Inki

3.11.2012

Aksaa, tokoa ja näyttelytreeniä

Se siitä lumesta sitten. Maanantaina tuli lisää lunta, ja takapihalla sitä oli jo runsaat 10 senttiä. Pikku hiljaa se on sulanut pois tämän viikon plussakeleissä. Tänä aamuna tulikin vettä oikein kunnolla eikä lumesta ole enää tietoakaan.

Aamupäivällä pakkasin koirat autoon ja ajettiin hallille. Inkillä otin slalomia, keinua ja A:ta. Takaakiertoja hinkutettiin vähän kauemmin, kun ei taas tahtoneet rimat pysyä ylhäällä, mutta lopulta saatiin onnistuineitakin suorituksia.

Koksin kanssa leikin ensin kahden pallon leikkiä, että se sai suurimmat höyryt ulos. Sitten kahdella hypyllä ja putkella takaakiertoja, peruskäännöksiä ja valssilla putkeen menoa.

Sivulla maahanmeno ja siinä pysyminen onnistui vähän paremmin kuin tiistaina.

Lopuksi otettiin oikein kunnon kehäjuoksutreenit. Halleluja, hyvin meni. Ehkä tässä on toivoa ensi sunnuntaita ajatellen.

Iltapäivällä, siivouksen ja uuninlämmityksen lomassa, suoritettiin korvien ja kynsien huolto. Kynsilakkavillitys ei ole vielä rantautunut tänne takamaille, joten tyydyin leikkaamaan ja viilaamaan kynnet. Viilaaminen johtuu puhtaasti siitä syystä, että viilaamattomina kynnet ovat surmanloukku sukkahousuille.

Takkujen selvittelyn jälkeen pesin vielä Koksin turkin. Turkki on todella pitkä ja kamala ja takkuuntuva. Keskellä viikkoa olleet nuoskakelit ja niiden aiheuttama lumipalloefekti turkissa plus jatkuva vesisade kihartavat karvaa, jolloin se menee kuivuessaan tuhannen solmulle. Kärsivällisesti koira antaa takkuja selvittää. Sitä onkin tehty tällä viikolla vähintään tunti joka päivä. Vielä pitäisi viikko selvitä ennen trimmausta. Puuh.

Onneksi shampoota ja hoitoainetta myydään gallonan (1 gallona = 3,8 litraa) pulloissa, niitä nimittäin kuluu paljon pesuvälin ollessa viikko. Gallonan pulloihin sopivalla pumpun avulla voi aineita laimentaa sekoituspulloihin, missä on mitta-asteikko valmiiksi painettuna. Pienistä pulloista ei kovin moneen pesuun riitä. Tällä hetkellä käytän Findogsilta tilaamaani Groomer's Edgen Emerald Black -shampoota mustalle turkille ja saman valmistajan Solution for detangling and conditioning -hoitoainetta. Shampoota voi laimentaa jopa suhteessa 1:32. Hoitoainetta laimennan suhteessa 1:15. Hoitsikka toimii reilusti laimennettuna (1:40) myös harjausnesteenä.

Superhyvä sumutinpullo harjausnesteen sumuttamiseen on samaiselta Findogsilta tilaamani Chris Christensenin pullo. Pullon kylkeen on painettu slogan: When perfection is the only option. Itse voisin täydellisyyden tavoittelusta joskus tinkiä, vaikka ajatus oiva ohjenuora moneen asiaan onkin.

Gallona shampoota maksaa 66 euroa, kun pieni, 250 ml pullo, maksaa noin 15 euroa. Lyhyelläkin matikalla laskettuna säästö on vuositasolla melkoinen.

Koksin turkille hyväksi havaittu on myös Bio Groomin Silk conditioning creame rinse concentrate -hoitsikka.

Ei kommentteja: