Velipoika saapui viikon kestävälle vierailulle kepoksi Jyväskylän näyttelyyn ja koirahoitajaksi ensi viikolla olevan työmatkan ajaksi. Kepollahan tarkoitetaan kennelpoikaa, yleismies jantusta, joka tilanteen mukaan raahaa tavaroita kehän laidalle, pitelee koiraa esim. rataantutustumisen aikana agilityssa, kipaisee hakemaan kahvikupposen ja toimii ohjaajan/koiran esittäjän vakaana olkapäänä, joka tyynesti kestää koiranomistajan hermoilusta johtuvat tiuskimiset ja äyskimiset.
Oli melkoista luksusta tulla kotiin, heittää treenikamppeet päälle, napata junnu kainaloon ja lähteä treenaamaan tokoa ilman ulkonakäynti- ja isomman koiran ruokkimishärdelliä, mistä kepo oli jo huolehtinut.
Satu-koutsi oli ystävällisesti lupautunut pitämään minulle lyhyen yksityistunnin tokossa, kun joitakin treenikertoja on jäänyt ja jää meillä välistä työmatkojen vuoksi.
Ensin katsottiin perusasentoon tuleminen parin metrin päästä. En ehtinyt muuta kuin istuttaa Koksin parin metrin päähän, kun se jo kiepsahti sivulleni. Tähän pyritään, joten sehän meni paremmin kuin hyvin!
Jäävissä istu menee jo vieraassakin paikassa ilman käsiapuja, maahan melkein, mutta seisomisessa tarvitaan vielä ohjausta.
Ja ylläri, maahanmeno oli nihkeää, eikä jäänyt paikalleen hetkeksikään. Tämä tehotreeniin kodin ulkopuolella.
Lelupalkkaukseen kysyin apuja. Eilenhän ongelmaksi osoittautui se, että Koksin lelun saatuaan häipyy omaan nurkkaansa pureskelemaan aarrettaan. Satu neuvoi tekemään niin, että koiran kanssa leikitään vetoleikkejä lelun kanssa eikä siitä irroteta otetta. Sitten irrotus lelusta kiitos-käskyllä ja treeni jatkuu. Koiran annetaan rallatella lelun kanssa vasta harjoitteluhetken päätteeksi. Makes sense.
Illalla nautiskelimme äidin tekemiä lindströmin pihvejä, mitkä velipoika toi tullessaan. Kyytipojaksi tein vuohenjuustolla täytettyjä tomaatteja. Ei paha ollenkaan.
Kahden kääpiövillakoiran, Koksin ja Oliverin, elämää kentillä, kehissä ja kotona
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti