Inki

19.5.2013

Ukkosta ja rentukoita

Yöllä oli raju ukonilma. Heräsin ukkosen jyrinään joskus puoli kahden maissa ja marssin irrottamaan telkkarin ja soittimen piuhat irti. Viisi sekuntia myöhemmin lojahti aivan vieressä. Hirveä paukaus. Koksi haukahti muutaman kerran. Käskin sen punkkaan ja kävin itse lukemaan, kun ei siinä ryskeessä voinut nukkua. Koksi käpertyi viereeni ja vapisi hieman, mutta ei ollut millään tapaa paniikissa. Tunnin verran jyrähteli ja salamoi oikein antaumuksella.

Aamulla huomasin, että joku virtapiikki tai vastaava oli rikkonut kahvinkeittimen. Kahvineurootikkona olin kovin iloinen löydettyäni kauan käyttämättömänä olleen pressopannun. Sillä sai aikaan ihan kelvolliset kahvit.

Tänäänkin on ollut mukavan lämmin ilma, puolipilvistä ja noin 20 astetta lämmintä. Iltapäivällä kävin juoksemassa Koksin kanssa. Olen niin iloinen siitä, että sain Koksista juoksukaverin. Se pakottaa pysähtymään tasaisin väliajoin ihmettelemään puron varrella kasvavia rentukoita tai luodolla huutavia lokkeja. Se osaa juosta hihna löysällä ja harhailtuaan keskellä tietä mennä tien sivuun reunaan-käskyllä.

Tänään uskaltauduin palauttamaan seinällä edesmenneen mummini minulle ylioppilaslahjaksi tehneen ryijyn. Poistin sen Koksin tullessa maaliskuun viimeinen päivä viime vuonna. Toivon, että ryijy saa olla rauhassa Koksin hampailta. Pitää seurata tilannetta.

Syömisistä sen verran, että eilen illalla Koksi kävi närppimässä ruokaansa useaan otteeseen. Klo 23.45 tuli ilmeisesti niin kova nälkä, että kuppi tyhjeni vihdoin. Tänä aamuna se söi reippaahkosti ehkä vajaat 50 g, ja lenkin jälkeen loput aamuruoasta. Periksi ei anneta. Eikä varsinkaan vaihtoehtoista murkinaa.

Lenkkipolun varrella kasvoi rentukoita.

Ei kommentteja: