Koksi ei ole Inkin perään haikaillut. Kun tulin eläinklinikalta kotiin, kurkkasi Koksi tuulikaappiin ja kun se ei nähnyt Inkiä, kiirehti se saman tien syömään luuta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun se sai järsiä sitä kaikessa rauhassa muuallakin kuin omassa huoneessaan koirien ollessa eristettyinä toisistaan työpäivien aikana. Inki oli hyvin mustasukkainen luistaan, eikä tullut kuuloonkaan, että ne olisivat syöneet edes puristesellaisia samassa tilassa. Nyt Koksi näki tilaisuutensa tulleen. Antaumuksellinen rouskutus jatkui koko illan. Yöksi puristeluun puolikas oli otettava pois, kun en nähnyt välttämättömäksi, että sama meno jatkuu punkassa.
Illalla Koksi toimi palaveripuudelina yhdistyksen hallituksen kokouksessa. En raaskinut jättää sitä yksin, ja ennenkaikkea tarvitsin itse koiran lällyteltäväksi suurimpaan ikävään.
Koti tuntuu kovin tyhjältä ilman Inkiä. Onneksi ekan inkittömän päivän iltana sain koirallisia vieraita. Alkupörinöiden jälkeen Koksi ja pohjanpystäriuros tulivat toimeen mainiosti.
Kahden kääpiövillakoiran, Koksin ja Oliverin, elämää kentillä, kehissä ja kotona
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti