Inki

17.9.2013

Fyssarilla, osa 2

Iltapäivällä ajeltiin toistamiseen Animagiin Jyväskylään eläinfysioterapeutti Hannele Kerkelän luokse. Kerroin hänelle, että viime käynnin jälkeen olemme jumpanneet dobo-pallolla ja hänen antamiensa ohjeiden mukaan 14 kertaa eli keskimäärin 3 kertaa viikossa.

Aluksi katsottiin liikkeet. Kävelyvauhdissa Kerkelä ei löytänyt huomautettavaa. Ravissa Koksi ponnistaa vasemmalla takajalalla voimakkaammin ja oikean takajalan työntövaihe pitkittyy. Tutkittaessa hän huomasi nyt, kun koira ei ollut niin jännittynyt kuin viime kerralla, että molemmat takareidet ovat hyvin kireät. Koksi tutkittiin pöydällä, mutta koska se jäkitti ja jännitti tilannetta, siirryimme lattiatasoon tälläkin kertaa. Yritin saada Koksin kyljelleen pyytämällä sen ensin maahan, mutta se oli vaihteeksi niin epäluuloinen, että oli yhtä joustava kuin rautakanki ja lopulta jouduin vain kippaamaan sen kyljelleen.

Takareisiin annettiin laseria ja niitä hierottiin. Tämän Koksi antoi tehdä yllättävän hyvin ja se oli merkittävästi rentoutuneempi kuin kuukausi sitten ensimmäisellä käyntikerralla. Se ei antanut venyttää takareisiään, kuten ei anna kotonakaan, sen sijaan etujalkojen venytys sujui eteen ja taakse ilman ongelmia.

Kerkelä neuvoi, että takareisiä kannattaa venyttää suorassa linjassa koiran ollessa kylkimakuulla, ei siis eteen eikä taakse vaan suoraan, toistoja 10-15. Venyttelyn voi aloittaa viemällä koiran polven kohti kylkikaarta tai sitten niin, että koko jalkaa pidetään koukussa noin minuutti, minkä jälkeen venytys.

Seuraava käynti sovittiin kuukauden tai kahden kuukauden päähän riippuen vähän siitä, miten reisien venytys ja koiran omaehtoinen venyttely lähtee edistymään. Kotimatkalla soitin paikalliselle koirahierojalle, Kristalle, kenellä käytin Inkiä aikoinaan kuuden viikon välein. Sovimme ekan tapaamisen lokakuun toiselle viikolle. Varoittelin Kristaa, että eka kerta ainakin menee tutustuessa Kristaan ja uuteen paikkaan, mutta onhan hän tällaiseen tottunut.

Tässä vielä Kerkelän anamneesi:


ANAMNEESI


Jumpanneet ovat säännöllisesti, lisäksi ollut dopopallojumppaa ja Koksin tasapaino on parantunut, omistaja on huomannut diagonaaliseisonnan olevan Koksille paljon helpompaa.


Fysioterapia:Ravissa vasemmalla takajalalla ponnistaa voimakkaammin, oikean työntövaihe pitkittyy. Tutkittaessa tulee esiin, että sekä oikealla että vasemmalla Koksin takareidet ovat hyvin kireät, ikään kuin lyhntyneet, tämä voi olla tyypillistä kääpiövillakoiralle, mutta itse en ole vastaavaan törmännyt pienien villakoirien kanssa. Mielestäni myös etureidet ovat hieman kireät, mutta niitä Koksi antaa venytellä ja venyttelee itsekin, takareisiä ei anna venyttää.

Fysioterapiassa Koksi antaa käsitellä laserilla takareisien aluetta, myös hieroa, katsotaan venytystekniikoita kotiin tavoitteena takareiden lihasten rentouttaminen. Venyttely pitää aloittaa varsin suorasta linjasta, jalkaa ei kannata viedä eteen päin alkuvaiheessa, tehdään toistovenytyksinä 10-15 toistoa päivittäin. Venyttelyn voi aloittaa viemällä koiran polvea kohti kylkikaarta, jolloin koiran pakaroiden ja takareiden alue venyy, rentoutusta voi myös yrittää viemällä koko jalan koukkuun ja pitää siinä esim 1 min , jonka jälkeen kokeilla, meneekö jalka helpommin suoraksi.

Jumppailoa Koksille ja laittakaa kuulumisia sähköpostilla!

Ei kommentteja: