Inki

4.1.2013

Voihan halitoosi

Perjantai-ilta meni takkujen avaamisen (vain tunti, jei!), pesun ja kuivaamisen merkeissä. Muuta ei sitten jaksetukaan. Takkukausi on kestänyt jo useita kuukausia. Olen lyhentänyt trimmausten välin kolmeen viikkoon entisten viiden viikon sijaan, sillä takkujen avaaminen pitkähköstä turkista, mitä on avattu karstalla on, no, raastavaa sekä koiran että karstaajan mielestä.

Niin, teinhän minä uuden vuoden lupauksenkin, vaikka niitä olen vältellyt viimeiseen saakka. Olen nyt alkanut pestä Koksin hampaita joka ainoa päivä. Olen niitä tähänkin asti harjaillut, mutta koska se on koiran mielestä yksi maailman idioottimaisimmista hommista, on se tupannut jäämään joskus viikoksikin. Nyt kun koira ei ole vähään aikaan syönyt kuivamuonaa eikä se mielellään syö oikein luitakaan mitkä putsaisivat hampaita, on sen henki alkanut haista jollekin muulle kuin ruusulle. Tähän vaikutti selkeästi myös se, että en antanut sille Plaque off -jauhetta pariin viikkoon, kun se ei suostunut edes maistamaan ruokaa missä sitä tai jotain muuta ylimääräistä oli. Nyt olen saanut ujutettua sitä jauhelihaan mikroskooppisen pieninä murusina. Halitoosiongelma (pahanhajuinen hengitys) on pienentynyt olennaisesti jo viikossa.

Ei kommentteja: