Viikonloppuna kävimme mökillä, minne viimeinen etappi kuljetaan soutuveneellä. Koksi ei ole aiemmin ollut minkäänlaisessa veneessä. Pidin sitä löysällä hihnalla vierelläni. Se nuuskutteli antaumuksella suomaiseman tuoksuja etutassut veneen reunalla. Yhtäkkiä se tippui veteen. Sekunnin puntaroin kahden vaihtoehtoisen pelastussuunnitelman välillä: kurotanko nappaamaan sen syliini vai kiskaisenko hihnasta takaisin veneeseen. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Kevyesti se vedestä nousi, hyvin hämmentyneen näköisenä tosin. Pää sillä oli pysynyt pinnalla eikä päätukka edes kastunut. Muutenhan se sitten olikin kuin, no, uitettu koira.
Olin autolla pukenut Koksille Janutexin metsähaalarin, ohuesta rei'itetystä kankaasta tehdyn suojapuvun, sillä en halunnut, että päivän päätteeksi joudun kiskomaan puolta metsää sen turkista. Haalari osoittautui hintansa väärtiksi. Tokihan se takuttaa, mutta mieluummin setvin takkuja kuin irrottelen kuusenneulasia ja muita käpyjä takkujen selvittämisen lisäksi.
Pääsin huoltamaan turkin vasta maanantaina. Yllättävän vähällä pääsin, ja takkujen selvittämiseen, pesuun ja kuivaukseen meni vain 3 tuntia. Olin varautunut 5-6 tunnin sessioon. Vähästä sitä ihminen ilahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti