Inki

18.6.2013

Back to basics

Viimeviikkoisten ohjattujen tokotreenien jälkeen ollaan kotona palattu perusasioihin eli paikkamakuuseen ja siihen, että koira kestää sen, että tulen seisomaan sen viereen ja että se kestää paikallaan niin kauan, että pyydän sen istumaan perusasentoon. Tätä on nyt tehty pieninä pätkinä useamman kerran päivässä ja vasta eilen saatiin ekat onnistuneet suoritukset. Tässä on siis kaksi ongelmaa: se, että koira ei mene maahan ensimmäisestä käskystä vaan ainoastaan käsiavulla ja toisena se, että se tosiaan nousee seisomaan ja väistää minua, kun tulen sen viereen. Eilen keksin laittaa sille etupalkan (namin), mitä se katsoi ja näin pääsin sen viereen ja pyytämään sen sivulle. Jesh. Kaksi onnistunutta suoritusta versus useita kymmeniä ei-onnistuneita.

Kotiläksyjä eli kontaktia namit käsissä ollaan otettu myös tiuhaan, ja siinä ollaan päästy siihen vaiheeseen, että pystyn heiluttamaan käsiä jo hieman koiran pitäessä kontaktia. Hieman se vilkuilee käsiinkin, mutta nami tulee tosiaan molemmista käsistä vasta silloin, kun kontakti on pysynyt joitakin sekunteja. Tässä ollaan edistytty.

Perusasentoa ollaan myös hiottu tai pikemminkin nopeutta perusasentoon tulemiseen. Itse asento on suora.

Maahanmenoa ollaan treenattu myös. En voi käsittää, että koira on taantunut pienessä ajassa aivan tajuttomasti. Tällä hetkellä se ei mene maahan kuin käsiavulla.

Seuraaminen sujuu omalla pihalla ja lenkillä mukavasti. Koira seuraa innokkaasti ja pitää hyvin kontaktia. Matkat eivät ole vielä pitkiä, mutta pidennetään pikkuhiljaa, kunhan saadaan perusasiat kuntoon.

Tämänpäiväisissä ohjatuissa treeneissä käytiin läpi seuraavia asioita:
- kontakti namit käsissä (ok, kontakti pari sekuntia käsiä heilutellen)
- kehäänmenotarkastus (väisti)
- luoksepäästävyys (kesti hyvin istumassa, oli tosin nami kädessä)
- paikkamakuu (ei päästänyt taaskaan sivulle vaan nousi ylös. Itse paikkamakuu ok, välipalkkasin kaksi kertaa. Parin epäonnistuneen vierelle tulon jälkeen pääsin vihdoin tulemaan koiran viereen noin 30 cm päähän. Pitää kokeilla etupalkkaa taas. Ei myöskään mennyt maahan ekasta käskystä.)
- liikkeestä pysähtyminen (otin peruuttaen + takapalkalla. Tosi napakka pysähtyminen. Sitten siirryin kävelemään eteenpäin, koiran seuraaminen todella väljää, pysähtyi kyllä, mutta surkea esitys. Tämäkin on näköjään unohtunut)
- seuraaminen + pysähtyminen liikkurin käskystä ringissä (ok, paitsi täytyy itse muistaa pitää selkä suorana. Koksin pysähtyminen oli huono, oli liian kaukana ja kaiken lisäksi vinossa.)

Kylläpä on turhauttavaa. Tuntuu siltä, että kaikki opittu on unohdettu, aivan totaalisen kaikki. Koutsin mukaan koiralla on nyt vaan ehkä joku ihme kausi. Pitää yrittää palata aivan perusjuttuihin ja iloita aidosti pienestäkin edistymisestä. Omaan asenteeseen siis muutos. Nyt.

Ei kommentteja: