Inki

4.11.2012

Äppäpiä ei tarvittu

Koksi on kovin viehättynyt keittiön maton hapsuista. Aina kun huomaan sen jyrsivän niitä, kiellän sitä victoriastillwellmaisella äppäp-urahduksella, minkä perään annan ota lelu -käskyn, millä se hakee yhden lattoilla lojuvista leluistaan.

Sunnuntain aamukahvia nauttiessani junnu oli taas mielipuuhassaan hapsujen kimpussa. Käännähdin tuolillani, katsoin koiraa ja ehdin jo avata suuni, mutta katse riitti siihen, että Koksi irrotti otteensa matosta ja ampaisi hakemaan lelua, minkä jälkeen se asettui takaisin samoille sijoilleen järsimään vanhaa sukkaa. Oi onnea! Matot jouluksi lattialle -projekti etenee siis tälläkin rintamalla. Toinen kriteerihän on luonnollisesti sisäsiisteys. Pieniä vahinkoja sattuu vielä, mutta nekin aina työhuoneessa olevan pissa-alustan päälle. Niistä en ole vielä luopunut, sillä mieluummin lätäkkö imeytyneenä alustoihin kuin lautalattian rakosissa.

Ulkona oli aivan ihastuttava sää, aurinkoista ja viitisen astetta lämmintä. Tein tunnin lenkin molempien kanssa. Koksin kanssa treenattiin kotitiellä kehäjuoksua, ja sehän meni suorastaan mallikkaasti.

Päivän treeniohjelmassa olivat jäävät (seiso ja maahan), sivulla maahan meneminen ja siellä pysyminen vaikka itse siirryn koiran eteen ja vielä takaisin koiran sivulle. Otettiin myös kontakteja sekä kylki-kaulavenytystä namilla (koiran pää ohjataan kohti häntää namin avulla).

Ei kommentteja: