Inki

28.8.2013

Toivoa-antavat tokotreenit

Tokotreenit olivat toivoa-antavat.

- kehääntulotarkastus: väisti, mutta antoi koskea.
- luoksepäästävyys: ei väistänyt ja antoi koskea, oikein hyvä
- paikkamakuu: maahanmeno kaipasi pienen käsiliikkeen, mutta muuten todella upea. Palattiin palkkaamaan pienen matkan päästä ja sitten pitkä paikallaolo koutsin liikkuessa ja taputellessa käsiään. Viidestä koirasta vain yksi poistui rivistä ja silloinkin muut jäivät paikoilleen. Koiran luokse palatessa palkkaus maahan ja vapautus. Superhieno!
- paikallaan seisominen (tokohypyn seisomisen treenaus): olen käyttänyt tässä stop-sanaa. Kotona pääsen askeleen päähän, mutta hallilla koira tarjosi pelkästään maahanmenoa. Se jäi seisomaan paikalleen muutaman kerran tässä yksilötsekkauksessa. Sivummalla kokeilin tätä uudestaan ja se sujui paljon paremmin. Koira jotenkin hämääntyi koutsista ilmeisesti. Myöhemmin kouluttaja kehotti kokeilemaan odota-sanaa käskynä. Sillä kokeilin illalla kotona ja homma toimikin paljon paremmin. Taidan jättää stop-sanan pelkästään jääviin liikkeisiin ja odota-sanan sitten hyppyyn.
- seuraaminen ryhmässä: tehtiin taas ympyräseuraamista kahdella kehällä siten, että kaksi koiraa oli sisäkehällä ja kolme koiraa ulkokehällä. Tässä kävelyä, juoksua, täyskäännöksiä, pysähtymisiä. Koksi oli mulla hihnassa, koska toiset koirat näyttivät kiinnostavan kovasti, olivathan ne todella lähellä, alle puolen metrin päässä. Tätä pitää treenata lisää.
- seuraaminen yksilötreeninä: kiersimme kahta törppöä kahdeksikossa koutsin taputellessa taas käsiään. Tavoitteena hyvä kontakti. Olipa vaikeaa. Kontakti tippui vähän väliä ja koira seurasi osin todella kaukana.
- sivulle tuleminen muualta kuin edestä: tämäpä olikin hankala. Koira pyydettiin pysymään paikoillaan odota-käskyllä, ohjaaja asettui selin koiraan ja pyysi sen sivulle. Onnistuneeseen suoritukseen tarvittiin katsekontakti ja käsiapu. Tätä otettiin useasta eri asennosta. Yksilötreenin jälkeen otettiin tätäkin sivummalla ja taas onnistui paremmin. Tämä kotitreeniin.

Oli taas ihan mahdottoman mukavaa. Ensi kerraksi pitää muistaa ottaa isompia nameja tokohyppyä varten.

Ei kommentteja: