen hyvin. Nuuskuttelee hallissa vähän liikaa mun makuun.
Treenien jälkeen päästin koirat pellolla vapaaksi. Ehkä parikymmentä minuuttia heittelin Inkille nahkapatukkaa. Sitten Koksi vissiin väsyi ja otti vaan ritolat. Yritin kutsua sitä, mutta korvat hävisi kokonaan. Otin sen spurtilla kiinni, kun kerran vähän hiljensi vauhtia. Onneksi sain kiinni. Tässä hötäkässä hävisi sitten Inkin lempilelu, ruskea nahkapatukka. Etsin sitä pariinkin otteeseen, mutta ei löytynyt.
Kotimatkalla haettiin täydennystä Rahulan Rehusta. P oli siellä ja vein Koksin hänelle näytille, kun viimeksi mätsärissä tutustuminen jäi niin lyhyeksi. Sanoi, että ei hänen mielestään haittaa, vaikka saattaa nyt näyttää vähän liian neliömäiseltä. Nykyinen karvakin saattaa olla syynä siihen, että selkä näyttää liian lyhyeltä. Sanoi K:n osaavan leikata sen oikein. Purenta oli myös oikea. Kehui luonnetta. Rusetti oli kaupassa myös, ja sehän kävi Koksin päälle kuin yleinen syyttäjä! Se on pari viikkoa Koksia vanhempi toy. Pieni ja tosi sievä tirppana.
Yritin ostaa Rahulan Rehusta kevyttä jälkiliinaa tai vastaavaa luoksetulojen harjoittelua varten, mutta ei oikein ollut sopivaa. P sanoikin, että näiden luoksetuloon ei voi luottaa niin kuin paimenten. Huomasin.
Tunnisteet:
agitreenit,
hyppy,
karkaaminen,
luoksetulo,
namipurkki,
target
Tilaa:
Kommentit (Atom)