Oliver tuli taloon

Viikko sitten tein päätöksen siitä, että alan kartoittaa villakoirapentueita ja mahdollisesti uutta kotia etsiviä noin vuosikkaita villakoiria. Tähtäimessä oli lähinnä toyuros, mutta kääpiökin kävisi.

Niinhän siinä sitten kävi, että Jyväskylän näyttelyssä minulle tarjottiin kahta toypentua ja yhtä 2-vuotiasta urosta, Oliveria. Oliver on kennelnimeltään Sarahill Divining Rod ja se on syntynyt 22.10.2011. Lauantaina se siis täytti 2 vuotta ja 4 kk.

Kävin hakemassa Oliverin koeajoon joiksikin viikoiksi lauantaina. Se on kasvanut isohkossa laumassa eikä sen kanssa ole oikein ehditty touhuta. Piia, Oliverin omistaja, kertoi, että se on hyvin paimenkoiramainen luonteeltaan: miellyttämishaluinen ja työintoinen. Helppo ja kiltti koira, mutta ei kuitenkaan mikään lapanen.

Ensimmäinen ilta meni siinä, että Koksi haastoi Oliveria leikkiin ihan koko ajan, nuuhkutteli sitä ja teki kaikkensa, että toinen olisi kiinnostunut. Oliver oli kärsivän näköinen ja yritti väistellä, pari kertaa näytti jo purukalustoakin ja murisi vaimeasti.

Oliverille ei oikein osaa mitään. Yksi erinomainen pointti on se, että se osaa olla rentona karstauksen ja muiden turkin hoitotoimenpiteiden ajan. Aloitin oppimaan oppimisen naksuttelun avulla heti lauantaina. Kahteen eri otteeseen naksuteltiin, mutta vielä ei lamppu syttynyt Oliverin päässä. Se ei siis vielä hiffannut mikä yhteys on naksahduksen ja sitä seuraavan namin välillä, mutta en usko että tämän ymmärtämiseen menee kauaa.

Piia oli kertonut, että sillä on tapana hyppiä pöydälle. Siitä huolimatta olin yllättynyt löydettyäni sen ruokapöydältä lauantai-iltana. Nopeasti se sieltä alas tuli alas-käskyn saatuaan.

Merkkailu oli myös puhetta. Kuinka ollakaan, Oliver merkkasi metallisen lattialla olevan säilytysastian heti saavuttuaan. Pääsin onneksi kieltämään heti napauttamalla sitä varovasti ja hellästi kylkeen. Koksin nähtyä merkkaamisen nosti sekin kinttua puista pianotuolia vasten. Tästäkin tuli palautetta. Ekaksi yöksi puin Oliverille vaipan, mutta sen jälkeen ei ylimääräisiä pissailuja sisälle ole tullut ollenkaan.

Oliver on ollut aivan hurjan onnellinen saamastaan huomiosta. Se on ollut paljon sylissäni.

Se on viettänyt yönsä häkissä turhan aktiivisuutensa vuoksi. Otin sen tietenkin sänkyyn nukkumaan heti alusta asti. Ekana yönä se hypähteli sängystä lattialle ja takaisin useita kertoja, mutta uskon sen johtuneen siitä, että se ei ollut vielä kotiutunut. Toisen päivän iltana pojat temusivat sängyssä keskenään ja nukkkuivat sulassa sovussa. Välillä molemmat nukkuivat myös lattialla.

Ekan kerran pojat leikkivät keskenään sunnuntai-iltana tunnettuaan toisensa 24 tuntia. Ei paha!

Ekojen päivien saldona ovat puolen tunnin yhteislenkki (Oliver ei vetänyt mahdottomasti, mutta pitää siihen puuttua silti) aivan jäisellä Soikkalantiellä, peruskäskyjen opettelu (pois pöydästä, ulos, sisälle, sohvalle, odota), naaman ja hännäntyven konetus (jestas miten helppoa Koksiin verrattuna, ei mennyt kuin 10 minuuttia) ja toisiimme tutustuminen.

Oliverin ruoka-annos on kooltaan 170 g päivässä. Tähän asti se on syönyt kerran päivässä klo 20 ja 22 välillä, mutta Piia sanoi, että sille saattaisi sopiakin paremmin ruokailu aamun illoin. Näin olen tehnyt. Se syö ihan käsittämättömän hyvin. Toivottavasti Koksi ottaisi oppia. Koksi oli ilmeisesti niin väsynyt lauantain näyttelyreissusta ja uudesta kaverista, että se ei syönyt sunnuntaina kuin vähän juustoa, mitä annoin palkkana.

Oliverin henki haiskataa hieman, vaikka senkin hampaita pestään, ei päivittäin mutta useamman kerran viikossa. Otan sille ohjelmaan päivittäisen hammaspesun kuten Koksillekin. Lisäksi annan Plaque off -jauhetta. Pitää myös hankkia luita.

Maanantaiaamuna jätin Koksin omaan huoneeseensa ja Oliverin kodinhoitohuoneeseen, minne laitoin sinne ekstrahyvin pehmustetun häkin ja siankorvan, jäniksenkorvan ja pari lelua.

Kotiin palattuani se otti minut hyvin neutraalisti vastaan. Mitään tuhoja se ei ollut tehnyt. Eipä ko. huoneessa varsinaisesti mitään tuhottavaa ollutkaan.

Tästä tämä lähtee.