Vuosi sitten tein yhden ainokaisen uudenvuodenlupauksen, sen, että harjaan Koksin hampaat päivittäin. Lupaus piti kesään saakka, jolloin alkoi suksi lipsua. Tällä hetkellä hampaat harjataan useamman kerran viikossa, mutta ei päivittäin. Pitääkin uusia tämä lupaus, sillä Koksi on kova pusuttelemaan ja tuoksahtava hengitys ei ole mukava juttu.
Vuosi alkoi kurjasti Inkin poismenolla kuukausi jouluaatosta. Jos tästä pitää väkisin jotain positiivista etsiä, niin Koksi reipastui todella paljon, kun Inki ei ole enää ollut laittamassa sitä ruotuun. Ikinä koskaan milloinkaan en olisi uskonut, että Inki ei tule toimeen toisen koiran kanssa. Olin naivisti kuvitellut, että se ottaa Koksin pennukseen ja ne elävät symbioosissa onnellisina elämänsä loppuun asti. Toisin kävi. Tämä on merkittävä syy siihen, miksi mietin todella tarkkaan ennen kuin otan toisen koiran. Vaikka Koksikin rakastaa kaikkia koiria, niin on hyvin mahdollista, että sekin kehittäisi jonkinlaisen lievää vakavamman antipatian perheen toista koiraa kohtaan. Mistä näistä tietää, elikoista.
Vuoteen mahtui monta eläinlääkärikäyntiä. Maalis-toukokuussa koira oksenteli runsaasti ja toukokuussa sillä oli lievä kennelyskä. Kesästä tähän päivään saakka on mennyt paremmin.
Fysioterapeutti Hannele Kerkelällä käytiin kaksi kertaa, koska huolestuin siitä, että Koksi ei venyttele takaosaansa. Ohjeeksi saatiin venyttely- ja jumppaohjeita, mitä noudatin useita kuukausia ilman sen kummempia tuloksia. Kaksi kertaa Koksi on takaosaansa venyttänyt käyntien jälkeen, mutta en ole enää kolmatta kertaa Jyväskylään ajanut, kun vastaanottoajat ovat minulle todella hankalat. Kolme kertaa olemme käyneet koirahieroja Krista Korppisella, viimeksi joulukuussa, jolloin Krista sanoi koiran olevan hyvässä kunnossa eikä jumeja löytynyt mistään. Jatkamme käyntejä Kristalla heti tammikuussa.
Huhtikuussa käytiin terveystarkissa Lahdessa ns. Pärnäsen korjaamolla. Sieltä olikin kotiintuomisina hyviä uutisia: terveet silmät, polvet nollaa, kyynärät 0/0, lonkat B/B. Kuvautin epävirallisesti myös selän ja olkanivelet eikä niissä ollut huomauttamista.
Syömisen kanssa taisteltiin kevääseen saakka, jolloin jätin kuivamuonan kokonaan pois. Nyt Koksi saa nappuloita ainoastaan nameina silloin kun itse syön herkkuja sohvalla. Koksi tulee vaatimaan oman osansa, jolloin haen sille kourallisen nappuloita ja syötän ne sille yksitellen siten, että Koksin etutassut ovat sohvalla. Tämä on ainoa hetki milloin se kuolaa.
Koira syö nyt pääosin sian kurkkutorvea ja muita lihoja. Maksaa ja mahaa se syö satunnaisesti, mutta ei koskaan peräkkäisinä päivinä. Mene ja tiedä miksi, ei vain syö. Lohi on yök. Tonnikala uppoaa joskus. Kasvismössöjä se ei ole koskaan suostunut syömään. Raaoista kasviksista sen herkkua on paprika. Porkkana menee joinakin päivinä. Hedelmistä se syö joskus pienen palan banaania. Lisäksi annan päivittäin monivitamiinitabletin ja öljyjä. Sen paino on vakiintunut 5,2 kiloon, mikä ei ole hääppöisesti, mutta kun ei ruoka tartu, niin se ei vaan tartu. Paino saattaa nousta 5,5 kiloon, mutta ei se niin korkealla yleensä kauaa kestä. En jaksa enää stressata koiran syömisestä. Ihmeellisintä on se, että hoidossa se syö aina paljon enemmän kuin kotona.
Koiranäyttelyissä käytiin 6 kertaa, joista tuloksena oli himoitsemani 2 sertiä. Tässä saavutimme tavoitteemme. Sertit tulivat perättäisistä näyttelyistä elokuussa; eka Joensuussa ja toka Kouvolassa. Aiemmin kesällä saimme kolme varasertiä. Voiko olla harmittavampaa tulosta kuin VASERT? Ei voi.
Nyt vain odotellaan tammikuisia kaksivuotissynttäreitä, jotta voidaan lähteä metsästämään valioitumissertiä. Kotkan kv-näyttelystä saatiin muuten myös varacacib. Olen ymmärtänyt, että se vahvistetaan automaattisesti cacibiksi meidän tapauksessamme (cacibin saanut koira oli vahvistettu kansainvälinen muotovalio), mutta taidan kuitenkin tehdä anomuksen, ettei homma jää roikkumaan.
Agilitya harrastettiin sekä ryhmässä että omatoimisesti. Merkittävää edistymistä ei tapahtunut eikä koira ole lajiin syttynyt. Koksi saavutti kisaiän heinäkuussa, mutta koska kontaktit, kepit ja keinu eivät olleet kunnossa, en halunnut lähteä kisaamaan keskeneräisellä koiralla. Nyt on motivaatiokin niin lopussa, että agiambitiot on nyt unohdettu täysin.
Tokon treenaamista ollaan jatkettu läpi koko vuoden. Paljon vaatii vielä töitä kokeisiin meno, mutta tavoitteena olisi lähteä ainakin möllitokoihin vuonna 2014, kenties jopa virallisiin kokeisiin.
Muita harrastuksia ovat olleet doboilu ja sulan maan aikoihin juoksu. Kärsin valitettavasti valkovarpaisuudesta tai Raynaud'in oireyhtymästä, mikä rajoittaa juoksemista todella tehokkaasti. Jo +5 asteen lämmössä alkavat päkiät kipeytyä ja mennä tunnottomiksi, mistä vaiva siirtyy ensin pikkuvarpaaseen ja siitä muihin varpaisiin. Lopulta kävely ei tahdo onnistua enää lainkaan. Inha vaiva, mihin ei ole muuta apua kuin riittävän lämpimät jalkineet. Back on Trackin sukat olen todennut loistaviksi myös.
Harrastuksiin voinee lukea myös turkin kunnostuksen. Aikaa se vie useita tunteja viikossa.
En halua asettaa varsinaisia tavoitteita ensi vuodelle, mutta takaraivossa takoo tokouran edistäminen jonkinlaisissa kokeissa. Ja tietenkin se viimeinen serti näyttelyistä. Katsotaan miten käy.
 |
| Viimeisiä hetkiä Inkin kanssa 24.1.2013. |
 |
| Uudella treenikentällä Raviksella. Kuva: Eeva Pitkänen. |
 |
| Helsingin näyttelyssä 12.5.2013. Kuva: Katja Oinonen. |
 |
| Takuttava asennepanta. |
 |
| Jouluaattona 2013. |
 |
| Eka SERT Joensuussa 9.8.2013. |
