Vihdoin koitti päivä, jolloin sain kääpiövillakoiranpennun kotiin. Pari vuotta tätä on harkittu. Osaanko kouluttaa puudelia paimenkoirien jälkeen? Mitä jos mä vaikka tallon vahingossa sen ruhjeille? Tai lellin sen tärviölle? Mietitty plussia ja miinuksia. Kauhisteltu turkinhoitoa. Takkuja. Trimmausta. Pähkäilty tuleeko Inki toimeen noin pienen kanssa. Osaako se olla koiriksi, kun on saanut jakamattoman huomioni yli kolme vuotta?
Nythän sen näkee.
Vein Inkin aamulla hoitoon ja lähdin ajamaan Kuopioon, missä oli treffit kasvattajan, Eija Halosen, kanssa klo 11.30. Olin hieman etuajassa. Eija kutsui minut seuraamaan yhden pennun kuivaamista. Hurjan näköistä menoa. Kasvattaja trimmaa koiria työkseen.
Teimme paperit ja kyselin rokotuksista, madotuksista ja ruokinnasta sekä turkinhoidosta. Pesu kannattaa hänen mukaansa tehdä 2 viikon välein. Pöydällä seisottamista pitää harjoitella monta kertaa joka päivä. Koksilla on pieni napatyrä, minkä ei pitäisi haitata millään tavalla. Napatyrähän Inkilläkin oli. Siltä se leikattiin sterkan yhteydessä joitakin vuosia sitten.
Eija kantoi Koksin autolle ja se tutustui muutaman minuutin ulkomaailmaan ennen kuin laitoin sen boksiin. Boksissa pentu itki muutaman minuutin, ja nukahti sitten. Ajoimme vajaat 10 minuuttia enoni ja kummieni Harrin ja Irkun luokse. Pihassa nappisilmä tuijotti kopastaan. Kannoin sen sisälle. Siellä se oli kuin olisi ikänsä kyläillyt. Ei yhtään vierastanut. Irkku syötti sille evääksi varaamiani juustonpalasia eikä penska todellakaan stressannut, vaan häntä pystyssä tutki paikkoja. Ihana kakara!
Jatkettiin matkaa kohti Hietasta. Koksi nukkui Juvalle asti, missä käytin sen ulkona. Suuri parkkipaikka vähän hirvitti, ja kylmä tuuli puhalsi. Pentua vähän vapisutti, taisi vähän jänskättää. Pystyi kuitenkin syömään pari juustokuutiota, mutta ei halunnut juoda. Kävin juomassa pikaisesti kahvit. Takaisin tullessani pentu itki kopassa, mutta ei mitenkään hätääntyneen oloisesti. Itku jatkui ehkä 10 minuuttia enkä kiinnittänyt siihen huomiota. Se loppuikin sitten.
Ennen kotiutumista haimme Inkin hoidosta. Inki haisteli kovasti päästyään autoon. Kotona vein ensin Inkin sisälle, ja sitten toin Koksin tuulikaappiin kopassa ja esittelin sen Inkille sylistäni käsin. Inki oli hyvin epävarman oloinen, ja ensimmäisen puoli tuntia ei oikein osannut suhtautua tilanteeseen vaan kierteli pitkin seiniä. Pentua jännitti varsinkin se, kun Inki alkoi haukkua naapurin koiria.
Ilta meni toisiimme tutustuessa. Inki murahtelee vielä, mutta eiköhän se tästä vielä iloksi muutu.
Pennun eka varsinainen ateria oli Yrjölän puuroa, hiukan raakaa jauhelihaa ja kermaviiliä. Ihmeen reippaasti söi ehkä puolet annoksesta. Annoin Inkille loput.
Kävimme nukkumaan vasta yhdeltä yöllä. Ostamaani petiin ohjasin pentua illan mittaan telkkaria katsoessa käskyllä ”oma peti”. Kun kävimme yöpuulle, pyysin sen nukkumaan tuolla käskyllä ja se oli selvästi hiffannut sen, sillä sinne kapsahti koiranpentu. Pariin kertaan se nuljusi itsensä sieltä pois ja vähän itkeskeli, mutta palasi petiinsä pyynnöstä. Fiksu koira!
 |
| Harri-kummin sylissä. |
 |
| Mihin mä olen oikein joutunut? |
 |
Harmittavan epätarkka kuva, missä näkyy kuitenkin
pennun pienuus. Luottavaisena Irkku-kummin lähellä.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti