Inki

30.3.2014

Täysi kierros tasapainotyynyllä


Tänään Oliver teki ensimmäisen täyden kierroksen vastapäivään etutassut tasapainotyynyllä. Neljästä viiteen kertaan ollaan treenattu, joten nopeasti on poika oppinut. Tuli oikein hyvä mieli.

Koksilla jatkoimme samaa kiertämistä, mutta takatassut tyynyllä. Nyt onnistui jo kolme askelta. Se on niin mahdottoman tohkeissaan saadessaan tehdä jotain, että menee homma vähän säheltämiseksi välillä.

Oliverin perusasentoa harjoiteltiin myös. Hitaasti pitää edetä, sillä se on niin kovasti namin perään, että helposti asento jää vinoksi. Pyrin kiinnittämään ekstrahuomiota siihen, että palkkaan ainoastaan täydellisen suorasta asennosta.

Eilen lauantaina ja tänään sunnuntaina käytiin metsälenkillä. Eilen Oliver-parka pysähtyi nyhtämään risuja turkistaan viiden sekunnin välein. Tänään muistin onneksi laittaa sille Koksille hankitun, ohuesta reiällisestä kankaasta tehdyn metsähaalarin. Jo vain oli mukavampaa kirmata vapaana, kun ei ollut koko ajan joku karahka jalkakarvoissa kiinni. Tänään Koksi oli minulla pitkässä liinassa. Kutsin sitä aina välillä luokseni silloin kun liina oli löysällä. Jos korvat olivat kadoksissa, annoin palautetta nykäisemällä liinaa ihan reippaasti. Koksilla oli valjaat, joten niskaan tämä ei käynyt yhtään, enemmänkin sen itsetuntoon. Palkkasin sitä myös aina, kun se tuli vapaaehtoisesti lähelleni kävelemään. Toivon, että vielä tänä kesänä voisin pitää sitä vapaana.

Pesin Koksin tänään ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon. Lyhyeen turkkiin meni puolta vähemmän shampoota kuin aiemmin eikä kuivaukseenkaan mennyt kuin reilut parikymmentä minuuttia. Jostain syystä kuivaaminen ja konetus olivat tänään sen mielestä erityisen epämiellyttäviä toimenpiteitä. En ymmärrä miksi. Hommat hoidettiin loppuun saakka, kuten aina, olipa se asiasta mitä mieltä hyvänsä.


Hei tehdään vielä jotain!

Ei kommentteja: