Onneksi olen opettanut kiitos-käskyllä irrotuksen. Pennulla oli aamulla joku metallipala suussa, mitä se ei antanut kaivaa pois. Otin namin käteen ja sanoin pari kertaa kiitos. Sitten yllättäen se nappasi namin mun kädestä, ja minä torumaan, että ei sitä nyt noin saa ottaa, kun et olet aarrettakaan luovuttanut. Silloin Koksi vaan nyökkäsi lattiaa kohti, ja siellähän se 4 cm pitkä ja ½ cm leveä metallipätkä oli. Mikä lie entisten asukkaiden jättämä juttu taas. Että mua sieppaa. Joka päivä se löytää tuolta pihalta jotain mutusteltavaa.
Kahden kääpiövillakoiran, Koksin ja Oliverin, elämää kentillä, kehissä ja kotona
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti