Inki

Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksinolo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksinolo. Näytä kaikki tekstit

18.4.2012

Maahanmenotreenejä

Kotiin palatessa oli jo vähän hätääntyneemmän kuuloista itkua pieneltä kuin eilen. En suuremmin huomioinut, vähän rapsutin ja kannoin ulos.
Illalla 2 x konetyötreeni. Pyristeli jo enemmän. Surruuteltiin ja syötiin kinkkua koneen päältä. Kerran tai kaksi sain ajettua naamasta.
Istu x 10. Maahan jalan ali x 20. Yritin maahanmenoa ilman omaa jalkaa pelkällä käskyllä, mutta ei vielä hiffannut.
Alas- ja kiitos- käskyt toimivat hyvin. Kiitos-käskyyn on liittänyt hyvin vahvasti namipalkan. Jää hyvin ihmeissään vaatimaan palkkaa katseella, jos ei sitä heti saa.
Räntäsadetta ja kylmä tuuli, niin ei tehty kuin takapihakäyntejä.

17.4.2012

Koirat yksin kotona

Eka päivä, kun koirat jäävät yksin kotiin. Koksi ei olisi millään jäänyt kodinhoitohuoneeseen; pyrki vain pois. Sylissä ollessa vain yritti ripustautua. Jäi itkemään. On tämä aika kamalaa.
Aamut on aika järkkyjä, kun pissattamiseen menee yli vartti per keikka. Pentu teki tänään heti pissat, mutta kakkojen tekemiseen meni sitten reilusti aikaa. Eka kerralla Inki ei suostunut tekemään mitään. Toisella kierroksella pentu ei tehnyt mitään, mutta Inki pitkin hampain kakki ja sitten pissikin. Huoh. Tähänkin meni reilut 10 minsaa.
Aamu jatkui auton ikkunoiden raapimisella, kun en tajunnut laittaa sitä eilen halliin. Pakkasta oli 3 astetta.
Kotona oli hiljaista, kun avasin oven! Koksi alkoi ääntelehtiä, kun kuulin, että juttelin Inkille. En huomioinut Koksia 10 minuuttiin oikeastaan mitenkään. Annoin sille vähän ruokaa, laitoin sen takaisin khh ja lähdin Inkin kanssa kevään ekalle juoksulenkille. Oli ihana juosta pitkästä aikaa! Vähän tuuli vain, ja se kävi korviin.
Silppusin illalla kinkkua ja aloitettiin konetyötreeni. Laitoin koneen käyntiin, kävin istumaan lattialle (työhuoneessa ei ole lämmöt päällä, joten en ottanut trimmipöydällä näitä harjoituksia) ja laitoin trimmauskoneen käyntiin.  Ensin vähän pakoili sitä, mutta laitoin sitten koneen päälle kinkkupaloja, mitkä Koksi söi. Sama metodi siis kuin pölynimurin kanssa. Edettiin pikkuhiljaa. Yritin välillä trimmailla. Lopulta antoi jo muutaman kerran ajaa naamaansa! Kaula tuottaa ongelmia. Tähän meni puolisen tuntia + terän putsausaika.
Otettiin vielä myöhemmin maahanmenoa. Itse istumassa khh:ssa, koukistin vähän jalkaa, koira ryömii ali ja kun on makaavassa asennossa, naksu + palkka. Näitä pari-kolmekymmentä toistoa. Ei meinannut jalka pysyä itsellä ylhäällä sen vertaa juoksulenkin takia! Näitä pitää jatkaa huomenna.
Otettava treeniin myös kylkiasento, jotta saan harjaus- ja kuivaussessiot kivemmiksi.

4.4.2012

Synttäreitä ja maakuntamatkailua

Inki täyttää tänään 5 vuotta! Synttärikakun virkaa toimitti tänäkin vuonna maksalaatikko.
Annoin tänäänkin 1/3 mitallisen Pect Balansia Koksille. Toivottavasti maha nyt rauhoittuu. Aamulla annoin vähän Acanaa, puuroa ja nokareen naudanjauhelihaa.
Ruuan jälkeen harjoiteltiin ekaa kertaa hampaiden harjausta. Laitoin ensin vähän tahnaa sormeen ja sillä kosketteli hampaita. Sitten tahnaa harjaan ja ei kun harjaamaan. Onnistui yllättävän hyvin. Eka sessio ei kauaa kestänyt, mutta ei tarvitsekaan. Leikkiä päälle!
Iltapäivällä murskasin puolikkaan Canikur-tabletin, sillä vatsa on edelleen löysällä. Iltapäivällä teki jo tiukempaa tavaraa.
Aamupäivällä lähdettiin maakuntareisulle koko konkkaronkka. Työpaikalla oli ihastunutta porukkaa ympärillä. Pidin aluksi pentua sylissä, jolloin se ujosteli ja vähän vapisi. Heti kun laskin sen vapaaksi, se tormistautui. Sylissä ollessa se varmaan ajattelee, että tilanteessa täytyy olla jotain hämärää. Maahan päästyään se pääsikin vauhtiin ja nappasi kolleegalta laskun kädestä ja jatkoi matkaansa iloisesti vihellellen.
Reissusta tullessa se pissi ekaa kertaa kolmella jalalla vasemman takatassun ollessa pari senttiä ilmassa J.
Inki oli ekaa kertaa autohäkissä. Se mahtuu seisomaan siellä, mutta pää jää kyyryyn. Oikein soiva peli muuten, ei rämise eikä kilise. Sinne hyppäsi ilman mitään kevätjuhla-askeleita.
Klo 16 lähdin hakemaan trimmauspöytää postista, mistä jatkoin matkaa kampaajalle. Paluumatkalla kävin vielä hakemassa lihaa koirille, joten kotona olin vasta klo 19.30. Lähtiessä molemmat käyttivät äänijänteitään, mutta palatessa oli taas hiljaista. Pentu oli tehnyt pienet kakat khh:n lattialle.
Ilta meni telkkaria katsoessa, pentu mun vasemmalla puolella sohvalla ja Inki jalkataipeessa. Eilen jo pystyivät olemaan samalla sohvalla näin lähekkäin, muuten Inki kyllä vielä irvistelee.

3.4.2012

Kontaktia ja näyttelypönötystä

Hyvin valvotun yön jälkeen (pentu vikisi kovasti puoli kolmen aikaan) alkoi pissa- ja aamiaisrumba, mihin meni tänäänkin 45 min. Lupaavaa ensi viikkoa ajatellen.
Otti hienosti oma-aloitteisesti kontaktia ennen ruuan antamista!
Yöllä myös korjasin keittiön matolta kahdet kakat. Hurraa, se kakkii sittenkin!
Aamuruoaksi kasvattajan antamaa Royal Canin Starteria kourallinen, n. ruokalusikallinen puuroa, kermaviiliä ja hieman palvikinkkua. Söi reippaasti noin puolet annoksesta.
Jatkettiin kontaktiharjoituksia aamulla x 15. Rakensin kahdesta kevyestä pakasterasiasta ja kannesta tornin, mikä on tarkoitus saada nurin. Klikkailin sen katsomisesta viitisen kertaa. Treenejä haittasi Inkin haukkuminen.
Kontaktitreenejä jatkettiin. Sain myös harjattua sen sylissäni pennun ollessa väsynyt. Myös näyttelypönötystreeni onnistui pöydällä.
Iltapäivällä käveltiin naapuriin parisataa metriä. Kiipesi lumipenkan päälle, mistä nostin sen pois, ettei se taita niskojaan. Kävely oli hiiiidasta. Lisäksi satoi lunta aivan kamalasti ja oli hurja tuuli eli ei tosiaan mikään hyvä ulkoilukeli. Reippaasti käveli kuitenkin, vaikka aikaa menikin ja oli kylmä.
Yksinolotreeniä 30 min, kun kävin Inkin kanssa lenkillä.
Illalla ajoin Tuukkalan ABC:lle kokoukseen. Meille oli varattu kabinetti, minne sai viedä koiran, joten Koksi oli mukana. Hienosti nukkui sylissä 1,5 tuntia. Odotti kotiin asti, että tekee pissat JA kakat sisälle. No, hyvä että ei tehnyt boksiin.
Koksi ja Kroksi.
Tukka silmillä.

2.4.2012

Naksuttelu alkakoon

Heräsimme aprillipäivään klo 6 pennun itkiessä. Hyvin se oli pedissään nukkunut. Koppasin sen kainaloon ja vein ulos. Näytti siltä, että se olisi tehnyt pissit, mutta vaikea sanoa, kun se seistä pönöttää ihan samalla tavalla pissiessä ja maailmaa ihmetellessä J. Yö on ollut kylmä, ja aamulla oli pakkasta 10 astetta. En halunnut palelluttaa pentua, joten pissareissut jäävät aika lyhyiksi. Aamulla se olisi mielellään vain istuskellut, mutta pyrin pitämään sen pienessä liikkeessä.
Aamupalaksi turvotin Akanaa ja laitoin joukkoon 1 tl kermaviiliä ja ½ tl Nutrolin pentua. Nutrolinia pitää antaa jatkossa tuon verran joka kolmas päivä. Maailma kiinnostaa enemmän kuin ruoka, mutta kyllä se jonkin verran söi. Vartin jälkeen laitoin ruuan jääkaappiin odottamaan aikoja parempia. Pentu haastoi Inkiä leikkiin ruokailun lomassa. Pylly pystyssä leikkiasennossa murisi ja kutsui leikkiin. Hauska veijari. Inki ei vielä osannut reagoida mitenkään.
Leikitin pentua hetkisen, ja sitten se simahtikin. Reilut puolitoista tuntia heräämisen jälkeen mulla on edelleen valtaosa kahvista juomatta, mutta on tämä aika hauskaa aikaa. Hirvittää ja ihastuttaa.
Pentu kiipeilee kovasti mun päällä ja pyrkii koko ajan syliin. Itkee jonkin verran poistuessani näköpiiristä, mutta oletan sen johtuvan epävarmuudesta, sillä pentu ei uskalla kulkea vapaasti Inkin dominoidessa tilaa. Pentu nukkuu mielellään mun jaloissa pää jalkani päällä.
Päivän ”treenit”
-       harjaus lattialla
-       näyttelyseisottaminen pöydällä
-       ei-sanan opettelu (4 namia, käsi nyrkkiin, sana ei, kun lopettaa tavoittelun, nami)
-       15 min yksinolo, ovi auki kun ei enää itkenyt x 2
-       naksuttelu aloitettu: katsekontakti + naks + nami. Noin 10 onnistunutta.
-       katsekontakti myöhemmin illalla x 5
-       katsekontakti ennen ruokaa
Eilen söi aamuruokaa koko päivän. No, annos oli ehkä liian suuri.
Tänään saapui Avensikseen mittojen mukaan tehty koirahäkki tilanjakajalla. Se on peräkonttiin just eikä melkein sopiva. Eipä tarvitse niin kamalasti kesällä enää viritellä kaikenmaailman folioita auton ikkunoihin aurinkoisella ilmalla, jättää vaan takaluukun auki.  Tilan saa jaettua kahtia siten, että Inkin puoli on isompi ja Koksin pienempi. Aivan loistopeli.
Omasta pedistä on hyvä tarkkailla maailmaa.