Inki

8.2.2013

Lelun luovutus alkaa sujua

Viikon iltatreenit ovat jatkuneet sivulletulo-, luovutus- ja paikkamakuutreeneillä. Keskiviikon paikkamakuu oli hieno: minuutti paikoillaan vain yhdellä välipalkalla. Itse seisoin neljän metrin päässä keittiön pöydän takana. Kontakti oli hyvä, samoin asento.

Lelun luovutuskin alkaa sujua huomattavasti paremmin. Tätä ollaan harjoiteltu siten, että lelusta pitää luopua kesken vetoleikin. Vaihtarina on ollut juustoa. Tänään luovutus tapahtui heti kiitos sanan jälkeen, se ei miettinyt hetkeäkään.

Näyttelyseisotusta ollaan myös harjoiteltu. Tämä kaipaa vielä paljon treeniä. Koksi pitäisi saada rentoutumaan, nyt se jäkittää selällään mikä ei ole ollenkaan hyvä juttu.

Ruokailu on sujunut yllättävän hyvin. Tänään meni paistettua kanaa 70 g, mikä on tuollaiselle tirriäiselle ihan miehen annos. Alkuviikosta upposi Belcandon märkäruoka, mitä olin ostanut Messaria varten joulukuussa. Sitä tarjosin, kun jauheliha ei vain uponnut. Pelleilyltähän tämä kuulostaa, mutta tuskan ymmärtää vain toinen todella nirson koiran omistaja. Sitäpaitsi reilun viikon kuluttua on Jyväskylän ryhmis, ja siellä pitäisi olla näyttää muutakin kuin lantioluut.

Koksista on tullut täysin sisäsiisti. Vielä muutama viikko sitten se teki satunnaisesti pissa-alustalle, mutta sen jälkeen kun Inkistä aika jätti, eli reilut kaksi viikkoa, se ei ole tehnyt liraustakaan sisälle. En tiedä mikä logiikka tässä on, mutta pääasia on, että alustoille voi ainakin toistaiseksi heittää hyvästit. Matotkin ovat pysyneet puhtaina. Oi onnea.

Ei kommentteja: