Äänenkäytön opettelua ja täysiä keppejä

Tänään oli korvaava agilitytunti, kun perjantaista treenikertaa ei pidetty möllikisojen takia. Meitä oli paikalla vain kolme koirakkoa, joten saimme nauttia lähestulkoon yksityiopetuksesta. Jonna oli tehnyt viiden esteen radan koostuen neljästä hypystä ja putkesta. Päivän ohjaus oli pakkovalssi. Koksi luki ohjausta yllättävän hyvin heti ensimmäisestä kerrasta. Pakkovalssin jälkeen rata jatkui putkeen. Joku taas ohjasi väärään putken päähän ihan omalla ohjauksella. Hienoa.

Koutsin kanssa olen pari kertaa jutellut karkailu- ja lällättelyongelmasta, ja tänään paneuduttiin siihen taas. Hän käski palkata lelulla siten, että koira saa ottaa lelun. Sinne meni. Hallissa siis oltiin, joten ei se kovin kauas päässyt pinkomaan. Koira seurasi hallin toisesta päästä, kun Jonna, Tuija ja minä heiteltiin toisillemme toista täysin samanlaista patukkaa, millä olin juuri palkannut koiran. Hetken päästä sen uteliaisuus voitti, ja se tuli katsomaan mikä on niin mahdottoman hauska lelu. Se ei kuitenkaan tullut riittävän lähelle, että olisi antanut kiinni, jotta olisin saanut sen luovuttamaan lelun, jotta olisimme voineet jatkaa treenejä. Heiteltyämme patukkaa toisillemme jonkin aikaa siirryttiin vaiheeseen B, missä koiralle heiteltiin nameja muutaman metrin päähän. Johan alkoi kiinnostaa. Koksi haki juustopalan, tuli minun lähelleni, jolloin taas lensi nami. Saadakseen namin piti koiran päästää irti lelusta, ja pääsinkin hakemaan sen itselleni. Sitten vielä pari namia maahan, käsky "sivu", ja kas, koira tuli sivulle.

Tässä auttoi suuresti se, että käskin sitä normaalilla äänellä, en kimeästi enkä lähtenyt jahtaamaan sitä, mitä kuulemma myös teen. Mikä siinä normaalissa äänenkäytössä on niin vaikeaa? Pitäisikö äänittää käskyjä normiäänellä luuriin, ja antaa niitä sitten nauhoitettuna versiona treeneissä?

Ratatreenin jälkeen otettiin vielä keppejä. Tähän astihan Koksi on mennyt vain puolikkaita keppejä. Ne mentiin nytkin, mutta koska meno näytti niin hyvältä, lisättiin toiset kuusi keppiä, joihin luonnollisesti ohjurit. Sillä aikaa kun ohjureita viriteltiin, käski koutsi ohjata koiraa putkeen ja ottaa se ylipäätään haltuun. Näin tein, ja ohjailin sitä putkeen ehkä kymmenisen kertaa. Vain kerran empi. Oli kivasti kuulolla. Keppihärdellin valmistuttua ohjasin sen kepeille kepit-käskyllä. Kuuden kepin jälkeen se empi nanosekunnin. Sen pään päälle ilmestyi puhekupla, missä luki: "Mites näitä keppejä on näin paljon? Mistä nää oikein ilmestyi?" Se jatkoi kuitenkin pujottelua loppuun saakka erehtymättä. Jei! Mentiin vielä molemmin puolin pariin otteeseen.

Ekan täysien keppien pujottelun jälkeen se muuten taas lähti kouhottamaan hallin toiseen päähän. Kutsuin sitä matalalla innostavalla äänellä, ja hallelujaa, se tuli. Ekalla käskyllä. Praise the lord.