Inki

25.2.2013

Laatikon sulkemista

Viikko aloitettiin perusasentojen (istu, maahan, seiso) treenaamisella. Seuraavana vuorossa oli sivu-maahan-sivu -kombo, näitä taidettiin tehdä 3 sarjaa. Kapulan hakemista x 5 (ei kiinnostu edelleenkään) ja kapulan pitoharjoituksia samoin 5 (tämä sujui suht hyvin, tosin pito täytyy saada tiukemmaksi). Myös pakittamista treenattiin siten, että olin edelleen kyljittäin koiraan nähden.

Laatikon sulkemisharjoitusta jatkettiin. Muutaman minuutin jälkeen koira jo koski laatikkoa kevyesti nenänpäällä. Pidin treenin lyhyenä, sillä jo noin 3-4 minuutin kohdalla Koksi alkoi selkeästi väsyä ja kadottaa mielenkiintoaan.

Yksi keittiön kaapeistani on hieman ottanut osumaa edellisten asukkaiden aikana, ja olen liimannut siihen liitutaulutarran. Siihen on hyvä merkitä tukkimiehen kirjanpidolla viikon treenit ja määrät tähän tyyliin:

Ei kommentteja: