Koksi on kaksi

Tänään vietetään Koksin kaksivuotissynttäreitä. Merkkipaalu on sikäli merkittävä, että nyt voidaan virallisesti alkaa metsästää kolmatta, valioitumiseen tarvittavaa sertiä.

Onnea!

10 viikon iässä juuri kotiutuneena.

10-viikkoinen ipana.

 

 

Kesällä 2012.

 

 

Yksivuotissynttärikuva 28.1.2013.

 

 

EN lähde tämännäköisenä mihinkään.

 

 

Eka luoksetuloharjoitus elokuussa 2012.
Kuva: Eeva Pitkänen.

 

 

Kesällä 2013.

Tuomarinkartanon näyttelyssä toukokuussa 2013.
Kuva: Katja Oinonen

 

 

Inkiä muistellen

Inkin kuolemasta tulee tänään tasan vuosi. Olisin niin toivonut saavani pitää Inksun vielä monta monta vuotta. Kuvissa Inkeri rakkaimman harrastuksensa parissa Eeva Pitkäsen kuvaamana.

Pakkaslenkkeilyä

Blogin päivittäminen on jäänyt vähän lapsipuolen asemaan, kun mielenkiinto alkaa pikkuhiljaa suuntautua ihan muihin juttuihin kuin koiraharrastuksiin (muoks). Myös bloggaus vie tuhottomasti aikaa. En tokikaan ole luovuttamassa tokon suhteen, mutta ehkä suurin palo on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Voihan tämä olla ohimenevä vaihe. Olin huomaavinani muidenkin tokottajien ja aksaajien blogimerkinnöistä, että jonkinlaista hiljaiseloa eletään muuallakin treenirintamalla.

Treenailtu ollaan kotona kuitenkin samoja juttuja mitä tähänkin saakka. Merkissä Koksi alkaa kotona olla aika haka. Kun lähetän sen perusasennosta noin puolentoista metrin päässä olevalle merkille, se menee sinne ripeästi, kääntyy nopeasti minua päin täsmälleen oikeassa paikassa ja sanoo silmillään: "Enkö mä olekin ihan loistava tässä?" Onhan se. Tällaisia hetkiä vaan on meidän treenaamisessa liian vähän.

Talvi tuli vihdoin viikko sitten. Tällä viikolla on pakkasta ollut viidentoista asteen verran joka päivä. Lenkillä ollaan pärjätty töppösillä, koira siis. Onneksi viime talvena ei Rahulan Rehussa ollut tarjolla kuin punaisia fleecetossuja, sillä ne näkyvät hyvin lumea vasten, jos sattuvat putoamaan kesken lenkin. Yllättävän hyvin nämä Joken tossut kestävät tassuissa. Pari kertaa olen joutunut virittämään yhden tossun takaisin jalkaan.

Näyttelykausi alkaa piakkoin. Viimeisen sertin metsästys alkaa.

Tänäänkin oli upea pakkassää, mittarissa -16 astetta. Pakko oli ottaa kamera lenkille mukaan.

 

 

 

 

Eka kokeenomainen treeni

Tänään tehtiin ohjatuissa harjoituksissa ihkaensimmäinen täysipitkä kokeenomainen treeni. Läsnä olivat ryhmän kaikki seitsemän koirakkoa. Liikkurina toimi ryhmän koutsi ja tuomarina Koksin alkeiskurssin vetäjä S.

Kehäänmenotarkastus meni oikein hyvin, koira ei väistellyt yhtään.

Luoksepäästävyys meni myös todella hyvin. Koira pysyi melko hyvin paikoillaan koko katselmuksen ajan. Meidän vuorollamme Koksi istui hyvin paikoillaan ja antoi koskea itseensä väistämättä lainkaan. Tässäpä ne hyvät jutut sitten olivatkin.

Paikkamakuuta odotellessa ja hihnoja irroittaessa Koksi katseli vierustoveriaan, bc:tä minkä se on tuntenut koko ikänsä ja josta se todella pitää. Tänään kaveri herätti jostain ihme syystä antipatioita ja Koksi alkoi murista sille hiljaa. Murista! Ei ikinä ole tuollaista tehnyt. Ei keskittynyt yhtään minuun, vaan jatkoi vierustoverin jallittamista. Ei mennyt maahan ekalla eikä tokallakaan käskyllä vaan vasta kolmannella ja namin avulla. Just. Jäi kuitenkin paikoilleen, mutta noin minuutin kuluttua nousi ylös nuuskimaan mattoa. Tätä ennen olin kerran jo kieltänyt sitä nuuskuttelusta. Vein sen takaisin paikoilleen. Sitten kun aikaa oli jäljellä enää puoli minuuttia, jätkä nousi istumaan. Ei kun takaisin. Tällä kertaa jäin parin metrin päähän. Palattiin koiran luo, ja malttoi sentään olla maassa ja tulla perusasentoon vasta kutsusta. Koskaan ei ole koira paikkamakuusta lähtenyt hiippailemaan, ei ikinä. Ei tajua.

Seuraaminen kytkettynä oli ponnetonta, mutta oli siinä pari hyvää pätkää, erityisesti vasemmalle kääntymiset. Kerran jouduin kysymään mitä liikkuri käskytti, kun en vain kuullut. Seisahduksissa koira erkani joka ainoa kerta, katsoi silmiin ja tuli sivulle vasta pyynnöstä.

Vapaana seuraaminen ei ollut juuri parempaa. Muutaman askeleen verran se jaksaa keskittyä seuraamaan, ja silloin tekeminen on todella hienoa, mutta se on vain se muutama sekunti.

Liikkestä maahanmenossa tarvittiin tietysti käsiapu, mutta se sentään meni maahan ja jäi paikalleen. Se antoi minun myös tulla vierelle väistämättä yhtään.

Luoksetulossa lähti hiippailemaan perääni. Vein sen takaisin, ja sitten pysyi paikoillaan ja tuli kivasti sivulle.

Liikkestä seisominen onnistui ihan hyvin, mutta vierelle tullessani se väisti todella paljon.

Tokohypylle varasti ensin ja sitten tarvitsi 2 vai peräti 3 käskyä. Hypyn jälkeen kääntyi minuun päin ja jäi odottamaan, mutta kun tulin sivulle, ahdistui se oikein tosissaan ja hyppäsi esteen toiselle puolelle. Se oli liikkunut tosi paljon estettä kohti, ja se joutui mielestään varmaan loukkuun esteen ja minun väliin, jolloin se ei vaan pystynyt olemaan niin tukalassa paikassa. Kutsuin sen takaisin ja sivulle, mistä vapautus.

Ei ole hurraamista. Vinkkinä S. käski käyttää jäävissä rasiapalkkaa, jolloin koira vapautetaan rasialle. Pitää vielä perehtyä tähän palkkausmuotoon paremmin.

Lisää kokeenomaista ja häiriötreeniä, näin se vain menee.

Kurreilua ja noudon alkeita

Facessa tuli juttua L:n kanssa esineiden noutamisesta. Kerroin, että Koksi ei osaa hakea tai pikemminkin hakee kyllä mutta ei palauta eli lähtee vain rallattamaan esine suussaan milloin mihinkin. L neuvoi ottamaan koiran kiinni ja asettamaan jonkun esineen, muun kuin lelun (pyykkipojan, hammasharjan, lompakon siis sellaisen esineen, minkä koira suostuu ottamaan suuhunsa, mutta ei pidä sitä liian ihanana) nurkkaan ja pyytämään koiraa sitten tuomaan se. Nurkkaan siksi, että koiralla ei ole poispääsyä muualle kuin minuun päin, jolloin palautusasento on väistämättä oikea. Kokeilin tätä siten, että asetin pienen pyöreän muovipurkin nurkkaan, osoitin sitä ja sanoin "tuo". Koira kävi pari kertaa nuuskimassa purkkia, mutta ei ottanut sitä suuhunsa. Se ymmärsi, että haluan siltä jotakin, mutta se ei ymmärtänyt mitä. Se tarjosi maahanmenoa, jolloin vaihdoin esinettä ja kokeilin samaa hommaa hiuspompulalla. Sama juttu: useita nuuskutuksia, kysyvä katse ja maihin meno.

Sain Facessa lisävinkkejä: "hetsaa koiraa vähän enemmän ja heitä esine lattiaa pitkin ja päästä koira perään juuri ennen kun esine pysähtyy. Kun se nuuhkii sitä, kokeile vaikka äänellä kannustaa". Kokeilin kolmannella esineellä, nahkaisella avaimenperäpussukalla. Pidin Koksia kiinni, heitin avaimenperän metrin päähän ja kannustin oikein kunnolla, kun se yritti ottaa sitä suuhunsa, mutta kävi kuitenkin maahan. Uusi heitto, jolloin se otti esineen suuhunsa, mutta yritti karata sen kanssa. Otin esineen itselleni ja kokeilin vielä kerran. Heitto, käsky "tuo", koira menee esineen luo, meikäläinen kannustaa kuin urheilukilpailuissa, koira ottaa esineen suuhunsa, kääntyy minuun päin, ottaa kaksi askelta ja pudottaa esineen eteeni, kuten olin toivonutkin. Tästä vaihtokauppana lelu ja vetoleikki ja hurjat bileet noin ylipäätään.

Kiitokset virtuaalikoutsille tätäkin kautta!

Kokeilen huomenna uudestaan. Esineen haku ja luovutus pitää saada kuntoon jos mielimme edetä tokossa.

Tänään oli neljäs kurreharjoitus ja kas, koira hiffasi nyt mitä siltä haluan. Tällä hetkellä se istahtaa napakasti ja nostaa etutassunsa ilmaan pitäessäni nakinpalaa sen kuonon yläpuolella. Vielä ei asento ole täydellinen, mutta sain jo liitettyä siihen vihjesanan (kurre).

Merkille lähetin koiran reilusta metristä kaksi kertaa, ja molemmat suoritukset olivat erinomaisia.

Seuraaminen oli täpäkkää, samoin liikkeestä seisominen.

Teimme myös yhden luoksetulon, missä ei ollut moitteen sijaa.

Takapään harjoitteena otettiin pitkästä aikaa sivuaskeleita ja pientä paikallaan pyörimistä, missä ohjaaja siirtää kantapäitään vastapäivään ja koira liikkuu mukana ja korjaa perusasentoa liikkeen mukaan. Tätä pitää harjoitella lisää, sillä Koksi loittoni aavistuksen liikaa, kun riittäisi melkein, että se korjaisi ainoastaan takapään asentoa. Tässäkin liikeessä koira selkeästi ahdistuu, kun se joutuu olemaan liian lähellä seisovan ihmisen vieressä.

Hallilla olisi ollut illalla kiva tokorata kaikille tokottajille, mutta en päässyt lähtemään. Ehkä ensi kerralla.

Tämänpäiväisistä treeneistä jäi pitkästä aikaa todella hyvä mieli.