Illan ohjelma alkoi lenkillä, missä Oliver tuli hienosti vierelleni kävelemään vierellä-käskyllä.
Sitten piilottelin nameja molemmille vuorotellen. Tämä oli toinen naminpiilotuskerta Oliverille. Pikkuhiljaa se alkaa ymmärtää mitä haen, kun sanon sille etsi.
Päivän treenituokiossa jatkettiin perusasennon opettelua Oliverin kanssa. Saan sen sivulle parhaiten liikkeestä, mutta istumaan se ei vielä ymmärrä käydä. Tässä harjoiteltiin myös kontaktia, ja ihan kivasti se sitä pitääkin. Tähän olen ottanut katso-käskyn, mitä ryhdyn käyttämään myös muulloin, kun haluan sen huomion.
Maahanmeno sujuu hyvin edelleen.
Dobolle se tulee hurjan innokkaana. Tänään tehtiin 3 x käännös vastapäivään sekä pari kertaa istuminen ja maahanmeno pallolla. Tasapainotyynyllä yritän saada sen pyörimään etutassujen varassa. Toistaiseksi se on ottanut vasta yhden tai maksimissaan kaksi askelta takajaloilla. Tänään se kokeili tulisiko palkkaa siitä, että se nousee kokonaan tyynyn päälle huojumaan. Tätä Koksi ei ole koskaan tehnyt, mutta se apinoi kaveria ja nousi tyynylle omalla vuorollaan. Molemmat ovat niin innoissaan pallosta, että pitäisi melkein olla vuoronumerot. Toista saa olla hätistelemässä pois, kun ei pallolle oikein mahdu kahta koiraa.
Koksille aloin opettaa tyynyn päällä pyörimistä siten, että takatassut ovat tyynyllä. Tähän on oivana käskynä aksasta tuttu osu. Nyt pitää vain saada se ymmärtämään mitä haluan sen tekevän. Nyt se muljauttaa takaosansa helposti pois tyynyltä.
Koksin kanssa muisteltiin mieliin esineen tuomista. Juu, ei onnistunut. Lähti kyllä nahkaisen avaimenperän perään, mutta näin nenän asennosta sen mennessä esineelle, että kohta lähtee luikkimaan karkuun se suussa. Näinhän siinä kävi, tai oli käydä. Sain sen luovuttamaan esineen kiitos-käskyllä. Ei nyt kyllä mennyt niin kuin elokuvissa, mutta ei tätä olla pitkään aikaan harjoiteltukaan.
Koksi syö edelleen hurjan paljon paremmin kuin ennen Oliverin tuloa. Nyt se popsii jopa kasvissosetta, mitä en olisi vielä jokin aika sitten uskonut millään. Paino sillä on pysynyt 5,1 kilossa vaikka se syö enemmän, mutta se juokseekin paljon enemmän nyt kuin ennen Oliveria. Oliverin ruoan kanssa saa olla paljon tarkempana, sillä siihen tarttuu ruoka todella hyvin. Oliver painaa 5,2 kiloa, kun tullessaan sen paino oli 300 grammaa vähemmän. Lihava se ei missään nimessä ole.
Eilen ja tänään pojat ovat olleet kahdestaan samassa huoneessa koko työpäiväni ajan. Ilmeisen hyvin on mennyt, kun vastaan ei ole kotiin tullessa ollut suolenpätkiä vaan iloisia koiria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti